maanantai 8. lokakuuta 2007

Puserolangat



Jippiiii! Aamulla Priimasta soitettiin, että puserolankani on saapunut. Täällä satoi reippaanlaisesti mutta se ei mitenkään estänyt minua lähtemästä kaupunkiin.
Lankalähetys oli ollut jo hieman hukkateilläkin ja siksi tämä kesti mutta sainpahan odotellessa muuta neulottua pois alta.




Kerrankin onnistuin saamaan  kuvaan aikalailla oikean värin. Tummanvihreä hieman meleerausta ruskeaan. Ihana väri.
Nyt sitten heti neulomaan puolipatenttipuseroa. Tänään en varmaan malta ruokaakaan laittaan.

Priimaan oli tullut uutta paksua huopuvaa lankaa: Freedom Wool. Samantapainen kuin Easy ja sen  ohjeet käyvät tälle langalle.

Wendy Fusion-langasta on hyllyssä nyt kaikki värit. Aivan kertakaikkisen ihania värejä.

Debbie Bliss baby cashmerinoakin on hyllyssä. Kyllä nyt passaa vauvoja hemmotella.
Kamenaa on poistokorissa joitakin värejä, -50% eli 2.60/vyyhti.
Myös Mandarin Fiesta kesävärejä on poistokorissa 2.00/kerä, värejä esim. vaal.sininen ja keltainen, taisi olla jokin vaalea turkoosikin.

Neulomisiin!
KS

torstai 4. lokakuuta 2007

Pojalle pipo

Ei tullut bemaripipoa logolla. Väsäsin logoa neulemalliksi pitkään ja hartaasti. Neuloin resorin tasona, ja siihen käännekerroksenkin, jotta intarsiana sitten logon saan tehtyä. Vaan kaavioni oli liian pieni, ei siitä neulottuna mitään olisi tullut, epäselvää suttua vaan. Ja soikea pyöreän sijaan.


Tein pikaisesti suunnitelman B, eli yksinkertaisesti muutama raita bemuväreillä.


Lanka: Maija
Puikko: Addi-pyörö 3.5
Malli: oma

Neuloin siis ensin tasona kun kuvittelin sen logon siihen neulovani. Noh, purin sitten sen logoalun ja siirryin neulomaan pyörönä. Kavennuksen kuudessa kohdassa, ekaks joka 3. krs, sitten joka 2. ja lopulta joka kerroksella. Vähän niinkuin katselin milloin oli sopiva aika tihentää kavennuksia. Tämä on sellainen aika pään myötä menevä, ylhäällä ei ole ylimääräistä tötteröä.
Resori on 1o-1n neuletta ja puolessa välissä neuloin järjestystä vaihtaen kerroksen ja sitten palasin alkuperäiseen 1o-1n systeemiin. Näin siihen tuli ikäänkuin taitekerros niin pysyy tuo taite paikoillaan.


Eikä huiviin tule kaulusta. Lanka - Sublime angora-merino - olisi kyllä ollut ihanan pehmeä kaulalle mutta se on aaaiiivan liian paksua kaulukseksi. Olkoon. Puran tekeleen ja teen langasta vaikka rannekkeet. Mutta huivi sai soljen, jonka ostin Itäkeskuksen Tikatasta. Jälleen sieltä löytyi tarvitsemani ja soljissa oli valinnanvaraakin. Tai kaiketi oikeampi nimitys tuolle on hakanen (?).

KS

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Sypressi





Lauantain lankakauppakierroksella Marian kanssa kävimme myös Sypressissä. Siellä oli nyt saatu laitettua langoille lisätilaa ja niinpä nappasin sieltäkin muutaman kuvan ihailtavaksenne.

Myymälä sijaitsee aivan Helsingin keskustassa, Kiseleffin talossa. Jos jotain erikoisempaa tuliaista etsit, niin talossa kannattaa käydä.

Uudet lankahyllyt



Sypressi on aika pienessä tilassa mutta lankoja on paljon ja monia merkkejä, joita kaikkia en edes muista, kuvista toivottavasti näkee, että valikoimaa riittää moneen makuun ja tarpeeseen.
Mainitaan nyt vaikka Pirkka-langat, Maija ja Janne, käsinvärjättyä kotimaista villalankaa, Zitron, ym. ym. Täälläkin oli aivan uutta Rosarios 4 tehtaan Sole Latte -maitolankaa sekä Bouquet-puuvillalankaa pätkävärjättynä ja yksivärisenä.

Tarjouskoreissa oli nyt ainakin Maijaa.


Sypressissä on myös paljon neuleita ja kauniisti kirjailtuja jakkuja, sokeiden kutomia villasukkia (*vink* jos et itse osaa/jaksa). Nappeja ja puikkoja, tietysti.




Myymälän maskottina on aina ollut hauska The Apina. Nyt se on saanut uusia kavereita. Ei, ne eivät ole myytävänä;)



Myymälä on avoinna ma-pe 10-18, la 10-16
puh. 09-625 645

Totean jälleen kerran väärinkäsitysten välttämiseksi, että tämä ei ole mainos, vaan ihan neulojien iloksi lankakaupoista raportoin.

Täältä matkamme jatkui sitten kahville, josta jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin, ja sitten kotiin ja aloitinkin jo kauluksen neulomista huiviini.

KS



lauantai 29. syyskuuta 2007

Shoppailemassa







Aamulla puhelin piippasi tekstarin saapuneeksi. Neuleystävä Maria siellä kyseli josko lähtisin lankakauppakierrokselle. Jo vain, jippii, sehän oli mieluisa kutsu! Langanystävät tietävät varmasti kuinka paljon paljon mukavampaa on lankashoppailla kaksin tai kolmin kuin ypöyksin. Jaetut hiplaus-, silittely- ja ihailuhuokaukset ovat antoisia ja piristäviä.

Aloitimme kierroksen Fiina-Neuleesta, jossa Maria ei ollut vielä käynyt. Ja kyllä siellä ihailtavaa riittikin.
Uutuksiakin oli tullut; espanjalaista puuvillalankaa (Rosarios4), ranskasta ihania Anny Blatt´in lankoja ja maitolankaa! siis maitokuidusta valmistettua. Se oli oikein pehmeätä, mukavan liukasta - ei liian.
Ja mitä ihmettä vielä: neulepuikkoja ja virkkuukoukkuja valolla! (ehkä ne eivät tämän merkkisiä olleet mutta idea on sama).
Fiinasta voi nyt ostaa syksyn pimeitä varten heijastinnauhaa. Näytillä oli tupsuja, joissa oli tätä laitettu sekaan, ja se vaikutti oikein hyvältä idealta. Edullinen turvallisuuskieppi maksaa 1.50 €.


Lasten pipolankoja ostimme kumpikin, toinen pienilleen Bambino Ull´ia ja minä isolleni bemari-pipoa varten Maijaa.


Matka jatkui Menitaan. Valinnan vaikeutta esiintyi mutta Sisusta löytyi sopivat värit pojan slipariin ja minä ostin Sublimen angora-merinoa! Siitä tulee kaulus siniseen vironvillahuiviini, joka on ollut syksyn suosikkineuleeni.
Myös Menitassa on niitä em. "valopuikkoja".




Menitastahan on suora tie Hobboks´iin. Neulekirjapöytä ja -hylly katsastettiin. Muutama "ehkä omaan hyllyyn haluttava" kirja löytyi mutta tällä kertaa molempien kukkaron nyörit pysyivät kiinni.

Ja kirjakaupasta ei ollut pitkä matka Sypressiin, mutta siitä kirjoitan  ja laitan kuvia huomenna.

Lasipalatsin kahvilassa oli sitten jalkojen lepuuttelua ja vatsan kurnimisen kuoletusta = kahvia, teetä ja paahtopaistipatonkia. Juteltiin niitä näitä sekä keksimme monta hyvää perustelua miksi emme tarvitse valopuikkoja tai -koukkuja. Esim. leffaliput ovat niin kalliita, että katsottava leffa on huolella valittava eikä sitten sitä katsoessa kannata neuloa tai virkata. Sitä voi tehdä kotona otsalampun valossa jos muuta valaistusta ei ole saatavilla ;)

Oli oikein mukava ja antoisa kaupunkikierros. Kiitos Maria.

KS






torstai 27. syyskuuta 2007

Pusero

On se vaan kumma kun en saanut tästä puserosta kunnollista kuvaa. Otoksia oli melkein 50, mutta osa tärähtänyt, joku liian kaukaa, liian läheltä, väärä väri, pusero rypyssä, asento huono ym. ym. Olkoot, tässä kuitenkin pari kuvaa:



Lanka: Pingouin Carnaval, 340 g
Puikko: Addi-pyörö nro 3.5
Malli: Oma, kuvio Kauneimmat neulemallit nro 95

Pusero on neulottu pyörönä ja raglan hihoilla, joten ommeltavia saumoja oli vain kainalot. Mutta ommeltavaa kyllä riitti helma-, hiha- ja kauluspäärmeissä.
Tämä on just sopiva ja tykkään, tulee varmasti käytettyä paljon.

Pääntie on tällainen pikku pystykaulus
.

Kuvio päättyi hieman rumasti, enhän ollut ajatellut asiaa loppuun asti. Nehän olisi pitänyt tehdä vastakkaisina mutta innoissani aloitin ne tietysti samoin päin. No, ei se minua haittaa.

Palmikkokuvio nro 95, Kauneimmat neulemallit kirjasta.
Tässä kuvassa on lähinnä oikea väri.
Kuvio on yksinkertainen mutta en oppinut sitä ulkoa vaan loppuun asti oli kaaviota seurattava.

KS

perjantai 21. syyskuuta 2007

Sähköä ilmassa




Eilen täällä oli syysukkonen ja
 ilmassa hehkui salaperäistä valoa
.




Selvästi oli aistittavissa
sähköa ilmassa.




Uskallanko tulla esiin, sillä
me elämme laumoissa.





Olen eksynyt laumastani ja koska
kukaan ei tiedä, mistä olemme tulossa
ja minne menossa,
niin ajattelin tuossa jouluntienoilla
mennä Englantiin pikku Finn´iä ilahduttamaan.



Olen tuntemattomasta valkoisesta langasta neulottu ja huovutettu Hattivatti.
Ohjetta minuun ei ole, olenhan mallisuojattu.
Ensin olin lavuaarissa kylvyssä mutta pääsin vielä pesukoneeseen. Valmistuslankani on varmasti jotain sekoitetta koska en tullut niin huopaiseksi kuin oli tarkoitus.
Silmien teko hieman sattui: ne tökittiin neulalla villahahtuvista.
Pysyn pystyssä sillä pohjani on silitettävää kovikehuopaa.
Olen noin 30 cm pitkä, siis sellainen oikea HaliHattiVatti.


KS

torstai 20. syyskuuta 2007

Syksy




Metsä ja sienet = sienimetsä

Kaunis sieni.





Suoraan pannulle jauhelihakastiketta maustamaan.




Joulupöytään sienisalaatiksi.



KS

tiistai 18. syyskuuta 2007

Leopardisormettomat



Joulu tulee tuossa tuokiossa;) Tässä yksi joululahja valmiina:




Lanka: Gjestal Janne, 105 g (musta 82 g, ruskea 13 g, beige 10 g)
Puikko: Addipyörö nro 4.0, sormissa bambut
Malli: Oma viritys mutta kuvion idea Novita 3/2000

Tein nämä systerille, sille vanhemmalle. Ihan kivasti onnistui vaikka ensimmäisen varren jouduin kyllä purkamaan kun lankajuoksut kiristivät ja 2o2n-joustin oli jotenkin liian leveä. Lopulta tein joustimen 1o1n.

Kun näin tuon Novita lehden kirppisellä ja siinä kuvan tällaisista lapasista niin heti innoistuin, että systerille teenkin tuollaiset (taisi kyllä olla jo vuosi sitten).
Nyt kun ne on tehty, tunnen itseni taas niin lapselliseksi ja tyhmäksi. Innostukseni on aina jotenkin lapsenomaista ja ensin on oikein Jee-tunne. Se lopahtaa pian kun mieleen tulee, että ei nämä kuitenkaan ole sopivat, ehkä systeri päättääkin pitää niitä varret pitkinä, kaiketi ne on liian paksutkin, ehkä sormiosat ovat liian lyhyet/pitkät, ja niin edelleen. Mikä tahansa vika on mahdollinen, mutta ehkä nuo kelpaavat sitten vaikka puutarhassa puuhailuun.


Kääntövarressa kuvio, sen jälkeen pykäreunus ja joustinta kuvion pituudelta.



KS

perjantai 14. syyskuuta 2007

Ostoksia




Laitanpa pitkästä aikaa hieman ostoksia näytille.

Viime lauantaina olin Itäkeskusksen I.H.A.N.A -neuletapaamisessa. Olikin ihan mukava nähdä aivan uusia neulojia, olihan mukana kyllä muutama entuudestaankin tuttu.

Siellä oli eräällä neulojalla Tiimarin edullisia värillisiä klemmareita silmukkamerkkeinä ja kun satuin kulkemaan Tiimarin ohi niin ostinpa minäkin klemmareita. Lisäksi vielä kullanvärisiä sydämiä pikkupussillisen. Nekin ovat aivan käteviä merkkejä.

Klemmarit ovatkin jo osoittautuneet käytössä käteviksi. Vihreillä merkkaan oikean reunan ja tietysti punaisella vasemman = nerokasta :))
Kuvassa on myös yksi klemmarinmallinen, joka on siis ihan oikea neulemerkki.




Tänään ostin Filati Hand knitting -lehden. Oi voi kuinka kauniita malleja, pääasiassa takkeja ja liivejä. Kauniita ja ajattomia. Jos nyt pitäisi neuletakki tehdä niin olisipa oikein valinnan vaikeus minkä mallin tekisi.



Vihreän Pinguin Carnaval langan ostin nettitutulta kun hän niin halusi päästä siitä edullisesti eroon;)  Se onkin jo puikoilla, pikkupusero olisi tarkoitus tulla.

Novitan Gold ja Silver langat olivat Cittarin poistokorissa hintaan 2,00 euroa/kartio niin nehän oli ostettava pois. Aina ne johonkin koristukseen kuluvat.

Tänään lankakauppakierroksella kävin Priimassa ja sieltä ostin nuo Jannet. Niistä on tarkoitus tehdä Pikolle leopardikuvioiset sormettomat joululahjaksi.

Käväisin myös Sypressissä katsastamassa heidän remonttitilanteen. Vielä ei ollut valmista, tuossa ehkä kuukauden vaihteessa langat löytävät uuden seinustansa. Menen sitten uudestaan ja saatte taas lankakauppa esittelyn luettavaksi ja toivottavasti herkullisia kuvia katseltavaksi.

Kirppikselläkin kävin. Mitään en löytänyt mutta pengoin kyllä pussukkalaatikkoa. Siinä oli pari sen tyyppistä toilettilaukkua kuin minulla on puikkojen säilytykseen.
Muutama on minulta kysynyt mistä sen sain mutta sehän on jonkin firman kylkiäinen. Niin näytti kirppiksen laatikossakin olevan mm. Me Naiset ja Body Shop logoilla sen tyylisiä pussukoita. Kannattaa siis katsoa kirppiksillä kassi/pussukka/penaali -laatikoita "sillä silmällä" jos puikkokassia havittelet.

KS

keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Lumikasa olikin Lumimarja




Osa IIIAamun valjetessa uskaltauduin uudestaan parvekkeelle. Oli se siellä pysynyt.
Poistin siltä pistävät ja kiristävät nuppineulat. Ja mikä kaunotar siitä olikaan muodostunut?!

Raikkaalle tuoksuva, pehmeä, ihana, suuri, valkoinen Lumimarja-huivi!

Huivi on valkoinen vaikka tässä siniseltä näyttääkin.




Lanka: Kid Mohair, 160 g
Puikko: Bambupyörö nro 6.0
Koko: pitkä niskasivu: n. 240 cm / keskeltä: n. 130 cm / alareuna n. 310 cm.
Malli: Lumimarja, Villapallo-blogi

Se on siis aivan ihastuttavan pehmeä, lämpöinen ja suuri. Siihen voi ihan oikeasti kietoutua ja nauttia kynttilänvalossa lämmintä teetä lukien jännittävää dekkaria.


Neuloin huivin vartavasten hyväntekeväisyyteen. Lahjoitan sen Lions´ien SIGHT FIRST -kampanjalle arpajaispalkinnoksi.

Kerroin kampanjasta keväällä tässä kirjoituksessa. Silmäasemat ottavat edelleen vastaan vanhat silmä- ja aurinkolasisi.


Lokakuussa Lions Club järjestää Beatles-teemaisen illanvieton, jossa on arpajaiset. Tuotto menee kokonaisuudessaan tämän kampanjan hyväksi.

Toivon, että huivini edesauttaa arpojen myymistä runsain määrin ja olen omalta pienentä osaltani mukana parantamassa "näköä" maailmalla.

KIITOS Pialle, jolta kysyin ja sain luvan käyttää tätä hänen kaunista huivimalliaan tähän tarkoitukseen.



Peittää isonkin TV:n;)

KS


PS. Päivitys hieman viivästyi teknisten ongelmieni vuoksi.
 

tiistai 11. syyskuuta 2007

Ei sittenkään lunta!




Osa II

Hiippailin lumikasan luo, nappasin sen syliini eikä se ollutkaan kylmää lunta. Se olikin jotain lämmintä ja pehmoista.

Nakkasin mytyn viilenemään huuhteluaineveteen. Jospa tuo tuosta hieman tokenisi.

Hain varastosta pahvia ja styroxia tainnutusalustaksi ja laatikosta nuppineulapurkin. Teräaseita varmasti tarvitaan vielä.

Alkuyön pimeydessä otin leopardilamppuni parvekkeelle valaisemaan pörrön tainnutusta.


Aikani konttailin viileässä yössä. Kiinnitin nuppineuloja, irrotin nuppineuloja, venytin sieltä ja täältä ja taas neulasin. Neulapurkin pohja alkoi jo häämöttää mutta ei hätää; siinä se on ja pysyy.


Kas, pörröstä muotoutui suuren suuri reiällinen  ??


Tiikerini voivat nukkua yönsä rauhassa:)

Jatkuu päivänvalossa.
KS


maanantai 10. syyskuuta 2007

Luntako?




Osa I


Peittyvätkö Amurintiikerit lumikinoksen alle?



Onnistunko pelastamaan ne, se selviää huomenna;)

KS

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Arvonta on suoritettu!



Arvonta suoritettiin perinteisellä menetelmällä: printtasin kommentit ja leikkasin ne siivuiksi. Taittelin ne neljään osaan ja laiton perinteiseen Arabian voipyttyyn.


Arvonnan sai suorittaa Iitu:











O N N E A  VOITTAJILLE:






Palkinnot on postitettu
Anittalle ja Vapelle.
Toivottavasti käyttöä löytyy;)



Kiitos kaikille kommentoijille, joita oli 58. Suurin osa vakilukijoita, oikein kiva pikkusen tietää ketkä täällä käyvät.

Se, että normaalisti kommentoidaan vähän, on varsin ymmärrettävää. Itsekin harvemmin jätän puumerkkiäni. Aika on kuitenkin kortilla, useita blogeja luettavana ja se tavallinen kommentti: "Ihan kiva, hieno" jne. on yleensä jo kirjoitettu.
Yritän taas hetken aikaa olla aktiivisempi kommentoija.

Blogini palaa arkeen ja esittelee jotain valmista mahdollisesti jo huomenna.

KS


torstai 6. syyskuuta 2007

Syysarvonta



EDIT. Klo 21.10. EI ENÄÄ OSALLISTUMISKOMMENTTEJA. Arvontaprosessi on käynnissä.




Enpä voi mennä tohtorille valittamaan ;)
Blogissani on ollut vuodessa noin 100.000 käyntiä!



Kuten oli edellisenäkin vuonna. Ilmainen laskuri on hävittänyt pariinkinkin otteeseen jokusen tuhatta käyntiä, joten poistan koko laskurin. Vuodatuksen tilaston keskiarvo-käyntien määrällä joka tapauksessa tulee tuo 100.000 täyteen, ehkä ylikin.

Vaan mitäpä noita laskemaan. Kiva kun käytte ja tulette uudestaankin, ja kommentoitte, ja olette kanssasi arjessa ja joskus juhlassakin.



Arvon palkinnon kahdelle  (samanlaisen kummallekin), jotka kommentoivat tähän kirjoitukseen sunnuntai-iltaan 21.00 mennessä.

Kuten viime syksynä niin nytkin on palkintona tarvikkeita:





Palkintosetissä on:


Nappiaihiopakkaus: saat neuleeseesi juuri oikeanväriset
napit itse päällystämällä.







Pujotusneulat: kuminauhat, koristelangat yms. saat näppärästi
pujotettua näillä neuloilla. Ei enää aukeavaa hakaneulaa nauhakujassa;)




Elastinen lankarulla:  resorit joustaviksi,
  lörpöt sukan- tai ranteensuut kuriin;)



Semmoset tarvikkeet tällä kerralla.
Arvonta päättyy siis sunnuntaina 9.9. klo 21.00.


Tarvikkeet ostin Itäkeskuksen TIKATA´sta. Se on oikein hyvin varustettu tarvikemyymälä.

KS