keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Kehno saalis



Muutaman vaivaisen suppilovahveron löysin, poikasetkin oli otettava, että sain edes jotain kotiinkannettavaa. Väkisin menin metsään kun tuntui, että sienet siellä odottavat ja ulkonakin olisi oltava. Just just jaksoin kävellä sienipaikalle mutta ryteikön läpi kulkeminen olikin sitten ihan eri tahtista kuin vuosi sitten. Ei jalka jaksa nousta puunrunkojen ja risukkojen yli. Oikea käsi on niin kipeä, että sillä ei paljoa tukea voi ottaa.


Tässä on siis vain reilu kourallinen. Oikeasti olen kade toisten paremmista saaliista, kuten esimerkiksi Kiolla.




Neljän tunnin työpäivä tiskarina on niin raskas, sekä fyysisesti että henkisesti, että yleensä kotiintultua kaadun sänkyyn päiväunille ja sen jälkeen ilta onkin sitten jo niin pitkällä, että mitään käsitöitä ei enää tule tehtyä. Niinpä blogin päivityskin on jäänyt hunningolle. Täytyy yrittää kaivella jotain kuvia ja keksiä kirjoitettavaa.


KS

tiistai 9. syyskuuta 2008

Hame



Se oli varmaankin viime syksynä kun ostin Eurokankaan palalaatikosta tämän kankaan. Se on sellainen valmis printtipala täyskelloon hameeseen. Piti vain leikata vyötärö ja sivusaumat kohdalleen, ja helma kääntää.
Uuttakin opin kun Suuresta Ompelukirjasta luin, kuinka ripsinauha laitetaan vyötärölle. Helppoa kuin mikä. Ei tarvinnut ruveta taiteilemaan vyötärökaitaleen kanssa. Vetoketju sivuun ja hame päälle.
Väri on ihan tavallinen ruskea ja sammalenvihreätä kuviota, kuvaan en onnistunut vangisemaan oikeita värejä (laiska).



KS

tiistai 2. syyskuuta 2008

Korttipeliä




Siitä on jo aikaa kun ostin Marianne Kinzelin kirjat First ja Second book of modern lace knitting. Heti selattuani mallit läpi, nämä pelikorttikuviot nousivat "to-do-listalle". Ne ovat tuossa kakkoskirjassa ja nyt lasinaluset korttipöytään on tehty.



Pientä piperrystä näiden tekeminen oli ja virheitä näyttää olevan jokaisessa.

Hertassa on kummallinen "kulma" tuossa sydämen alaosassa. Sydän tehtiin tuohon asti ruudun ohjeella ja ilmeisesti siinä on jokin virhe siirryttäessä hertan omaan ohjeeseen. Jos vielä näitä teen, niin osaanpahan korjata tuon kohdan. Nyt huomasin sen vasta muutaman kerroksen kuluttua eikä purkaminen tullut mieleenkään;)

Monenlaisia lisäyksiä ja kavennuksia oli ihan riittämiin, mutta näissä huomaa mikä merkitys erilaisella lisäyksellä/kavennuksella on.

Lanka: Nika-virkkauslanka, 8-9 g/lasinalunen
Puikot: 2.0 Addin metallisukkikset
Ohje: Second book of modern lace knitting

Muuta: Sokeriliemellä kevyesti tärkätty



Eipä näille ole omalla pöydällä käyttöä, joten Maija-systerin Lions Club saa näistä arpajaispalkinnon.

KS



sunnuntai 31. elokuuta 2008

Pääpantoja




Viime viikon lauantaina sain vanhemmalta rouvalta pääpantatilauksen. Langaksi hän valitsi Jitterbugin. Jee, kiva päästä sitäkin neulomaan. Pannan tulisi olla napakka.

Mielikuva toisensa jälkeen pyöri päässäni kunnes pysähdyin molemmilta puolilta samannäköisen kohdalle. Mitenkäs semmoinen tehdään? Oudompi tekniikka "onteloneule" tuli mieleen. Onnistuisikohan pannan neulominen sellaisella uudella tavalla.

Etsin omista kirjoista ja netistä apua, jotain löytyikin mutta ne olivat kaikki kaksivärisiä eivätkä kelvanneet. Neulomostahan yleensä löytyy apu pulmaan kuin pulmaan, niinpä minä, "Vuoden Neuvoja", laitoin sinne kysymyseni. Vastauksia alkoi tulla ja lopullinen oikea vinkki tuli TuulaL:ltä: Starskyn vyö on tehty ontelona.

Siitä se sitten lähti tekeytymään ja valmistui. Siitä tuli sen verran outo, että tein vielä varmuuden vuoksi Calorimetryn.




Lanka: Jitterbug 128 Castagna, 55 g ja 25 g
Puikko: 2.5
Ohje: Calorimetry Knittystä, toinen oma

Onteloneule on nimensä mukaisesti ontto sisältä. Tämä kaksinkertainen panta 100% villalangasta on varmasti lämmin. Loin silmämääräisesti sopivan määrän silmukoita, neuloin korvaan asti ja lisäsin silmukoita. Sitten vähän matkaa suoraa ja taas lisäsin pari silmukkaa. Suoraan posotusta ja sitten kaventaen silmukat alkulukemiin, kolmenpuikon päättely. Koristeeksi virkattu kukkanen.

Kyllä jännitti mitä rouva näistä tykkää. Ja tykkäsihän tuo. Oma mallini oli mieluisampi ja mielestään tyylikäs hatunomainen. Calorimetryä hän sanoi hauskaksi. Ja osti molemmat!




Mallipää on kohta jo antiikkia: äidiltä peritty 1960-luvun Tupperware-kippo.

KS


lauantai 30. elokuuta 2008

Ylläreitä



Kivoja ylläreitä on tullut postitse ja käteen annettuna. Kiitos antajille. Ne ovat ihan oikeasti piristäneet päivääni ja erityisesti apeata mieltäni.

Viime viikolla tuli tällaiset kivat paketit:
Tove-lankaa Merjalta, Iloisia ajatuksia-magneetti Lilalta ja Cloverin silmukkamerkit Marialta.




Kiitos!

KS

perjantai 29. elokuuta 2008

Tapion kauppa




Lahdentakaista Karnaluksia on tullut hehkutettua täällä blogissa ja sähköpostilla antamissani Tallinnan lankakauppaopastuksissa niin paljon, että on ehkä paikallaan mainita myös ihan
kotimainen lankahamsterin aarreaitta: Tapion kauppa Päntäneellä.

Kauppa on suuri ja sinne mahtuu melkeinpä kaikki mitä neuloja tai muu käsityöihminen tarvitsee. Heillä on myös verkkokauppa. Jotkut hinnat ovat oikein edullisia, toiset edullisia ja jotkut ovat samat kuin missä tahansa.

Jos esim. tarvitsee jotakin jo lopetettua lankaa, kannattaa kysyä Tapiolta. Usein on sieltä apu löytynyt.

Neulomon väki kävi Päntäneellä retkellä pari kevättä sitten, lisää kertoo Seijap blogissaan. Bussinkuljettaja oli antanut osoitteen navigaattorilleen. Siinä kävikin niin, että laite opasti lyhintä tietä, joka ei ollutkaan ihan sopiva valinta suuren bussin mentäväksi. Takaisin vähän suuremmalle tielle ja kauppa löytyi. Kuulemma paljon oli lankaa kotimatkalla.

Nyt siellä kävi Neuleystävä Mari sisarensa kansa ja sain muutaman hyvän kuvan kaupasta.Lankaa on niin paljon, että oudompaa ihan huippaa. Onko näin paljon lankoja olemassa? = vertaa ns. marketin lankahylly. Kaupan sivulla sanotaan, että keriä on 40.000!



Mari kirjoitti kuvien saatteessa: "Lehtihylly oli uusittu sitten viime näkemän, ja koska se oli minusta vaikuttava, kuvasin sen. Kuvassa näkymää ihmettelee ÄLLISTYNYT pikkusiskoni."

Luulisi tuosta ohjeiden määrästä löytyvän malli jos toinenkin, joka makuun.

KS

maanantai 25. elokuuta 2008

Tuolin korjaus



Kaikenlaisia neuletöitä ja ompeluksia on kesken mutta välillä piti korjata pojan tuoli. Se on kovalla käytöllä kun hän pelaa EVE ´ä illat ja melkein yötkin.

Tuoli oli purettava melkein palasiksi, jotta sain uuden kankaan hyvin kiinni alapuolelle. Sinne se menikin sitten kivasti ruuvien alle, eiköhän pysy jonkin aikaa.




Uusi päällinen mustaa tikkikangasta.



KS

tiistai 19. elokuuta 2008

Pakettipäivä



Piti piipahtamani kirjastossa, postissa hakemassa pari saapunutta pakettia ja kangaskaupassa.

Kirjastoon palautin kaksi jännäriäänikirjaa ja löysin tilalle kaksi, hyvä niin. Aina ei onnista kun CD:t on niin suosittuja. Vanhoja nauhakirjoja kyllä on pilvin pimein, mutta niiden äänenlaatu alkaa olla ala-arvoinen, niitä ei viitsi lainata. Ja suurimman osan kiinnostavista olenkin jo kuunnellut.


Postissa odotti siis kaksi pakettia: toinen ihan itse tilattu mutta toinen oli aivan ylläripaketti Arjalta. Ihan HooMoilasena olin, että mitähän sieltä tulee.
Sattuipa silleenkin hassusti, että Arjalla oli blogiarvonta ja voittajat juuri julkistettu. Voittaja oli Kristiina, ja koska olin saanut Arjalta pakettikoodin niin jotenkin vain oletin, että olin voittanut tuossa arvonnassa. Onneksi katsoin tarkemmin, ensin tosin olin jo laittanut blogiin kiitos-kommentin, ja huomasin , että voittaja onkin ihan toinen Kristiina. Nolona heti perään peruutus-kommentti. No, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu.

Well, paketti olikin niin kookas, että jätin kangaskauppaan menemisen pois kierroksestani. Hyvä niin, sillä kas kummaa, Arjan ylläripaketti oli täynnä kankaita! Ihania, kivoja kankaita heti käyttöön ja muita ihania mietintämyssyyn laitettavaksi, mm. silkkiä. Kiitos Arja.



Ja Muori Menninkäisen edullisesta lankakaupasta ostin Paris-puuvillalankaa.
Nyt neulomaan = suunnittelemaan = neuloessa se kait muotoutuu. Mallista on visio mutta ohjeesta ei tietoakaan. Etsinyt olen mutta ei löytynyt. Juu, näette oikein, että lanka on pätkävärjättyä, joka ei missään nimessä kuulu lankasuosikkeihini, mutta toivon hartaasti, että mitään sik-sak ilmiötä ei neuleeseeni tule. Arrgh, jos tulee.


Muorin blogissa kannattaa käydä katsomassa lankatarjonta.


Ja vielä yksi tärkeä asia.
Novitan Neulomossa järjestettiin leikkimielinen äänestys monessa kategoriassa Vuoden 2008 xxx. Minä voitin hurjalla äänimäärällä tittelin Vuoden 2008 Neuvoja sekä kaikkien annettujen äänien perusteella sain maininnan Vuoden 2008 Novitaklubilainen.

Kiitos kaikille äänestäneille, siis minulle ja muille ääniään antaneille. Tempaus oli oikein kiva ja toivotaan, että ensi vuonnakin on joku viitseliäs järjestäjä. Tiinav voisi kyllä kokemuksella hoitaa seuraavankin;) Kiitos myös Tiinalle.

KS


sunnuntai 17. elokuuta 2008

Hello Kitty -kassi




Naapurin likalla oli synttärit, ja kun hänen nimeensä  Säde on ns. lukkarinrakkautta, niin virkkasin lahjaksi pikkutyttöjen toivelaukun:


Langat: Samos, Mandarin Fiesta ja Portofino Souffle, jämälaatikosta
Koukku: 4.0
Ohje: TeSan ohjeella aloitin, loput muokkaantui tehdessä

Tyttö tykkää kassista, toi seuraavana päivänä oikein sydänkortin ja päiväkahvipullat. Kiitos.

Vähän on kyllä tuo Kittyn ilme outo kun en niin tunne tätä kattia, mutta seuraava sitten ehkä tulee näköisemmäkseen. Takapuoli on tällainen ihan korutonta virkkausta;)


KS



perjantai 15. elokuuta 2008

Paremmat puuvillasukat



Nyt on sitten kolmas-neljäs kerä Flotte Sockea käytetty, tai siis vain osa niistä. Sukat on neulottu pyöröllä, joten kaksi kerää oli käytössä mutta lankaa kului näihin vain 52g.




Lanka: Rellanan Flotte Socke, 75% pv 25% polyamid
Puikko: 2.5
Malli: peruskärjestäsukka, kuvio Kauneimmat Neulemallit kirjasta nro 214


Kuvio ei ole palmikkoa vaan silmukat siirtyvät lisäyksellä ja kavennuksella.




Resoria on takana.



KS

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Lehtidiileri




Toisinaan puikkoja, toisinaan lehtiä:


Miksiköhän kaikki halusivat tämän Vogue Knitting Fall 08 -lehden;)


Helsingin Akateemisessa oli  perjantaina tällainen korkea pino ennakkoon varattuja lehtiä.




En ollut tehnyt varausta mutta kun netissä kaikki kertoivat varanneensa ja että kohta ei varauksiakaan enää oteta niin olihan se varaus mentävä tekemään.

Olin tullut kotiin Itäkeskuksesta lehdenvarausmatkalta kun huomasin Neulomossa, että joku oli juuri käynyt ostamassa sen keskustan Akateemisesta. Eihän siinä auttanut muu kuin lähteä uudestaan reissuun. Ja sain kuin sainkin minulta pyydetyt lehdet.

Lauantaina tuli sitten viesti Itäkeskuksesta, että sieltä varaamani lehdet ovat noudettavissa. Tietysti hain nekin ja alta aikayksikön lehdet olivat saaneet uudet, kiitollisten omistajien nimet.


Tämä lehtiepisodi oli taas osoitus Internetin osuudesta tiedonkulkuun yleensä ja erityisesti tiedonkulkuun nopeasti.
Ensinnäkään tuota himoittua mallia tuskin olisi lehdessä ilman nettiä, toiseksi monikaan ei tietäisin sen olemassa olosta ja julkaisemisesta ilman nettiä ja kolmanneksi muutama olisi jäänyt paitsi lehteään ilman nopeata tiedonkulkua.


Huh, toivottavasti tällaista lehtibuumia ei vähään aikaan tule toista.


KS

perjantai 8. elokuuta 2008

Mustaliina nro 2







Lanka: Nika-virkkauslanka, 40 g
Puikko: 2.0
Ohje: Knitted Lace, Ditte II
Koko: halk. 40 cm


KS

torstai 7. elokuuta 2008

Puikkotrokari



Kävin maanantaina Tallinnassa Tuulan, AnneHelenan ja Raijan kanssa.
AnneHelenalle ja Raijalle tämä olikin ensimmäinen visiitti lahden toiselle puolelle, ja taisi Raijalla olla ensimmäinen laivamatkakin. Päät olivat heillä pyörällä kun me vanhat konkarit vietiin heitä lankakaupasta toiseen ja hieman ehditiin Vanhan kaupunginkin puolelle.

Toin sieltä hieman puikkoja;)





Ja vähän lankojakin ja erittäin kauniin vuohenvillahuivin, jonka löysin Sadamarketin sokkeloista; annetut ohjeet huivin sijainnista olivat hyvät.





Tämä pieni kasa on oma saaliini. Sininen kerä on pellavaa, Pronski Löngadista. Sinne on näinä päivinä tulossa syksyn uutuudet, kuulemma aivan ihania lankoja.



Joo, ihan oikein näette, siinä on ompelulankaa. 300 metrin rulla maksaa Karnaluksissa karvan alle euron. Täällä 100 metriä maksaa kaupasta riippuen 2.10 ylöspäin, Cittarin tosi kalliin rullan hintaa en enää muista. Ja nuo karbiinihakaset maksavat 32 centtiä/kpl.

KS


torstai 31. heinäkuuta 2008

Nilkkasukat



(Lisäys lopussa)



Lanka: Flotte Socke -puuvillasukkalanka, 60 g
Puikko: 2.5
Malli: sukka sieltä ja täältä, sydänkuvio kirjasta Knitters Bible, Heart Square.

Päättely on tehty virkkaamalla nirkkoreunus.





Kommentissa Maria kysyi, millaista tämä lanka on puikoilla ja jaloissa.
Lanka neuloutuu ihan mukavasti, muutaman kerran puolikas lanka meinas tulla puikolle, mutta se oli lähinnä oma hätäisyyttä kuin langan vika. Nopsaan se puikolla soljuu. Ja ihan normaali riittoisaahan tämä on, hinta oli muistaakseni 3 euroa/50g kerä.

Jaloissa se tuntuu varsin miellyttävältä. Oikein pehmoinen, voisipa sanoa vaikka silkkinen. Ei oikeastaan huomaa sukkia jalassa olevankaan. Olen melkein joka päivä pitänyt niitä turkooseja sukkasia, ja hyvin ovat pysyneet kuosissaankin. En ole vielä pessyt niitä. Ei ne ole likaantuneet eikä hikoontuneet. No okei, pesen ne tänään;)

KS


tiistai 29. heinäkuuta 2008

Beatles-kotelo





Mun uusi ihana silmälasikotelo!


Eihän tällaista voi jättää ostamatta, eihän? Näitä saa kaupasta nimeltä Day, ihania tavaroita, turhakkeita, kaupan täydeltä.

KS