lauantai 1. tammikuuta 2011

Calpe - kaupunkikuvia


Domingo

Kuvakertomus Calpesta jatkuu




Pursiseura on ihan toista kaliiperia kuin oma ex-seurani Lauttasaaressa.






Jo alkoi pikkasen huikoa ja tuo näytti olevan ihan kiva kahvila. Sinne siis ja ihan ekaks Cocista, ihana pieni söpö pullo. Niitä oli ennen Suomessakin ihan kaupasta ostettavissa. Söin oikein herkullisen kanasalaatin ja jälkkäriksi yhden pallon suklaajäätelöä kahvin kera.

Sitten hyppäsin kuumaan autoon ja jonkun matkaa ajettuani pääsin kuin pääsinkin kaupunkikaduille. Auto parkkiin ekaan vapaaseen paikkaan. Täällä on kaikkialla paljon yksisuuntaisia katuja, kapeita kun ovat, niin olen todennut parhaaksi tyytyä ekaan mahdolliseen parkkipaikkaan. Kerran-pari erehdyin etsimään mukamas lähempää paikkaa ja siinä menee kyll metsään ja umpikujiin yms.



Katu taisi jopa olla ns. pääkatu, ainakin siinä oli myymälöitä vieri vieressä. Kauniita juhlapukuja oli monta kaupallista, kenkiä, koruja, urheilivaatteita yms. MUTTA: oli tietysti siestan aika ja kaikki kaupat suljettu! Jatkuvasti ihmettelen, miten on mahdollista pitää kaupat suljettuina monta tuntia? Maan työttömyys on n. 23% , työttömiä n. 5 milj.!  (29.1. korjattu työttömyysluku, kiitos Nunnu).Jos kaupat olisivat auki niin kai siinä muutama työllistyisikin ja raha liikkuisi? En tiedä? Siestan jälkeen kaupat aukeavat oman aikataulunsa mukaan, jos aukeavat. Kiinalaiset pitävät kauppansa auki koko päivän ja joka päivä.


Kaupungin ns. vanhassa osassa on niin paljon seinämaalauksia, mosaiikki- ja kaakelikuvia, että oli ihan pakko kulkea monen ohi kuvaamatta niitä. Kauniita ovat kaikki, ja puhtaina pysyneet - ei ole graffiteilla tmv. sotkettu, tai sitten ne on heti puhdistettu.


Nämä varmaankin ovat "espanjalaiset portaat";)







Tämä on kokonainen talon pääty! Maalaus on tosi iso.







Parvekkeiden "pohja" on useimmiten kaunista kaakelia.




Tällä kadulla oli autolla ajo kielletty ja ilmiselvästi siksi istutuksia oli paljon. Muutama mukavan näköinen baarikin oli tällä kadulla. Joka kadullahan niitä on mutta tässä oli siis mukavan näköisiä.




Olin nähnyt vilahduksen kirkontornista ja monen mutkan kautta osuinkin kirkolle. Ensin kyllä vähän epäilin kun tuli tämä muuri eteen mutta kyllä siellä kirkkokin on. Nyt en osaa tarkemmin kirkosta kertoa, menin ihan sekaisin kun lähekkäin on ilmeisesti kaksi kirkkoa. Mutta toisessa, siis tässä, on kaksi kirkkoa sisäkkäin!

Tämä on rakennettu vanhan paikalle ja päälle ja vanhaa kirkkoa on osa jäljellä. Voisiko tuon nyt vaikeammin enää selittää. Historia olisi kyllä ihan kiva tietää tarkemmin, ja kertoa, löytyyhän tietoa netistä mutta kun en millään jaksa ruveta kääntäjäksi kun en sellainen ole. Ja tietysti: kirkon ovet olivat lukossa!




Ovien yläpuolella taas mosaiikkitaidetta. Ovien molemmin puolin on lasitaidetta. Otin niistä kuvat ihan Terhiä ajatellen, mutta toinen oli niin huonossa valossa, että kuvasta ei saanut mitään selvää. Ei tuo toinenkaan hyvä ole mutta näytän kuitenkin.



Sisäpihan porttikin oli lukossa, aidan raosta otin kuitenkin kuvan.






Tässä vähän aivojumppaa;)




Ja koska tämä on käsityöblogi niin päätän kierroksen käsityökaupan ikkunasta otettuun kuvaan. Ei, ei siellä neulelankoja näkynyt. DMC-lankoja kyllä kuten monessa tällaisessa "sekatavarakaupassa". DMC:t eivät ole sellaisessa tornissa kuten ollaan totuttu vaan täällä ne ovat vanhanaikaisesti laatikostossa värijärjestyksessä. Siellähän ne pysyvät ehkä puhtaampinakin eivätkä asiakkaiden helmat pudottele tokkia lattialle kuten standin kanssa usein käy.




Vielä jäi näytettäväksi tältä reissulta muutama maisema- ja merikuva. Huomenna, toivottavasti.

Monet kässäblogit kertovat nyt vuoden töistä ynnä muuta tilastoa. Multa ei tilastoja heru, mutta vuoden käsityöt on nähtävissä Kuvagalleriassani. Sinne pääsee klikkaamalla sivupalkissa olevaa mummoni tekemää neulatyynyhattua!

KS

Sukat ja kämmekkäät


Domingo

Mukavaa uutta vuotta kaikille!


* * * * *

Just kerkesin viime vuoden puolella saada valmiiksi sukat ja kämmekkäät kauniista keltaisesta langasta, jonka sain neuleystäviltä lahjaksi.




VALENCIAN ORANGE SOCKS and MITTS



Yksi 100 g vyyhti: 1,5 sukkaa, vihreään merkkiin asti tuli toisen vartta. Mulla kun ei ole sitä vaakaa vieläkään.

Lanka: Frog Tree Pediboo Sock Yarn, 80 % Merino, 20 % Bamboo. Made in Peru. 200 grammaa meni kaikki, ehkä pari metriä jäi. Tätä voi ostaa Villahyydistä.

Puikot: 2.75 sukkikset

Malli: Sukat Lion Brand´ilta Classic Cable Socks, kämmekkäisiin sama kuvio, muutoin omien mittojen mukaan, ranteissa kierretty oikea silmukka. Aloitettu virkkausaloituksella ranteesta, josta jatkoin toiseen suuntaan niin pitkälle kuin lankaa riitti, laitoin loppulangan puoliksi niin ei tarvinnu mittailla.



Ehkä aavistuksen pitkät näistä tuli, mutta voin kääntää reunan jos on tarvis.





Mun piti kuvata nämä appelsiinipuun luona mutta en viitsinyt lähteä etsimään sopivaa, sorry.

* * * * *

Sain vieläkin yhden joulu/uudenvuoden kortin. Sisällä on kauniisti käsin kirjoitettu runo ja kiitos muistamisesta. Tämä tuli Fazulta Jaanikalta kun lähetin hänelle Lakupekka-patalapun kuten tehdasvierailullamme lupasin. Tässä on kortista vain osa, että sain nuo söpöt telmivät kissanpennut näkyviin. Liitteenä oli heijastin. KIITOS!


Ihan olen unohtanut mainita, että sähköpostilla tuli myös monen monta joulutervehdystä, monissa kaunis kuva tai runo tms. KIITOS KIITOS niistäkin, kaikki nekin ovat tallessa ja kotona pääsevät jouluarkistooni.

Perjantaina ostin torilta kahdet sormikkaat, jotain ohutta nahkaa nämä on. Hinta: 5.00 / pari






Näissä tunnelmissa, neuloen ja Cocista juoden auringonpaisteessa, on hyvä aloittaa uusi vuosi!


Ehkä sitt illemmalla laitan maisemakuvia.

KS


perjantai 31. joulukuuta 2010

Säärystimet


Vuoden viimeisenä neuleena ylpeänä esittelen säärystimet! Ne ovat pitkät, joten voin vetää ne vaikka polven yli. Lämpimät, pehmoiset, kivan väriset, täydelliset. Lanka on joutuisaa neuloa, valmistuihan villatakkikin hurjan nopsaan.



Stentorpin villalanka 180 tex x 2, n. 270m/ 100g, näihin kului 150 grammaa, lankaa on vielä vaikkapa lapasiin.

Puikot: Addipyörö 4.5, neulottu yhtäaikaa

Malli: suora pötkö, riittävän pitkät

Joustin: Broad Spiral Rib, kirjasta "A Treasury of Knitting Patterns", Barbara G. Walker. Tässä linkissä on kerrottu kuinka se tehdään (blogi Pocahontas County Fare). On oikein joustava ja kaunis ribbi.




KIITOS teepannumyssy kommenteistanne!

KS

torstai 30. joulukuuta 2010

Hatusta tulikin myssy


Neuloin huovutettavan hatun, josta piti tulla hieno. Vaan toisin kävi: ihan hassun mallinen ja liian iso. Noh, ei hätiä mitiä kun mulla on tutkitusti hyvä ongelmanratkaisukyky niin tämäkin ratkesi tuotapikaa. Pannumyssy!


(Pyykkipoika on pienikokoinen - ei siis anna mitään mittakaavaa - käytän niitä nuppineulojen tapaan ommellessani.)

Vuoriksi vanulevyä, vuorikankaaksi ruusuista lakanakangasta ja "tötteröissä" on täytevanua.



Aito 70-lukuinen Arabian  KAIRA teepannu ja OutiM:ltä keväällä saatu patalappu.


Teksti ja toisenpuolen kukka on neulavhuovutettu. Vuori on kiinnitetty pykäpistoilla.



Kukat tein askarteluhuovasta.





Teetä nauttiessa voi vaikka lukea kirjaa Teehetki. Siinä on kauniita kuvia ja teen historiaa yms.

KS

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Muumimammapalapeli on valmis ja Tikata uutinen!



Moomin puzzle 1000 pieces/ 68 x 48 cm. Hahmo kirjasta "Kuinkas sitten kävikään".

Made in Finland: Nelostuote Oy, Pori / www.tactic.net

Aloitettu 26.12.10





EDIT iltapäivällä:

Ei mikään Muumimamma vaan

vuoden 2010 Helsinkiläinen yrittäjänainen: Mira Merikanto! Onnittelut!

Tikatahan on lähin palveleva lankakauppani ja oli suurella panoksella mukana myös kevään Sytomyssykampanjassamme. Tässä uutinen.

Tammikuussa Sukanta kantapää -kurssi. Lisätiedot Tikatan Facebook sivulla.

KS

tiistai 28. joulukuuta 2010

Pari kortti kuvaa


Mä sain lahjaksi Villeltä ne pakolliset marsipaanipossut mitä ilman ei ole joulua ollenkaan. Tänä vuonna lisäksi on myös kissa! Se tosin on aika surullisen näköinen. Kortin on tehnyt Vilma Heimolasta, jolle *vilkutus* ja Seijap:lle kiitos muistamisesta.


Pikkuiselle Onnille myös *vilkutukset* ja Anittalle kans, kortin värin - tietysti siniturkoosi -  sainkin valita itse neuletapaamisessa.


Kaunissaaren ystävät ry muisti kuuraisella saarikuvalla. Jäseneksikin yritetään houkutella mutta en liity. Kuulun vain Stadin Slangi ry:hyn ja mihinkään muuhun en sotkeude.


KS

maanantai 27. joulukuuta 2010

Unisukat


Aattona sain valmiiksi uudet unisukkani. Miksiköhän niitä sanotaan unisukiksi? Noh, mä pidän sukkia nukkuessa ku muuten ei tule uni ku jalat on kylmät.


Kuvassa on mukana joulukortti, joka on aikas herkullinen! Siinä on viisi pientä punaista nappia, kuin karpalot! Hanne on itse tehnyt ne, ja tietysti kortinkin. KIITOS Hanne!



Lanka: Regia Silk, 55 & villa, 25 % polyanid, 20 % silkki. Väri on vaalean keltainen, sellainen vauvaväri. Kulutus 60 grammaa. Karnaluksista edullisesti.


Puikko: Addipyörö 2.5


Malli: perussukka kärjestä alkaen, pyöröllä yhtäaikaa. Koristeena taftinauha, jota varten reikäkerros. Reuna hiirenhammaskäänteellä.


 


Tähän joulupussiin laitoin kaikki neulomani joululahjukset, siis en paketoinut niitä vaan porukka sai ottaa minkä sopivakseen katsoi. Sukkiin olin laittanut lapun minkä kokoiset ne suunnilleen on. Kaikki kuulemma löysivät uudet omistajan. Muumipusero tietysti oli paketoitu muumipaperilla. Finn olikin muistanut tilanneensa sellaisen ja oli iloinen lahjastaan, kokokin oli sopiva.




KS

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Hauskaa Tapaninpäivää


Voi juku ku olis oikeesti kliffa Tapaninpäivä . . .

Korkkasin jo aikoja sitten alennusmyynnistä ostamani Muumimamma-palapelin ja pelievääksi konvehtirasian.






Jos ootte Tapaninajelulle menossa niin ajakaa varovasti, keli on tosi surkea täällä rannikolla.

KS


perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulukuvia



Marialle terveisenä, että tämä on auennut hienosti just oikeaan aikaan.



Joutessani latasin kuvia koneelle ja samallahan niitä tännekin laitan.

Aatto on mennyt miten kuten. PoikaMies pelaa on-line-peliään, siellä riittää kavereita tällaisenakin päivänä. Malttoi pelin keskeyttää ruuan ja lahjojen jaon ajaksi. Muutama paketti oli kummallekin.Toissapäivänä ostin itselleni kaulakellon. Mikälie päähänpisto tai  . . .?


Saari- ja joulutontut pitävät palaveria metsäkynttilän äärellä.








Mä olen kutonut säärystimiä. Eilen haudoilla käydessä polvet taas paleli niin, että nyt oli ihan pakko jo laittaa Suomenlammas villalanka puikoille. Eilen illalla sain valmiiksi unisukkani, laitan ne tänään jalkaan kunhan aikanikuluksi käyn saunassa.

KS

Kliffaa jygelii kaikelle kansalle!





Jos joku kaipaa edellisvuosien slangievankeliumia niin se löytyy tästä.

KS