keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Vanha kirjottu pussi ja Ben the Viking


Tämä on broidin yöpukupussi. Se on tehty sille jonkun sodan aikana kun se oli Ruotsissa sotalapsena.

Lakissa lukee Seppo, ja ilmeisesti mutsi on myöhemmin kirjonut siihen mun nimen (valkoisella eikä ole yhtä siisti kuin alkuperäisen tekijän pistot). Ehkä tämä on joskus ollut mulla jossain kesäsiirtolassa, tai vaikka samaisessa ruotsinpaikassa minne mut jätettiin ummikkona kun olin 8-9 vuotias, 1950-luvun lopulla. Nykyään siitä varmaan sais jonkun lapsen hylkäämis-heitteillejättösyytteen;) Pussi  oli nyt mun luona käymässä eli pesussa, ja kyllä se olikin likainen.


Tämä kirjailtu osa on pussin läppä, siis niinkuin tyynyliina muuten.




* * * *

Mun kummipoika Ben juoksi viime vuonna Lontoon maratonilla maailman-ennätyksen ja pääsi Guinnesin ennätystenkirjaan! Asuna oli Leprechaun. Tänä vuonna on uusi koitos Viikinki-asussa.  Linkistä näkee asun, ja tietysti jos haluaa lahjoittaa punnan tai pari Benin keräyskohteeseen  (jotkut eläimet, selitys alla) niin sekin käy tuossa mainiosti. Peukkuja pidetään 17.4.!


The Aspinall Foundation is devoted to saving rare and endangered animals and returning them to protected areas in the wild.

The future of many endangered species is in our hands, doing nothing is not an option. Please make a difference today.

KS

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Visiittikortteja


Talven kuluessa olen useammassakin blogissa nähnyt visiittikortteja. Mulla on niitä myös. Yksi albumi on täynnä ja irtokuviakin on, albumeja on kyllä ollut kaksi. Visiittikortit eivät alunperin ole isovanhemmillani käyneiltä ihmisiltä vaan albumit ovat tulleet meille sattumalta. Joskus 50-luvulla faija vuokrasi Munkkiniemestä tilan firmaansa varten ja sieltä nämä löytyivät edellisten asukkaiden jäljiltä jotenkin jemmattuina. En nyt enää muista missä kaapin perukoilla ne oli olleet.

Visiittikorttien historiaa ja taustaa voitte lukea esim. Valokuvataiteen museon kirjoituksesta:  7. tammikuuta 2011, otsikolla Tuhat tusinaa tuntemattomia, linkki tässä.

Albumissa on paksut kannet, reuna on rimaa niinkuin taulunkehys ja ns. taulunpaikka on täytetty pahvipaloilla (samankokoisille pahveille itse kuvatkin on liimattu) ja koko komeus on ollut päällystetty sametilla. Samettia ei enää ole tallella. Jonkinlainen lukko/salpakin tässä on ollut. Albumin lehdet ovat paksua pahvia ja niiden reunat on kullattu. Kuvasivun päällä on paperi, jossa on kuvan mentävä aukko, näin kuvat ovat ikäänkuin raameissa.







Tätä kuvaa muistan usein katselleeni ja tunnelmana on aina ollut, että tuo tyttö on yksinäinen, surullinen ja ehkä pelokas.




Irtokuvana mm. tämä. Tunnistattekos?   EDIT 12.3.11.


Niki ja Alix tässä poseraavat, hyvin on historian kirjat luettu ja katsottu, tähän mennessä kaikki on parin tunnistanut.

Kuva ei ole mikään harvinaisuus. Hyvinkin anteliaasti tätä jaettiin vierailuilla toreilla ja turuilla.

KS

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lankajengi Tallinnassa


Tämä on jo perinne:lankajengin kevätmatka Tallinnaan. Katju, Outi-M ja Mari olivat hoitaneet järjestelyt, kiitos heille. Reissu oli kiva kuten aina, ja takaisin laivalle päästiin just ja just rasittuneilla jaloilla;)



M/S Superstarilla meri ylitettiin yhdessä hujauksessa. Matkalla ehdittiin kuulumisia ja muistamisia jakaa. Pirkko-Liisa ja sen systeri Marjatta olivat askarrelleet meille rintarossi "marenkikukkaset", Katju sai lankaa ja mä sain Outilta pääsiäistervehdyksen (aina se jaksaa jotain askarrella). KIITOS Outi ja Siskokset. Mun pussista jokainen sai virkatun pääsiäiskukon.



Satamassa tilataksi odotti meitä ja kyyditsi Järve-keskuksen Käsitööjaamiin. Mähän kävin siellä jo viikko sitten mutta muille tämä oli ensi visiitti. Ilmeisesti muutkin olivat hieman pettyneitä kaupan uuteen ilmeeseen, joka ei ollut ihan odotusten mukainen. Mutta kyllä sieltäkin lankoja ja tarvikkeita tuli ostettua, ei siis mikään hukkareissu.


Samaisella taksilla seuraavaksi Eppin Löngad lankakauppaan. Siellä on kyllä kivoja lankoja. Noroa taisivat matkakaverit sieltä ostaa. Matka jatkui Karnaluksiin ja täällä taksikuski joutui luopumaan iloisista asiakkaistaan;)


Karnaluksissa oli tosi paljon asiakkaita ja kassoilla jonoa. Siellä oli myös lauma naisia, ja taisi pari miestäkin niiden kanssa olla, jotka käyttäytyivät aika huonosti, mä ihan oikeesti häpesin ja yritin pysytellä niistä kaukana. Ne huuteli toisilleen toiselle puolelle hallia, ihmetteli Novita-lankojen kallista hintaa, eikä kaupassa ollut hahtuvaa - miksi ei ole - missä on myyjä ym. ym.  kälätystä kovaan ääneen. Huh huh. Enpä usko, että samaiset naiset esim. isossa Lankamaailman kaupassa tuolleen käyttäytyisi, niin mikä ihme vetää käyttäymistöpselin irti kun mennään ulkomaille?


Karnan jälkeen porukka hajaantui, suurin osa meni syömään Solariksen Vapianoon, jossa tapasivat myös Annan. Mä, Lila ja Minna suunnattiin Liann Löngadin kautta vanhaan kaupunkiin. Kukkakioskien kukat ihasteltiin tarkasti, kyllä ne on niiiin kaunitta luomuksia että . . . Jostain sattui korvaani, olisko ollut se meluava naislauma, että kukkien hinnatkin on niin noussu euron myötä ettei niitäkään enää voi ostaa. Me kolme ollaan kyllä asiasta ihan eri mieltä. Onhan hinnat saattaneet hieman kohota mutta eiköhän siihen vaikuta maailmanmarkkinatilanne enenmmän kuin euro. Kympillä sai edelleen komean sidotun kimpun, täällähän kympillä ei semmosta saa, ei lähellekään.


Karnasta Katju osti itselleen "mersun" = Addin Click-bambut! Ei jää epäselväksi, että vihreä on Katjun lempiväri.



 


Pronksi Löngapoodista löysin tilatun väristä turkoosia vironvillaa, sitähän tässä kaupassa on aikas hyvät värivalikoimat. Sitten Puu ja Putuka poodiin nappiostoksille ja jo hieman väsähtäneillä jaloilla satamaan. Sadamarketin villalankakaupasta Lila osti villalankansa, mä ostin Kalevin karkkikioskilta vähän suklaata kuten aina


Ja sitten tutustumaan "uuteen" Sadama Turg´iin. Se on kauppahalli, ei tori niinkuin nimi antaisi ymmärtää. Herkullisen näköisiä elintarvikkeita, mm. erilaisia pastoja irtotavarana, säilykkeitä. leipää, hunajaa ym. ym. Jos nyt olen oikein ymmärtänyt lukemaani, niin tuotteet ovat ns. lähiruokaa. Mä ostin valkosipulihapankaalia kun Minnakin osti, tosi namia.


Just nyt hallin "käsityö-osasto" on remontissa mutta jotain kässyjuttuja täältäkin saa, Jolleri-niminen myymälä ainakin pitäisi olla (sitt joskus). Kannattaa seurata Sadama Turgin sivuja, siellä kerrotaan tulevasta ja erilaisista tempauspäivistä yms.




Viimeisenä osuimme konditoriakauppaan. Se se vasta herrrrkullinen puoti olikin. Lila osti aivan ihastuttavan suloisen sydänkakun, mä tuulihattuja ja lihapiirakoita. Hinnat edullisia. Paikan emäntänä on vanha rouva, joka oli just oikeassa paikassa palvelemassa ihmisiä. Kaunis puku ja ystävällinen käytös.




 


Kotimatkalla sitt ihasteltiin kaikkien ostokset, kyllähän niitä oli reput ja varakassit täynnä. Mä ostin vain saksikotelon, Käsitööjaamista 4,37 euroa.



Mä jaksan edelleen olla iloinen tästä saksikoristeesta, jonka sain viime kesänä Virpiltä.



 


Selver ruokakaupasta kuivattuja banaaniviipaleita, vadelma- ja puolukkalastuja, jotka tuntuvat nyt olevan hittituote, täyttä luomua ilman lisäaineita. Nämä maksoivat 3,00 /purkki, Pronksi-kaupan vieressä olevassa kaupassa maksoivat 4,00.



 


KIITOS kaikille mukana olleille mukavasta päivästä ja matkaseurasta.


 


Matkakertomuksia luettavissa (toivottavasti):  Katju, SeijaP, Mari, Arja, Lila, Netta


KS

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Posti toi palkinnon!


Jee! Jo toissapäivänä postilaatikossa oli kortti noudettavasta isosta kirjeestä. Noh, kävin laatikolla niin myöhään, että en enää viitsinyt Ärrälle lähteä, ja eilen satoi koko päivän.

Sehän olikin palkintoni ANNIKAINEN PUIKOSSA blogiarvonnasta. Nyt kun avasin kuoren niin keksin, että palkinnosta olikin jo vihje arvontatuloksen julkistamisen yhteydessä, miten mä en tajunnut silloin *nolo*. Olipahan sitt yllätystä kerrakseen. Aivan kertakaikkiaan kivaa tavaraa kuoresta putkahtelikin:

Pikku Myy magneetti, lasin- tms. alusia peräti kaksi pakkausta eli 12 kpl (coasters) ja hieno itsetehty huopainen Apinannyrkki avaimenperä.

Myy ei joudukaan jääkaapin oveen vaan se saa olla mun uudella neule- yms. ohjeenpitely magneettitaululla. Avaimenperäkin pääsee käyttöön heti, se on niin pirtsakka ja löytyy kassistakin. Mulla on monta, monta vuotta jo ollut yksi ja sama avaimenperä niin on jo aika vaihtaakin (varmaan 10 vuotta! kun oikein ajattelen)


Nuo aluset on just hyvät mun arvokkaalle faijan tekemälle pöydälle, ne on huopaiset. Mullahan ei ole siihen noin isoa pöytäliinaa niin Aina on mukin alla oltava alusta, kukaan ei saa laittaa juoma-astiaansa paljaalle pinnalle, niih. Useimmiten käytän kattauksessa tabletteja tms. Kyllä tämä pöytä on ihan käyttötavara ja kaikenlaista sen päällä puuhailen, ei sitä silleen tarvi varoa, mutta juoma-astioista tahtoo jäädä tahroja, joita ei heti huomaa pyyhkiä yms. Puupinta on mehiläisvahattu, kertaalleen se on entisöity, pöytä on valmistunut jouluksi 1962.

Edellisistä alusistani on jäljellä enää neljä, niiden lakkapinnoite on kulunut. Mä olen pari-kolme vuotta sitten ostanut sellaiset ohuet korkkialuset tarkoituksenani päällystää ne jotenkin, esim. virkkaamalla mutta tuolla ne edelleen lojuu käsityöarkussa eikä projekti ole edistynyt lainkaan. Nyt ei sitt tarvi sitäkään miettiä vähään aikaan.


Ja sitt oli kaksi kerää Lanettia, ja mulla on samaista vihreätä 1 kerä  (ja sinistäkin 1) niin nythän näistä sitt jo saakin vaikka mitä aikaiseksi. Eiköhän kesällä saaressa jotain synny. Ihana Ahkeraliisa lehti vuodelta 1967 eli just sieltä ns. retro ajalta ku mä olin nuori *kröh* , vanhanaikainen postikortti terveisineen ja kokonainen pussi (*) suklaarakeita.


KIITOS ja halit ANNIKAINEN!

Tää oli kyll superkiva palkinto, harvoin kun mitään voitan niin olihan se kiva kun mieluisaa tavaraa sain, ja siis käyttökelpoista. Ei jää nurkkiin lojumaan mitään. Karkkejakin jo tässä rivien välissä syön.

Pari kuvaa lehdestä, eiks oo Hienot housut!  Joo, tollaset oli muotia, oikeesti:)


Tällaset pitkät sukat vois vaikka tehdäkin. Lehdessä oli toisetkin.




(*) Kirjoitin "kokonainen pussi", tarkoittaen sitä, että aika usein blogeissa näkee saadun paketteja, joissa muun lisäksi on yksi tai kaksi teepussia, muutama konvehti tms. paperipäällysteinen karkki tmv. Teepusseja varsinkin on ollut jo vuoden-parin ajan liikkeellä. Mikä idea niissä on ja miksi, tää on nyt jotain mistä mä olen pudonnut kärryiltä.

KS


torstai 7. huhtikuuta 2011

Lippamyssy



Tintin kivalla ohjeella virkkasin punaisen lippamyssyn pikkuiselle palomiehen alulle. Vertti on Villen kaverin poika, vointi on nyt hyvä ja tauti ilmeisesti taltutettu, Iltalehti.

Lanka: Schachenmayr Punto, 64 grammaa

Koukku: Soft Touch 3.5



KS

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kirjontaa ynnä muuta


Missään ei lukenut eikä kukaan sanonut, että tää on vaikea. Juu, pakkauksessa on ohje, mutta siinä on näytetty vaan mikä väri mihinkin mutta ei oo kerrottu millä pistoilla pitäis tehdä, arrggh. Onneksi mulla on kirja, mistä katson ja valitsen pistoja. Sitt mä en tiedä miten pitäis ns. päätellä lanka kun on vaikka toi linnunsilmä, ja siinä ei oo lähettyvillä mitään mihin sen langan pään pujottais piiloon.

KUVAT PUUTTU, kiitos Vuodatus :(


Uusi Taito-lehti on ilmestynyt, ja kotiinkannettu. Siinä on taas niin paljon mielenkiintoista asiaa, että suosittelen lukemaan vaikka kirjastossa.

Tekniikkaohjeena on nyt kirjovirkkaus! Se mitä mä etsiskelin jo vuosi sitten. Virkkakusohjeet pariin nättiin pussukkaan. Ja sitt on ohjeita tiskirätteihin yms. Räsykorut on nyt IN ja niihinkin on ohjeet.

Suomalaisesta villasta on tosi hyvä artikkeli. Se alkaa sillä, että suomenlampaan villaa poltetaan kannattamattomana! Tästä mä juttelin pari vuotta sitten yhden pohjoisen lampurin kanssa, joka kertoi että villalle ei oo mitään käyttöä. Noh, artikkelin kun lukee niin ymmärtää miksi villa menee hukkaan yms. Mulla on blogituttu Amerikassa, joka kasvattaa Suomenlammasta ja Kainuunharmasta. Se laittaa lampaille takit päälle niin villa pysyy puhtaana. Ja siellä sitt tarkkaan tutkitaan ja pisteytetään villat yms. Eiks nyt sitt täälläkin osattais pitää villasta huoli ja kasvattaa villalampaitakin, lihalampaatkin on tietysti tarpeellisia. Ei tarttis ulkomailta tuoda lampaankoipia.

Muhun kirjonnasta ja siitä tehdystä upeasta kirjasta on myös artikkeli. Kirjaahan mä kehuin jo aiemmin kun sen Tallinnassa näin.  Myös Ilun puntarissa Ilu kirjoittaa virolaisista käsityökirjoista ja -perinteestä. Mun neuleystävät onkin jo pitkään kuulleet ku mä oon paasannut aiheesta "miks muualla tehdään hienoja kirjoja yms. mutta meillä ei mitään".

No niin, en mä koko lehteä voi tähän referoida, lukekaas itse jossain joskus.


EDIT klo 15.10

ESSE eli Espoon seurakuntien lehti, kävi viikko sitten Menita Outletin neuletapaamisessa. Nyt lehti on verkossa ja voitte lukea käsillätekemisestä ja neuleretriitistä yms., keskiaukeama eli sivu 10-11.




Voi hitsi kun mulla on nyt niin monta kivaa työtä tekeillä ja aloitettavana, että nyt tarttis 38 tuntisia päiviä! Mä ihmettelen suuresti, miten työssä käyvät kerkii mitään käsityöitä tekeen! Vaan näyttää nuo kerkiävän, hyvä niin.

KS

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Tallinnan tuliaisia


Jep jep, olin siellä taas ja menen ensi lauantainakin. Matkailu avartaa ja on tosi piristävää mukavassa seurassa.


Tästä matkasta kiitokset Maija-systerille, joka valitsi viisaan palkinnon voittoarvallaan Lionsien Kiinalaisen uuden vuoden juhlassa. Kiitos Eckerö Linelle, joka oli palkintomatkan antanut, risteily+aamiainen+hytti kahdelle, kaksi sitt maksoi matkastaan mutta kaikki nautimme hytin mukavuudesta. Taidetaan tästä lähtien aina ottaa hytti, kyllä se niin paljon ekstraluksusta matkantekoon toi. Matkalla mukanani olivat Anu, Maria ja Tintti. Kolmikolle kiitos erittäin mukavasta seurasta.


Matkakäsityöt kaivettiin heti esille ja neuloen menomatka hujahti nopsaan. Pikkuisen jäät kolisivat mutta eivät haitanneet matkantekoa.




Sataman R-kioskilta ostettiin julkisen liikenteen (reittiopaspäiväliput, hinta 4.47. Bussi nro 2:n lähtöön oli vartti aikaa niin käveltiin ratikalle ja 2:lla huristeltiin Karnaluksiin. Karnasta käveltiin linja-autoasemalle, josta ajeltiin taksilla Järvekeskukseen, hinta 7.08.


JÄRVE-keskuksessa määränpäänä oli KÄSITÖÖJAAM (entinen Veimevakk). Hintataso on kohtuullinen, lankoja on monia merkkejä, esim. Novitaa joka on kallista, Rowania ja muutama Noro-laatu, yms. En nyt kyll viitsinyt niin tutkia kun pikkuisen petyin kauppaan. Luulin sitä suuremmaksi ja jollain tavalla "paremmaksi", kaupan esittelykuvat johtivat mielikuvani harhaan;) Noh mutta, joku toinen varmasti tykkää tästäkin, kannattaa ainakin käydä katsomassa. Kuvat on otettu kaupan ovelta vasemmalle ja oikealle.




Järvestä tultiin bussilla takaisin keskustaan. Liann Löngadista joku osti jotain, mä en mitään, kaupassa on nyt tarjouksessa esim. Jim Knopfi-napit!. Viru-keskuksen ruokataivaasta Anu osti meille suklaaleivokset laivalla syötäviksi kun ei me ehdittykään suklaakahvilaan kakulle. Laatikosta tehtiin kertakäyttölautaset;)


 


Anu osti kotiinviemiseksi näin nätin kakun, vieraita taisi olla tulossa kahville.



 


Kotimatkalla kaikkien ostokset tutkittiin huolellisesti ja merkittiin itselle muistiin, mitä ehdottamasti tarvii ostaa ens kerralla kun ei nyt ollut huomannut ostaa kaikkea mitä kaveri osti;)



 


Mä ostin Käsitööjaamista suurennuslasin, tuollainen pitkula ikäänkuin viivotin, ja päässä on vielä  pieni pyöreä ekstra suurentava kohta. Hinta: 1.60.



Karnaluksista  / hinnat lihavoitu


Pääsiäispöytäliina kirjontapakkaus, Idena/  6.52. (En tiedä minkä vuoden pääsiäisenä tämä on valmis, olin etukäteen jo päättänyt ostaa jonkun tämmösen ku olivat tarjouksessa)



A4-kokoinen magneettitaulu 7,42. Addi-pitsipyörö 5.0 mm/100 cm/ 2,58. Brilliant-lankaa 1,20/kerä. Punaista Puntoa 1,12/kerä. Langanpujottaja paksulle langalle 1,25 ja  iso ns. normaalimallinen 0,67. Vahvikelankaa villasukille 0,52/rulla ja 0,37/ pahvikieppi. Virkkkuukoukku 2.0 Bambu 3,66. Clover Large  spiraalimalliset puikonpidikkeet 3,97.



 


Ja ku mä oon niin ahkerasti virkannut kukkoja niin oletan ansainneeni tämän kauniin käsitehdyn ja käsinmaalatun marsipaanikukon, Kalev-kioskista 8,00.



 


KS

torstai 31. maaliskuuta 2011

Rillipussi


Mulla on lukulasit, usein niitä roikotan kaulassa mutta joskus ne jää kiinni johonkin. Nyt sain aikaiseksi tehdä niille kaulapussukan. Tän kirjontapaketin ostin jo syksyllä  Suomen Käsityön Ystävien kaupasta kun kävin siellä kyselemässä ryijyntekoon vinkkejä.


Malli: Lumitähti, design Katriina Leppänen, 2008. Paketissa on lanka, neula ja huopapalalle painettu kuvio (niitä on erilaisia) ja ohje. Mitä palasta sitten tekee on ihan oman mielikuvituksen juttu. Mulle se oli just sopivan kokoinen pala tähän pussukkaan.

Erilaisia pistoja tuli kokeiltua, kuusipisto olikin sellainen mitä en ennen ollut tehnyt. Kaulanauha on virkattu Any-sukkalangasta ja pikkusen huovutettu.



KS

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Piristyssukat


Eilen illalla sain valmiiksi nämä polvisukat. Hyvä, että olikin jotain piristystä tähän p***a päivään.


Oon sanonut ennenkin ja sanon edelleen, että inhoan pätkä- ym. kuviovärjättyjä lankoja. Mutta tämä "poikkeus vahvistaa säännön": värit oli niin herkulliset, mulle sopivat ja tuolleen kivasti raitaa tekevät, että tämän langan halusin neuloa. Langan ostin taannoiselta visiitiltä Susun  puodista.

Langat: Regia 4-fädig Color 2 x 50 g:n kerä ja kantapäät sekä resorit OnLine´n Linie 3 Supersocke 100 (VV) kauniin punaisena, 24 grammaa. MUTTA sukat painaa vain 110 grammaa.

Puikko: Addi-pyörö 2.5

Malli: perussukka, kärjestä aloitettu, pohkeissa lisäykset sopivin välein

Miten lie huolimattomasti/hätäisesti olin aloittanut sukat kun aloituksessa oli liian vähän silmukoita, jonka huomasin sitten vasta kun olin jo pitkälti neulonut! Kärki oli todella hassu uloke (kuvassa vasen). Purin muutaman kerroksen ja päättelin silmukoimalla. Johan tuli siistit kärjet (kuvassa oikea).


Jalkaosa ja kantapää jälleen kerran Knittyn Baudelaire sukasta. Tää on mun suosikki kärjestä aloitetuissa sukissa.



KS


perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kukko kiekuu!


Täällä on aikamoinen kiekuna käynnissä kun kukot haluu lähtee maailmalle!









Näitä virkatessa päässä pyörii laulu Mummon kanat:

Mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli.

Mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli.

Vaan metsässä hiipi se hiljainen kettu, niin viekas ja pitkä häntäinen.

Vaan metsässä hiipi se hiljainen kettu, niin viekas ja pitkä häntäinen.



Kettu nuoleskeli huuliansa, vesi herahti jo kielelle.

Kettu nuoleskeli huuliansa, vesi herahti jo kielelle.

Vaan mummopa päästi sen Mustinsa irti ja kettu jalat alleen sai.

Vaan mummopa päästi sen Mustinsa irti ja kettu jalat alleen sai.



 EDIT: Paksummasta langasta olen tehnyt kukkoja v. 2008 tässä.

Kukkojen ohje: Novita 2/2003.

Hyvää ja rauhaisaa pääsiäisen odotusta!

KS