torstai 22. joulukuuta 2005

Pikaneule


Kiitos taas Lauralle ohjeesta. Sain pikaisesti broidillekin lahjan neulottua: kämmekkäät.

Lanka: Retu-sukkalanka
Puikot: 3.5
Ohje: Lauran blogi

Koska tämä lanka ei ole niin joustava kuin ohjeen Wool, tein kerroksia
30 peukun molemminpuolin ja reiän kuudella silmukalla. Hyvät tuli ja
lämpöiset.




Vaihteeksi hieman historiaa:

Lahjatoivomuksia 1950-luvun alkupuolelta:
Maijan toivomuksissa on ollut mm. plactikista tehdyt puikot!



Piko haluaisi ajaa ihan itse isän moottorivenettä, ja hyvä hammastahnakin kelpaisi.




Sepon toiveet ovat tyypillistä poikakamaa. Autokirja on näköjään saatu syntymäpäivälahjaksi.


Äiti
on toivonut ja saanut lattiaharjan, silityslaudan ja mattopiiskan! Lavendeliakin on
tullut mutta hyvä sormustin on tullut vasta seuraavana jouluna.

Isän toiveissa oli partavaahtoa ja partasuti, kravatti ja niska-kaulusnappeja 1 tusina! (Kuva sivusta ei valitettavasti onnistunut millään.)
1957 on Pikon toivomuksien liitteenä oheinen mainos: Housusukat!
7 kertaa villaa lämpimämmät, raaka-aine REKOWIL´ia. Yksinmyynti Helsingissä Minkki Oy. Maaseudulle postiennakolla.



Toivomukset ovat vieraskirjan takaosassa. Niitä on monelta joululta ja niistä
hahmottuu selvästi siskosten erilaiset luonteet ja taipumukset. Toinen
toivoo käytännöllisiä lahjoja ja toisen ovat naisellisia muotitavaroita
ja -vaatteita. Moni lahja on siirtynyt seuraavaan joulun toivelistaan,
ja moni jäänyt vain toiveeksi.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.