keskiviikko 29. maaliskuuta 2006

Huivi on valmistunut




Vaikeuksien kautta voittoon, voisin sanoa.

Malli ei ole vaikea mutta vaatii minulta keskittymistä. Heti kun ajatus
lähtee harhailemaan pois neuleesta, sekoan kuviossa. Rivin lopussa
sitten huomaan, että silmukat eivät mene tasan. Etsin riviltä virheen
ja puran silmukka silmukalta suoraan puikolle.

Viimeistä
kerää neuloessa sitä yleensä ajattelee: eikö tämä koskaan lopu? Nyt
kävi kuitenkin niin, että innoissani neuloin ja neuloin kunnes lanka
loppui! Piti ruveta purkuun, että sain lankaa viimeisiä ainaoiken
kerroksia ja päättelyä varten.
Pujotin elämänlangan neljän
kerroksen päähän. Puheet, että mohair ei purkautuisi, eivät pitäneet
paikkaansa. Tämä purkautui kuin unelma ja elämänlangalta oli helppo
ottaa silmukat takaisin puikolle. Vaan eipä se lanka sittenkään
riittänyt loppuun asti, löysin luomisesta jääneen langanpätkän ja sillä
sain viimeiset silmukat pääteltyä.

Kotona lämpimässä ja
turvallisesti sohvalla istuessa elämänlankaa oli mukava kokeilla ja
todeta se hyväksi. Merellä kovassa kelissä purjehtiessa sen toimivuutta
en onneksi ole joutunut testaamaan.




Lanka: Kid Mohair, 150g
Puikko: Addi 5.5
Ohje: Pashmina huivi, Novita nettiohjeet


Olen jo aikaisemmin kirjoittanutkin, että ohjeesta poiketen teen 7
mallikertaa, aloitussilmukoita 90. Mielestäni leveämpi huivi istuu
hartioille paremmin ja pituudeksi riittää tuo kolme kerää.




Edit: selityksiä:

Elämänlanka, neuleeseen  pujotettu apulanka, jolloinka neuleen purkaminen  pysähtyy tähän lankaan.
Elämänlanka, köysi
tai vaijeri johon turvautumalla pysyy
aluksessa kovassakin kelissä. Elämänlankaan
kiinnitetään turvavaljaat.

Elämänlanka, punainen.
Näyttävä amppeli- ja köynnöskasvi.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.