keskiviikko 14. maaliskuuta 2007

Sukat pyöröpuikolla




Kahden kappaleen tekeminen pyöröpuikolla yhtä aikaa alkoi siitä, kun neuletapaamisessa Hanna neuloi kahta sukkaa yhtä aikaa kahdella pyöröllä.
Kaarrokeneuleeni ohje neuvoi neulomaan hihat sukkapuikoilla pyörönä. Minähän otin pyöröt ja kokeilin niillä neuloa hihat samoin kuin Hanna sukkiaan. Ei ei, ei siitä tullut mitään. Sotkeuduin siimoihin, puikonpäihin ja pitsineuleen kuviossa. Niinpä neuloin ne omilla pyöröillään kumpaisenkin.

Tekniikka jäi sen verran kaivelemaan, että nyt kun ei ollut mitään tähdellisempää neulottavaa niin päätin selättää tämän "kaksi sukkaa yhtäaikaa" ongelmani.
Samallahan voisi myös opetella tiimalasikantapään, jollaista en ole koskaan tehnyt mutta kuullut kehuttavan helppotekoiseksi ja istuvaksi.
Ja vielä, vain yhdet sukat olen tehnyt varpaista alkaen niin nämähän voisi ihan vain kertauksen vuoksi tehdä sillä tavoin.
Siis haastetta kerrakseen yhdelle kerralle!

Selasin nettiä kaikenlaisilla hakusanoilla silmukoita ja tekniikoita tutkien. Kas kas, mitä löysinkään: sukat neulottuina yhdellä pyöröllä! Sitä siis kokeilemaan.

Varpaista aloitetun sukan ohjehan löytyy Ullasta, ja sieltä löysin myös "8-aloituksen", jota sitten päätin kokeilla myös.
Tiimalasikantapäätä kokeilin tilkulle Ullan ohjeella, mutta valitsin kuitenkin "kierrä ja käännä" -silmukan, "wrap and turn".

Enpä nyt sitten tiedä onko tässä mitään ideaa laittaa tähän kasa kuvia ja epämääräinen selitys työni etenemisestä mutta koska aloitin kuvaamisen ja jatkoin sitä loppuun asti niin tässä tämä tarina nyt sitten on. Sukan silmukkamääriä, kantapään tekemistä tms. en tässä mitenkään erittele, tarkempia tietoja ja parempia ohjeita löytyy linkeistä. Minä tein tämän näin, ja jos löydät virheitä niin ilomielin kuulen niistä.

Pyöröpuikon on oltava riittävän pitkä ja notkea siimainen, käytin 80 cm Addia mutta 100 cm:n puikkokaan ei ole liian pitkä. Paksummalla langalla ehkä tarvitseekin olla 100 cm. Tarvitaan siis vain yksi pyöröpuikko.


Sukat aloitetaan luomalla ja neulomalla molemmille aloitus sukkapuikoilla.
8-aloitus ja muutama kerros neulottuna alun  ympäri. Merkkaa kerroksen alku molempiin sukkiin.

Virhe: Loin liian vähän silmukoita ja neuloin kerroksen (tai kaksi) liikaa tässä alussa. Sukkaan tuli ruma varvaspussi. En viitsinyt korjata (edes näin alussa). Laiskimus.

Silmukoiden siirto neljälle puikolle, ja noin kymmenen kerrosta neulontaa ja sen jälkeen alkujen siirto pyöröpuikolle.
Molemmat alut on laitettava samoin päin puikolle. Lanka samassa päässä ja samalla puolella. Tässä jo näkyy se varvaspussi.


Siitä sitten vaan neulomaan ;) Katso alempaa kuinka saat silmukat neulontatilaan.



1. Käännöksen jälkeen juuri neulotut silmukat ovat takapuikolla ja etupuikko siimoineen on neulontavuorossa.
2. Työnnä etupuikko silmukoiden sisään.



3. Vedä takapuikko ulos siimoineen. Ei liikaa, työn toiseen päähän on jäätävä siimalenkki. Etupuikonhan saa sisään vetämällä takapuikosta, mutta kun kerran vetäisin väärin ja silmukat putosivat puikolta niin totesin työntömenetelmän paremmaksi. Ainakin Addi-puikko luisti hyvin silmukoiden sisään. Vasemman käden neuleotetta ei välttämättä tarvitse ollenkaan irroittaa tässä vaiheessa. 

4. Kun takapuikko on vedetty ulos voidaan taa aloittaa uusi rivi.

Työn keskellä, eli sukasta toiseen siirryttäessä, muista vaihtaa myös neulonta lanka. Ettei vain tulisi neulottua sukkia yhteen ;) Ensimmäistä silmukkaa voi vähän kiristää jotta ei tule ns. puikonvaihtoraitaa.


Rivi loppuu, käännä työ ja taas työnnä ja vedä puikko. (1.)


Kantapäätä aloittaessa huomasin, että tiimalasia ei voikaan neuloa molemmille sukille samanaikaisesti. Lyhennetyssä kerroksessa jää puikolle silmukoita, joita ei voi ohittaa päästäkseen toiseen sukkaan. Neuloin siis tiimalasit sukka kerrallaan, toisen odottaessa siimalla vuoroaan.
Tässä kuvassa näkyy kuin työn molemmissa päissä on siimalenkki.

Lopuksi nilkan resorineulos ja löyhä päättely


Mörvelösukkaset ovat valmiit.

Kuvakulma tekee tepposen; raidat ovat oikeasti samalla kohdalla.

Summa summarum: aloitus epäonnistui, tiimalasin opin mutta tähän ainakin jäi reikiä. Harjoitusta harjoitusta . . .. Netistä löysin vinkkejä tähän sekä  paljon muuta tietoa ja tietolähteitä.
Ja ennenkaikkea: Onnistuin ratkaisemaan "ongelmani".

Tästä lähtien ainakin hihat neulon tällä menetelmällä.

KS


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.