lauantai 12. toukokuuta 2007

Kuvapläjäys



Kaikesta loputtomasta väsymyksestä huolimatta tein perjantai-iltapäivällä viisukierroksen keskustassa.
Klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi, tai voit katsoa niitä Galleriassani, jonne on linkki sivupalkissa.



Vanha Ylioppilastalo, Euroklubi on viisujen virallinen juhla- ja tapahtumapaikka.



Espan puisto, Eurooppa-tori. Kaikilla viisumailla oli täällä oma kojunsa.
Runeberg ja Hovineidot.





Ehdottomasti kuvatuin kohde ovat nämä patsaat. Kaikki näyttivät haluavan itsestään kuvan jykevän neidon kyljessä.






Espanjalaisen Manolo Valdésin veistosnäyttely Las Meninas levittäytyy Esplanadin puistoon. Hovinaisia esittävään 21 pronssiveistoksen sarjaan voi tutustua ympäri vuorokauden ilman pääsymaksua syyskuun alkuun saakka.




Helsingissä puistoissa oleskelu on jopa suotavaa, kunhan muistaa viedä roskansa mennessään.







Fillaritaksi toimii keskustan aluella koko kesän.





Espan lavalla viisuilua. Koko kesän ajan lavalla nähdään korkeatasoisia musiikki- yms. esityksiä.



Sepän pajan eksotiikkaa Kauppatorilla.














Kukkaloistoa kotipihoille ostettavaksi.



Keskustan rumin talo paketissa! Näin paketoituna suojeltu Enson pääkonttori on jopa siedettävän näköinen.



Koko kaupunki on somistettu viisulipuilla.




Senaatintori = koko stadin fanikatsomo




Yliopisto ja oudot pallukat.



Tsaari ja skriini








Lasipalatsin aukiolla oli muutama vanha auto esillä ja
tällainen söpöläinen minullakin on ollut, tosin se oli harmaa.




Kampin Narikkatori on muuttunut Eurovision Village´ksi, täällä on kaikki viisuista sponsoreiden tarjoamana.



Kaupungin puutarhurit ovat satsanneet orvokkeihin.












Viisuista huolimatta myös Idols-voittajat ovat suosittuja. Posti Goes Pop -konserttiin jonotettiin Postitalolta Rautatieasemalle asti, taisi myös Mannerheimintien puolella olla jonon poikasta.




Olipas rankka reissu, tai siis päivä. Koko viikon olin odottanut tärkeätä tapaamista työasioihin liittyen mutta se sitten peruuntui. Pettymys oli suuri ja melkein migreenin paikka. Kotiintultua nukuin päikkäreitä kolme tuntia ja siitä parin tunnin kuluttua menin takaisin nukkumaan ja siinä menikin sitten jo kellon ympäri.

KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.