perjantai 29. lokakuuta 2010

Anteeksipyyntö




Vilpittömästi pyydän anteeksi Directalta, että oletin heidän käyttäneen luvatta ottaamani valokuvaa: Anteeksi.

Kirjoitin asiasta blogiini 19.10.2010 otsikolla Tekijänoikeudesta. Vasta keskiviikkona 27. pvä lähetin e-meilini asiasta Directalle ja jo samana päivänä sieltä tuli vastaus, että asia selvitetään mahdollisimman pian. Torstaina 28. pvä sieltä soitettiin minulle ja asia oli selvitetty juurtajaksain eivätkä he todellakaan ole oma-aloitteisesti kuvaani netistä napanneet! Toukokuussa 2009 käydyn myyntipuhelun perusteella tämä juttu palaa "sylttytehtaalle" ei kauppalaivan kauppiaalle. En nyt enää tässä käsittele ja selittele tapausta enempää vaan hoidan sen loppuun muilla välineillä.

Tästä tapauksesta taas huomaan, että "luulo ja oletus eivät ole tiedon väärtti", kuten sanonta kuuluu. Täst edes taas toimin kuten aiemminkin: kirjoitan mustaa valkoiselle vasta sitten kun olen varma asiastani. Kuva-asiasta kirjoittaessani kyllä kävi mielessä, että julkaisenko sen vaiko en. Painoin enteriä ja sitä ei nyt enää voi perua, moni on postauksen kuitenkin lukenut ja reagoinut siihen. Nyt harmittaa vietävästi, mutta en tätä kuitenkaan jää murehtimaan vaan otan opikseni ja jatkan elämääni.

KristiinaS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.