torstai 20. joulukuuta 2012

Oon ollu kiltti;)

Voi jufe ku posti on tuonu paljon kivoja, kauniita kortteja, itsetehtyjäkin. Ja lahjojakin on tullut, oon siis ollu kiltti.
 Terhiltä tuli aivan ihana ja upea itsetehty lasienkeli. Enkelistä on hyviä kuvia Tulihan tehtyä -blogissaan. Tämä pääsi mun kynttiläkruunuun muiden vuosien mittaan saatujen enkelien ja muiden pienten koristeiden kanssa. Ehkä jonain päivänä kokeilen tuikun kanssa kuten Terhin kuvissa näkyy. Siellä se Mallavirin Dalahäst´kin on, ja viimevuonna Espanjaan tulleet pikkukoristukset.
Vanhassa kodissa nämä roikkui toisenlaisessa lampussa mutta nyt on on oma koti ja sain taas tuon kynttiläkruunun "omalle paikalleen" ison pyöreän pöydän ylle niin koristeetkin ovat siinä ympäri vuoden, eivät ole sillä tavalla jouluisia että ne pitäisi vuodenkierron mukaan vaihtaa.

 Heimolan SeijaP kivasti muisti mun syksyllä puhuneen ja meinanneen hankkia Nyörihaarukan ja sellainen tuli nyt kaunissa kuoressa. Multa se jäi hankkimatta kun reissu Titityylle kariutui enkä sitt koskaan netitsekään Silmu ja Solmu´sta  sitä tilannut. Kokeilin vähän mutta ei nyt vielä onnistunut nyöri, täytyy ajan kanssa katsoa paremmasta "kädestä pitäen" ohjeesta;)

 Entäs sitten ihan oikein paketti, joka piti hakea postista, jossa sain numeron 170 kun menossa oli 136. Eihän mulla kiirettä mihinkään ollut ja kiltisti odotin. Paketti rapisi ja ropisi ja kuoresta paljastunut Muumi-rasia rapisi ja ropisi. Arjan ( linkissä manteliohje!) suklaa on varrrmasti hyvää, kaikenlainen suklaa uppoaa pohjattomaan suklaamasuuni, ja pähkinöitä ynnä muita tykkään mutustella.

 Jo viime viikolla Katjulta tuli ihan eka posti tänne uuteen kotiin, kuten tuli edelliseenkin osoitteeseen. Hyvä tavoite Katjulla. Sain tekemiään silmukkamerkkejä, joista osa on jo käytössä. Niitä en nyt muistanut kuvata. Ehkä mä oon saanu jotain minkä nyt unohdin esitellä? Kässäpussin ja Outin piparit mä näytin aiemmin . . . noh, laitan sitt toiste jos jotain jäi.

Niin, ostinhan mä itselleni lahjan! Vanhan joulumyyjäisissä näin Neiti Pimpula tuotteita. Jo Elma-messuilla mun teki mieli ostaa hiirimatto mutta en uskaltanu ku oli muutto ynnä muut asiat mielessä. Mutta nyt, nyt mä sen ostin
Eiks oo ihana?!

Ai että mä tykkään asua täällä. Tuonne postiinkin oli kiva tuosta noin vaan kävellä, ja samalla reissulla piipahtaa kaupassa.

KS

14 kommenttia:

  1. Voi minä joululahjojen paljous. oikein kivoja lahjoja on pukki osannut valita. .

    VastaaPoista
  2. No olet kyllä todella ollut kiltti, upeita lahjoja!!

    VastaaPoista
  3. Ihania lahjoja olet saannut.Toi enkeli on todella kaunis.

    VastaaPoista
  4. Onpas lahjarikas joulunalus! Upeita paketteja olet saanutkin!

    VastaaPoista
  5. Hienot on lahjomukset ja tuo nyörihärveli on minullakin ja osaan ihan vähän sitä jopa käyttää. Opetellaan yhdessä ensi vuonna kun kotiudun täältä mökiltä.

    VastaaPoista
  6. Tosi mukavaa kun viihdyt uudessa kotona ja ihania lahjoa ihanalle ihmiselle, Hyvää ja ihanaa Joulunaikaa.

    VastaaPoista
  7. Saarivaarit seilasivat eilen meillekin. Kiitos! Hienoa, että viihdyt. Joo, olet näköjään ollut kilttinä. Käytiin tänään jouluostoksilla Haminassa eli terveisiä Ryysyrannasta.

    VastaaPoista
  8. Ainahan sinä oot kiltti ja avulias.

    VastaaPoista
  9. nyörin tekoa voi katsoa täältä http://www.youtube.com/watch?NR=1&feature=endscreen&v=kh3l85F9LAE
    t:katja

    VastaaPoista
  10. Oletpa ollut kiltti. Ihanuuksia olet saanut.
    Ihanaa ja Tunnelmallista Joulua Sinulle

    VastaaPoista
  11. Todella kiltti olet ollut kun jo nyt noin paljon ihania lahjoja :)) Nyörihaarukka; olipa ihan outo vekotin minulle. Näin sitä oppii aina uutta.
    Mukavaa kuulla et viihdyt siellä hyvin.
    Oikein rauhaisaa ja iloista joulun aikaa <3

    VastaaPoista
  12. Olen jo pitkään lukenut blogiasi (vuosia?)ja nyt vasta sain aikaseksi kirjoittaa tänne :) Kateellisena aina katselen postauksia neuletapaamisista ym. koska itse asun ihan korvessa ja pelkkä kauppareissu ottaa helposti 30km...Jokunen vuosi sitten olin Virossa kurssilla ja toisen kurssilaisen kanssa tuli puheeksi juuri selaamani Suuri Käsityölehti ja saamasi tunnustus. Tämä kurssilainen siihen yllättyneenä totesi, että toi taitaa olla mun systeri. Eli jouluterkut samalla myös Piko-systerillesi :) T. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, parempi myöhään ku ei milloinkaan, noh kyllähän blogeja voi ja saa seurata kommentoimattakin.
      Hih, niin se maailma on pieni ja esim. bussissa/ratikassa ei koskaan pitäis puhua kovin henk.kohtaisia asioita nimiä mainiten koska aina saattaa lähellä ollu joku joka tuntee jne.
      Kerron Pikolle terveiset kunhan joskus ensi vuonna tapaamme;)

      Poista
    2. Kristiina, ostin oma haarukan virosta, samalla oli esittely, että miten sellainen tehdään. Kun en kotona enää muistanut, niin piti kaivaa nettiä.

      Poista

Kiitos kommentistasi.