keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Visiitti Hankoniemelle

Taas vähän matkailin kotimaassa:) Matka alkoi katsastamalla Hietsun kirppis, joka on nyt evakossa Kansalaistorilla. Hitsin hyvä mesta, se vois aina olla tässä keskustan paikassa. Myyjiä oli tosi paljon ja asiakkaitakin riittävästi. Ostin eurolla höyrytysritilän (semmonen ku laitetaan kattilan pohjalle).

Sitt linja-autolla Inkooseen, josta Maija-systeri otti mut kyytiin ja sitt broidi noukittii mukaan Karjaan ABSilta. Lopulta oltiin perillä Pikon kesämökillä Prediumissa. Siellä oli jo muut serkut paikalla odottamassa meitä ja saatiinkin heti käteen eväsrasiat ja niiden kanssa siirryttiin rannalle.

Jokaiselle oli tehty oma persoonallinen laatikon kansi. Laatikossa oli herkullisia pikku alkupaloja.Tässä nyt vaan mun ja Pikon kannet.

Kuohuva ja valkkari maistuivat, juttuja patologiasta pirtun värjäämiseen ja jokunen vitsikin taisi tulla kerrotuksi.

 Sitt siirryttiin takaisin tiluksille ja saatiin vielä pieni alkupala ilmakuivattua kinkkua ja melonia. Pääruokana oli Burgundin pata perunalla talon tapaan eli ei ihan muusia mutta murskattua perunaa seassa aurinkokuivattua tomaattia. Jälkkäriksi oli Pappilan hätävara. Ja saatiin vielä kahviakin.



KIITOS Pikolle kestityksestä ja serkuille sekä sisaruksille kivasta päivästä.


* Hali matkustaa vuoropaatin rappusilla.


* Narri-kissa oli taas saaressa muutaman päivän ihan yksin ku isäntä oli kaupungissa. Se tuli takas kissakopan kanssa ja nyt Narri joutuu kaupunkiin eikä enää tule saareen. Piste tälle tarinalle.

* Jyväskylästä unohdin kertoa, että siellä oli myös tosi hauska Matkailutoimiston palkkalainen: Puhuva nukke! Siis semmonen käsinukke, joka sitt puhuu ku kantaja liikuttaa sitä ja puhuu sillee vatsasta. Se oli tosi hauska tapaus, mä juttelin sen kanssa ummet ja lammet. Se lähti sitt kotiin prätkän sivuvaunussa! Hieno idis, harmi ku jäi kuvaamatta enkä löytäny netistäkään mitään kuvaa siitä.
EDIT: Katju on löytänyt linkin aiheeseen:

* Meen taas saareen ja tuun ku tuun. Päivityksiä tulee vaan tälleen ku oon kaupungissa ku ei se mun aurinkopaneeli  pimeästä kellarista käsin tuota mulle sähköä saareen;)
KS

10 kommenttia:

  1. Onpas ollut kiva sukutapaaminen.
    Hyvä, että Narri siirtyy pois saaresta.
    Juu, ei aurinkopaneeli toimi pimeässä. :(

    VastaaPoista
  2. Teillä on kyllä ollut mukava päivä, mukavaa kesän jatkoa myös:)

    VastaaPoista
  3. Kivat kekkerit on teillä ollut sukulaisten kanssa, oikein ajatuksella ja puuhalla valmistetut rasiatkin, wau!

    Hyvä kun onneton kissa saaresta poistuu! Eikös se käynyt härnäämässä Halia.

    Aurinkoisia, loistavia saaripäiviä sulle ja Halille!

    VastaaPoista
  4. Kiva idea ja tapaamispäivä kaikkine yksityiskohtineen. Leppoisaa kesää edelleen.

    VastaaPoista
  5. Joo. Se nukke oli ihana, hauska idis....tässä linkki http://yle.fi/uutiset/jyvaskylan_seudun_mainosmies_kiistaa_olevansa_hantaheikki/6546321

    noi eväslaatikot oli mainiot. täytyy laittaa idea talteen.

    VastaaPoista
  6. Olen niin eri mieltä tuosta kirppiksestä. Joutaisivat takas Hietsuun ja äkkiä! Aamulla on pyörätie parkkeerattu täyteen autoja niin ettei ohi meinaa päästä ja iltapäivällä paikalla pörrää jos jonkinmoista haahuilijaa pitkin pyörätietä ja alle meinaavat jäädä kun eivät edes ymmärrä mitä kellon soittaminen tarkoittaa. Pitää ostaa lisävarusteeksi pyörään oikein kunnon tööttitorvi... Nih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mä en tienny tämmösestä suuresta haittapuolesta mitään! Ja kyllähän se sinne Hietsuun takas siirtyy sitt ku suuret purjalaivat häipyy.

      Poista
  7. Sulla riittää kaikkea kivaa puuhaa :) Hali on kyllä mainio matkakumppani!

    VastaaPoista
  8. Kivoja kesäkuulumisia sinulla on blogi pullollaan. Ihastuttaa noi teiän alkupalarasiat, joiden kannet on nimikoitu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.