torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesäkuvia

Edelllisen postauksen retkiraclette sai kommentteja. Mä siis sain omani joululahjaksi Katjulta, joka oli sen jo viime kesän lomareissullaan ostanut Sveitsistä. Sieltä myös omansakin on peräisin. Teltassakin voi sadepäivänä herkutella juustolla:





Aina ei kuitenkaan sada, aurinkoisia päiviä on ollut muutama ja jopa riippukeinussa on voinut käsityötä tehdä:


Myös petivaatteet ja matot on tuulettava kun sää sallii:


Vaikka saaressa ollaan ja päivittäin ympäri kuljetaan niin retkellekin mennään joskus, otetaan eväät ja kaffetermokset mukaan, nautitaan:


Retkipaikalta maisema Vuosaaren satamaan päin:


Varjoja silokalliolla:

Stadissakin oon käynyt parikin kertaa. Ekalla kerralla tuli uudet kiharat:





 x x x

Tokalla kerralla kävin saattamassa saariystävän taivasmatkalle. Tilaisuus oli todella kaunis ja vaikuttava. Siitä on kirjoittanut PirjoW kaiken, hienosti ja kauniisti. En halua itse edes yrittää kirjoittaa asiaa uudestaan kun hän on sen jo upeasti tehnyt, tässä linkki: Jäähyväiset ystävälle.

x x x
Ehkä tapaan juuri Sinut, lukijani, lauantaina Jyväskylässä Toivolan pihalla. 

KS

7 kommenttia:

  1. Kesä on aina kesä, oli ilmat mitä vaan. Teillä onkin ollut mukavaa:)

    VastaaPoista
  2. Upeita kesäfiiliskuvia.
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Toi fleda on kiva. Huomenna superpäivä. Seijakin tulee meidän kanssa.

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Kristiina kauniista sanoistasi <3
    Saari ystävämme siunaustilaisuus oli kaunis. Tein parhaani sen kauneuden kuvaamisessa.

    VastaaPoista
  5. Kivoja kesäfiiliskuvia ja hienot kesäkiharat. Toivottavasti ei tartte rullata.

    Ystävän saatteleminen viimeiselle matkalle on surullinen kokemus. No kaikillahan meillä on lähtö edessä. Näinhän se vaan on. Terveiset Ossilasta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.