sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Merkkipäiviä!

1-vuotispäivä

Jee jee! Vuosi sitten perjantai 13. päivä oli kaunis aurinkoinen kevätpäivä. Se oli oikein hyvä päivä lopettaa röökin poltto. Se päätös on pitänyt, yhtään henkosta en ole vetänyt. Jezz!

Hyvä minä.
Yksi savuton vuosi, hyvin meni!

Varmasti on rahaa säästynyt paljonkin mutta en sitä kukkarossa huomaa koska raha on mennyt johonkin muuhun. Vaikkapa kasvohoitoon ja kampaajalle ynnä muuhun kivaan. Olo on parempi ja parikin ammattilaista on sanonut, että mulla on hyvä iho, ei enää mikään röökin harmaa:) Kävin silmälääkärissä pari viikkoa sitten ja yllätys yllätys: silmänpäineet oli laskeneet 23:sta -> 18!
Lukijani: jos vielä sauhuttelet niin tänään on hyvä tehdä lopettamispäätös. Voin vilpittömästi suositella.


11-vuotispäivä

Blogi täytti 11 vuotta jo muutama päivä sitten mutta sehän oli hyvä yhdistää tuohon tosi tärkeään päivään. 11. päivä maaliskuuta 2005 on ollut ensimmäinen blogikirjoitukseni. Menneitä on tullut muisteltua näin vuosipäiväninä, en nyt enää niihin palaa. Kaikkihan on teidän luettavissa edelleen, vain joitakin kuvia puuttuu matkan varrelta.

Oon tässä miettinyt haluanko/jaksanko/viitsinkö vielä blogia kirjoittaa. Jotenkin tuntuu, että samat asiat alkaa toistua. Toisaalta, josko kesällä oliskin uusia aiheita ja paikkoja, koska olen päättänyt lopettaa telttailun Kaunissaaressa. Kesäkirjoituksethan ovat olleet pääasiassa juttuja ja kuvia saaresta. Noh, aika näyttää kuin käy.

Nyt on kuitenkin pienen arvonnan paikka taas, vai mitä? Kuten aina ennenkin mun arvonnoissa jokainen saa vain yhden arvan =  yksi kommnetti tähän postaukseen. Jos jostain syystä kommentoit usemman kerran niin hyväksyn vain sen ensimmäisen kommenttisi, turha siis yrittää mitään filunkia;)

Palkintona on 3 kpl pieni neulomani pääsiäisliina, (1/voittaja). Kommentissasi voit esittää väritoivomuksen, jonka mahdollisuuksien mukaan toteutan. Kuvissa on valosta johtuen vähän eri väritys mutta värejä on kolme: keltainen, vaalean vihreä ja 'fuksian'punainen.


Jotta liinat ehtivät uusiin koteihinsa pääsiäiseksi niin

osallistumisaika päättyy torstaina 17. päivä maaliskuuta klo 20.00. 

Numeroin kommentit ja Random Generator arpoo kolme voittajanumeroa.

 KristiinaS

x x x x

Kansalaisaloite:Yhteiskunnan rasitteet kesä-talviaika pois: Voimaa, terveyttä työpäivään ja elämään Keski-Eurooppalaisella aikavyöhykkeellä.

Hus hus allekirjoittamaan, klik tästä

 

35 kommenttia:

  1. Onnea merkkipäiville! Molemmat ovat hienoja asioita!
    Äläkä edes suunnittele lopettavasi bloginpitoa, sillä täällä on aivan ihana käydä lukemassa Hesan tapahtumista ja paikoista. Täältä katsoen pääkaupunkiseutu on aivan ulottumattomissa ja melkein kuin ulkomailla.

    VastaaPoista
  2. Sun kesät saaressa kuuluu mun kesään! Hitokseen älä vain heivaa saarireissua, mitäs mie sitten seuraan?!
    Onnea merkkipäivistä, olen seurannut sua kauan. Tosi kauan, ehkä jo alusta asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikk en just siitä saaresta kerro tapahtumia niin ihan varmasti käyn toisissa saarissa ja vähän siellä sun täällä mistä toivottavasti asiaa riittää kerrottavaksi. Systerillä on saari ihan ulkomeren laidalla, sieltä ainakin joku juttu ja kuvia tulee aikanaan.

      Poista
  3. Aivan huikean hienoa, että olet saanut pidettyä päätöksesi savuttomuudesta! Ja mahtava kuulla, että voit hyvin. Sydämelliset onnittelut! ❤
    Ihanaa myös, että olemme saaneet yhdentoista vuoden ajan ihailla upeita käsitöitäsi ja lukea blogiasi, joka kuuluu ainakin omiin suosikkeihini. Olen saanut oppia Sinulta paljon. Kiitos, että olet olemassa! Toivon Kristiinan silmukoille pitkää ikää - vaikka itse toki teet päätöksen. Iloisia käsityöhetkiä Sinulle jatkossakin ja rauhaisaa paastonaikaa!
    Sari

    VastaaPoista
  4. Onnea, onnea sylin täydeltä, hienosti olet hoitanut molemmat hommat! Olen lukenut blogiasi vähän niinkuin novelleja, välillä nauranut makeasti, välillä myötäelänyt kyynelsilmin, osaat kirjoittaa niin elävästi. Et voi lopettaa kirjoittamista, mitä sitten puuhaisit? Jos voitan, niin toi punainen on mun väri just eikä melkein. Hyvää keväänjatkoa Sinulle ja sihteerillesi Uskolle, toivoo Liisa

    VastaaPoista
  5. Hyvä Kristiina! Tuossa yks päivä ajattelinkin, että oletko yhä savuton. Tosi hienoa. Onnittelut molemmista asioista. Ja blogia tietenkin jatkat, koska lukijat vaativat! Nyt ainakin ehdit käydä Vasikassa kylillä, jos ei mökkiä löydy. Keltainen on ykkönen, sitten vihreä ja vikana fuksia, jos generaattori on suosiollinen.

    VastaaPoista
  6. Vuosi savuttomana on upea saavutus! Toivottavasti jatkat blogin kirjoittamista, sillä tänne tuleminen on vähän kuin vierailu tuttavan luona. Jos onni suosii, haluaisin keltaisen liinan. Joululiinan olen kerran sinun arvonnastasi jo voittanutkin,. Mahtaako salama iskeä kaksi kertaa samaan paikkaan...

    VastaaPoista
  7. Onnittelut molemmista vuosipäivistä, 1-vuotisesta hieman enemmän, se on hyvä saavutus.
    Voi älä lopeta blogia, tää yks niistä muutamista missä käyn päivittäin, vaikka kommentointi onkin miulla vähäistä. ja siun blogiluettelosta on helppo mennä muihinkin suosikkeihin. Ja mie olen tykännyt kovasti lankakauppojen esittelyistä, kun ei ite tule kuljetuksi sielläpäin niin niitä on kiva lukea.
    ja jos niin hyvä onni kävisi että saisin siun neuloman liinan,niin kaikki värit käy, ovat niin ihanan keväisiä.

    VastaaPoista
  8. Onnea!
    Samoilla mietteillä aina tämän blogin kanssa, viitsinkö jaksanko, toistanko itseäni. Ja aina vaan päädyn jatkamaan.
    Aurikoisia päiviä eteenkin päin.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut vuosipäivistä!
    Toivottavasti jatkat blogia edelleen. Sitä on kiva lukea aina.
    Fuksia olisi mielivärini, toki muutkin on kauniita.

    VastaaPoista
  10. Onnea saavutuksista! Tämä on paras blogi. Näkemisiin ensi viikolla.

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti et lopeta kirjoittelua, sulla on hyvät jutut!!!
    Minulle tuo vihreä liina, olispa onni taas myötä:)

    VastaaPoista
  12. Onnea hyvästä päätöksestä! Sen pitää minkä lupaa.
    Nyt hokasin sen, että kesällä olet liikkeellä.

    VastaaPoista
  13. Onnea merkkipäivistä, erityisesti tuosta ensimmmäisestä savuttomasta vuodesta! Toivottavasti et lopeta, minä(kin) nautin lukea menemisistäsi käsitöiden lisäksi.
    Uskolle paljon terveisiä meidän joukkiolta!
    P.S. Mulla on alkuvuoden ollut tyttären kissat täällä hoidossa muuton takia ja 4 kissaa talossa, ihanaa on ollut ja haikeus alkaa vaivata, kun viikon päästä tyttö hakee kissat.

    VastaaPoista
  14. Onneksi olkoon savuttomasta vuodesta, hienoa ! Olen itsekkin niin monesti yrittänyt, mutta ei vaan onnistu, aina sorrun.
    Keltainen liina olisi kyllä soma aurinko minunkin kotiini.

    VastaaPoista
  15. Mielettömän hienoa, savuton vuosi! Tsemppiä eteenpäinkin. Ei kait blogia tarvii lopettaa, kirjoittaa sit sillon tällön. Mullakin ens kuussa hiljenee tai tahti hiipuu kun palaan töihin ja iltaisin en viitsi käyttää aikaa nettiin. Ja onhan esim. instagram enempi tätä päivää ;) Tottakai olen arvonnassa mukana, upeat palkinnot. KELTAINEN liina olis hieno!

    VastaaPoista
  16. Onneksi olkoon suuresta saavutuksesta (ei savutuksesta, hih), se on ollut hyvä päätös. Älä ihmeessä lopeta blogin pitämistä, sun kertomuksia on niin piristävää lukea :) Kiva että Maija pääsi ehjin nahoin kotiin ja perhekin on kunnossa. Osallistun arvontaan mielelläni ja jos onni suosii, mitä rohkenen epäillä, niin voisin ottaa tuon keltaisen liinan. Joo mä tiedän, että se on hyvin epätavallinen valinta mun värimaailman tuntien, mutta sehän olisikin pääsiäisliina ja silloin mulla kyllä on keltaista esillä ;D Onhan mulla omatekemä poppanakin keltaisena. Onnea jo naisen ikään ehtineelle blogille :)

    VastaaPoista
  17. Onnea blogillesi,toivottavasti jatka kirjoittelua vielä.Hieno saavutus savuton vuosi,hyvää jatkoa etiä päin.Arvontaan yrittämään sitä vaaleanpunaista liinaa,ihania kaikki.
    T:Tytti
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Onnittelut saavutuksistasi!
    Kaikki värit ovat kauniita, mutta vihreähän on minun väri.

    VastaaPoista
  19. Onnittelut sulle, minä niin inhoan tupakan savua.
    Niin kauniit ovat liinasi että mikä väri vaan käy, etten aina valitsisi sitä pinkkiä.

    VastaaPoista
  20. Onnittelut savuttomuudesta ja onnittelut blogin vuosipäivän johdosta. Olen seurannut blogiasi lähes alusta alkaen ja toivon, että jatkat. Pinkki.

    VastaaPoista
  21. Onnea 1-vuotiaalle blogillesi! Minulla tulee ensi kuussa 10v!! Ymmärrän hyvin jos sinua tökkii blogin päivitys.,niin minuakin. Kun kauan kirjoittelee,niin alkaa kyllästyä omiin juttuihin. Mutta kuinka ihanaa,että sulla tämä blogi on!! Ystävyyshän se on mikä meitä kauan kirjoittaneita blogissa pitää. Onnea myös tuon savuttoman vuoden johdosta. Se on todella hienoa! No,tietysti mä haluan arvontaan ja jos voitan,niin sinä saat päättää värin. Mulle käy mikä vaan.

    VastaaPoista
  22. Hieno homma tuo savuttomuus, toivottavasti jatkat blogin pitoa. Seuraan säännöllisesti, mutta harvoin kommentoin. Mukana arvonnassa, kaikki värit ihania.
    ~alice

    VastaaPoista
  23. Onnittelut molempien merkkipäiviesi johdosta! :) Toivottavasti molempia jatkat, siis bloggaamistakin. Täällä on kiva poiketa, vaikka niin harvoin tulee kommentoitua.

    VastaaPoista
  24. Onnittelut niin röökin lopettamisen vuosipäivälle kuin pitkälle blogillesi. Toivttavasti jaksat edelleen blokkailla. Juttujasi on kiva lukea.
    T: Mare

    VastaaPoista
  25. Ensinnäkin oikein paljon onnea hyvästä päätöksestä. Vaikken ole itse koskaan polttanut, olen seurannut vierestä (työ)kavereiden lopettamisyrityksiä ja yrityksiksi ne ovat jääneetkin, valitettavasti.

    Toiseksi paljon onnea blogillesi! Vähän samoilla ajatuksilla olen itse mennyt jo jonkin aikaa eli lopettaisiko kirjoittamisen vai ei.

    Ja liinoista kaikki käyvät :)

    VastaaPoista
  26. Onnea molemmista vuosipäivistä. Savuttomuus on ihan mieletön juttu. Siis eihän niitä säästettyjä euroja missään näy, mutta laskepa huviksesi kuinka paljon olet säästänyt. Johonkin kivaan ne röökirahat ovat menneet.

    Siis sähän nyt et vaan voi lopettaa kirjoittamista. Mä löysin sut Espanjan aikoihin ja ajattelin heti, että tässäpä on tosi kiva ja ihana nainen, mikä on tullut todistettua livenä kanssa. Kirjoittamista et sitten lopeta, please. Sitä mä en kyllä tajua, mitä sä meinaat keksiä Saaressa telttailun tilalle. No, ehkä jotain löytyy, mutta on se varmaan sit iso muutos.

    Jos nyt niin mieletön munkki iskis kohdalle, että liinan voittaisin, niin tuo keltainen olisi ihan ihqu ja mieletön pääsiäiseksi. Terkut Ossilasta, Ossi ja M-L.

    VastaaPoista
  27. Onnittelut minultakin molemmista vuosipäivistä. Sievistynytkin olet sitten tuon tupakin poisjäännin mukana. Kaikki värit liinaan käyvät.

    VastaaPoista
  28. Kilpailu meni sivu suun, mutta onnittelut silti savuttomuudesta! Hieno päätös.
    Äläkä vaan lopeta bloggailua, vaikka aina ei ehdi tiiviisti seurata, välillä on kiva bongailla tuttujen kuulumisia.

    VastaaPoista
  29. Loistavaa, kun olet ollut tupakoimatta vuoden. Olen susta NIIN ylpeä
    T. Sari ja Vippi

    VastaaPoista
  30. Onnittelut merkkipäivien johdosta!
    Olipa pikkuinen järkytys lukea lopettamispäätöksestäsi. Siis ei tupakan vaan saareilun! Kun just tulin tänne hehkuttelemaan et arvaas missä me ollaan...
    Samat tunnelmat on blogistelun suhteen. Nykyään ei runsuoni kuki entiseen malliin. Ei ny sentäs lopeteta eihän? Hyvää pääsiäistä sulle ja Uskolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lopeteta ei.Kirjotetaan se mitä viitsitään.
      Joo, iso juttu tuo saaripäätös mutta se pitää. JOskushan mun se olis lopetettava kuitenkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi.