lauantai 24. helmikuuta 2018

Jäällä ja Vartiosaaresta


Tuolta Laajasalon uimarannalta tulossa ja
menossa tuonne Helsingin Latukahvilaan.



Hieno, upea talvisää. Kiva, että täällä etelässäkin oli oikea hiihtoloma sää ja tunnelmaa löytyi mm. jäältä. Paljon oli väkeä liikkeellä, hiihtäen, luistellen, kävellen ja moottorikelkoillakin. Kaikki oliva hymy huulilla ja tuntemattomatkin heltyivät juttelemaan keskenään. Helsingin Latukahvila oli nyt toista kertaa, toivottavasti vielä tulevinakin hiihtolomina. Lauantaina ja sunnuntaina siellä oli luvassa telttasauna ja avanto!

Paistettu makkara ja kaakao maistui mullekin.



Lapset saivat napakelkalla sellaisen vauhdin aikaiseksi, että mua olis jo hirvittänyt.



Tämä tapahtumapaikka on ihan Vartiosaaren vieressä, niemenkärki siitä näkyykin tuossa kuvassa. Vuonna 2016 Helsingin uusi yleiskaava valmistui ja siinä ohella Vartiosaaren osayleiskaava. Saareen rakennettaisiin kerrostaloja ja halki kulkisi raitiovaunu.
 Lainaus kaupungin sivulta:

"Vartiosaaresta suunnitellaan tiivisti rakennettua saaristokaupunginosaa, johon tulee asumisen lisäksi virkistyspalveluja kaikille helsinkiläisille. Asuntoja saareen rakennetaan 5 000–7 000 asukkaalle. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Vartiosaaren osayleiskaavan  lokakuussa 2016."
Noh, kaavasta tietysti valitettiin ja tuossa pari viikkoa sitten Hallinto-oikeudesta tuli päätös. Mm. kaupunkibulevardit torpattiin, ainakin osittain, ja Vartiosaaren rakentamissuunnitelma kaatui.
Huh, ainakin pieni hengähdystauko tämän upean saaren kohtalossa.
Suosittelen lukemaan blogia Sivusilmällä, sieltä saat runsaasti asiallista tietoa näiden huudien kaavoituksesta yms. 

Kaksi blogikirjoitusta olen Vartiosaaresta kirjoittanut, tässä  ja tässä osa 1. .

Kesän ja syksyn 2016 aikana kuljimme Narratiimin kanssa Itä-Helsingin luonnossa ja niistä työstettiin 'Rajaton paikallislehti' Skutsi huutaa, joka julkaistiin keväänkorvalla 2017. Kirjoitin siihen 'Minun mennyt metsäni; Kannon kertomaa' ja Vartiosaaren puolustuspuheen, jonka nyt julkaisen tässä teillekin luettavaksi. Se oli lehdessä suomeksi, slangiksi ja englanniksi, jätän tuon enkun nyt tästä pois.
Sen verran selvennän tuota ensimmäistä kappaletta, että siinä on puhe Pasilan konepajan alueen uusista asuintaloista, joidenka asuntoja tuolloin myytiin.




 
Ikigaltsi palasiks?

Grynderi byggas Valkkaan nyyan alueen vanhalle tehdasalueelle. Mainos:
”Tällainen alue syntyy vain kerran sadassa vuodessa.”
Ku noi talot tulee gamloiks ja spragaa nii kyll siihen voidaan taas bygata nyyat haussit.

Mutt Vartsari, siis se skutsi ja galtsit, sitä ei voi saada takas jos se pamautetaan taivaan tuuliin ja bygataan pari himaa niille kellä on varaa bungaa niistä.

Saari synty ”miljardi vuotta” sitten ja sellasta erikeeperiä ei oo keksitty jolla se voitais liimata kasaan ku se on pantu palasiks.

Bulit jäät kulki yli ja teki saarelle muodot, meri sliippaa rantagaltseja edelleen.
Skutsi elää omaa elämäänsä niinku sen kuuluu, puut delaa ja murkut, madot ja fogelit saa siitä safkaa, ja uus puu kasvaa.

Korkeelta bärtsiltä on ikiajat tsiigattu skönelle, brennattu eldistä ett joku botski ajais stebuille, hiffattu ohi skiglaavat viholliset ja frendit.

Tää on sellanen saari ja mesta ettei kenenkään fyrkat riitä bungaamaan sitä hintaa mikä täll on. Näitä galtseja ja skutseja ei saa takas sadan vuoden kuluttua, ei koskaan, jos ne nyt uhrataan snadin populan asuttavaks.

Sama suomeksi:
Urhataanko ikikallio?

Rakennusyhtiö mainostaa:” Tällainen alue syntyy vain kerran sadassa vuodessa!” Ehkäpä sadan vuoden kuluttua samalle paikalle taas synnytetään uusi alue. Tuo paikkahan on jo olennainen osa asuttua kaupunkia, ollut sitä jo kauan.

Saari halutaan nyt asuttaa. Vartiosaari, hieno ja ainutlaatuinen osa kaupunkia ja sen saaristoa. Jokainen saari ja metsä on ainutlaatuinen.
Saari syntyi ”miljardi vuotta” sitten eikä sitä voi synnyttää uudestaan, ei sadan eikä miljoonan vuoden kuluttua.
Jääkausi muokkasi sitä ja meri edelleen hioo sen rantakallioiden muotoa.

Sen metsä elää elämäänsä luonnon kiertokulun mukaan. Eläimillä, pienillä ja suurilla, on siellä kotinsa. Ihmisillä luontopolut, huvilat ja pienet viljelyksensä.

Näköalakalliolla voi katsoa samaa aavaa merimaisemaa, jota täältä on sadat vuodet katsottu, pidetty vartiota vihollisten varalta, tulilla houkuteltu laiva haaksirikkoon tai harhautettu vihollinen toisaalle.

Rannalla voi uida, antaa jalkojen nauttia hienon hiekan ja silokallion pehmeydestä.
Metsän vihreys rauhoitta ja virkistää mielen.

Tämän saaren arvoa ei voi rahalla mitata, vähäiset ovat rakennusyhtiön pennoset ikikallion maksamisessa. Räjäytettyä kalliota ei saa takaisin sadan vuoden kuluttua, ei koskaan.


KS

4 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen ja hyvä postaus!

    VastaaPoista
  2. Onko Hesassa Kokkareilla ja Virheillä samanlainen yhteistyö kuin Turuus? Kokkareet lupaa Virheille jotain muka-vihertävää kuten pirun kallis ratikka ja odottavat sitten saavansa ratikan rakentajilta runsaasti lahjuksia puolueelle...
    T. Ex-Turkulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä kuka lupaa kenelle ja mitä mutta kyllä, kyllä kaikenlaista vaihtokauppaa valtuustossa käydään.

      Poista

Kiitos kommentistasi.