sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Pari päivää Taito-lehden parissa Stadissa ja Sannäsin kartanossa


Kurjet ovat saapuneet Porvoon tienoon pellolle ja lumikellot aloittavat kukintansa.

Perjantaina oli CraftCornerissa Salainen puutarha -kirjontatöiden näyttelyn avajaiset. FB:ssa PaLjOn kuvia! Kannattaa katsoa.
Ohjeet Taito-lehdissä ja lehden nettisivulla.

Olipas kauniita ja erilaisia töitä. Luovuus on päässyt valloilleen tämän työn parissa.
Erikoisin oli tietysti miniatyyrikokoinen tyyny ja taulu, siis nukkiskokoa. Yhteen oli pohjakangas ensin värjätty muuhun sisustukseen sopivaksi ja sitten kirjottu. Toisessa oli runsaasti helmiä ja muuta kimaltelevaa, muutama hame oli saanut kirjontaa koristeekseen ja työkännykät kulkevat kätevasti kansallispukutyylisessä taskussa, ynnä muita kauniita toteutuksia.

Kelta-musta oli ohjeistuksessa annettu väritys.



(Oma puutarhani on vielä kesken)

Lauantaina aamupäivällä "Taito"- tilausbussi starttasi Stadista kohti Porvoota ja Sannäsin kartanoa.


Ryhmä iloista porukkaa oli matkalla viettämään käsityöviikonloppua, muutamaa vaille 30 oli matkassa. Ohjelmassa oli runsaasti ruokailua, sauna uima-altaineen, kellaribaarin hämyssä illanaviettoa ja ristipistokurssi
Emma Karvonen veti 'Sano se pistoin' -kurssinsa.
Lähdemateriaalia oli runsaasti, ideoita pulppusi ja työ pääsi hyvään vauhtiin kunhan ensin oli syöty maittava lounas.


Valittu teksi ja aihe väritettiin huolellisesti ruutupaperille, ennen tätä pohjatyötä ei saanut aloittaa hosumaan pistelyä. Tähän kuluikin ensimmäisen päivä kurssiaika, tai noh kyllähän joku jo pääsi pistelemäänkin.
Ja innokkaimmat pistelivät jo illalla saunan takkahuoneessa. Oli myös pienimuotoinen "Lauantai-Bingo paperikassin rapinalla höystettynä", palkintoina aiheeseen liittyviä kirjoja ja tietysti pari Taito-kassia, joissa on tuo Salainen puutarha kuvio. Sen voi sitten joutessaan kirjoa.



Päivällinen, saunominen ja iltapala vetivät mehut osasta jengiä mutta pirteimmät vielä jaksoivat neuloa Kellaribaarissa, jossa JukeBoxi soitti hyvää musaa kunhan sille syötti muutaman numeron, kolikoita ei tähän koneeseen tarvittu. Kellarissa oli mahtavia muureja ja väliseiniä, kalterit ikkunoissa;)





Sunnuntaina aamiaiselta päästiin sitten pistelemään kuviamme. Pientä puheensorinaa kuului mutta pääosin ilmapiiri ja tunnelma oli keskittynyttä neulan suihketta. Lounas antoi sopivan venyttely tauon ja taas jatkettiin. Moni sai aika paljonkin valmiiksi mutta kesken ei työtä tarvitse jättää sillä mukaan sai ottaa niin neulan kuin tarvittavat langatkin.
Hienoja töitä oli tekeillä ja moni innostuikin niin, että jo oli suunnitelmissa seuraava työ, tai kaivaa jostain laatikon pohjalta se joskus kesken jäänyt työ.

Miljöö oli kaunis, kuten kartanot yleensäkin. Päärakennuksessa oli kaikki ruokailut. Monta salia, joissa pystyi samaan aikaan ruokailemaan useampikin ryhmä omissa oloissaan. Paljon kauniita huonekaluja, verhoja ym. yksityiskohtia silmänruuaksi.



Kartanon historiasta voi lukea tästä Kliks. Muutama kuva ravintolakerroksessa sijaitsevasta  ”Marski”-kabinettista, joka oli Mannerheimilla vakiohuoneena vierailujensa aikana.


Tämä paikka oli erinomainen valinta tälle tapahtumalle. Kiva olis toistekin päästä tällaiseen hemmotteluun.

KIITOS Taidon porukka: Sonja, Johanna ja Elina!
Kiitos kaikille mukana olleille kivasta seurasta! 
KS

9 kommenttia:

  1. Kiitos Kristiina kun olit mukana!

    VastaaPoista
  2. Hienosti sama malli värittyy ja pinta täyttyy eri tekijän käsissä.
    Viikonloppu innostavassa seurassa näin kauniissa miljöössä antaa puhtia työskentelyyn.

    VastaaPoista
  3. Olipa teillä hieno reissu hienoissa puitteissa! Kunnon kässäloma ;D

    VastaaPoista
  4. Kävin tänään Graft cornerissa katsomassa noita kirjoiluja. Aivan ihania! Varmasti sinulla on ollut kiva viikonloppu.

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ihanalta, ja kirjonnat on tosi upeita.

    VastaaPoista
  6. Kiitos hienosta Taito-viikonlopun selostuksesta. Olin itsekin harkinnut sinne menoa, mutta se ei tänä vuonna onnistunut.
    Oli myös rohkaisevaa nähdä, että Porvoon seuduilla on enää noin vähän lunta. Täällä vielä rämmitään kainaloita myöten hangessa.
    Ihailin siun edellisessä postauksessa esittelemääsi Sinaa. Se on todella kaunis. Miekin sain sen viikonloppuna valmiiksi. En ole vielä ehtinyt sitä kuvaamaan.

    VastaaPoista
  7. Upea paikka. Varmasti ihana viikoloppu. Aurinkoista tätäkin viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.