sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

SINA -huivi


Kevää ensimmäinen tulppaanikimppuni. Kaunis, ja pilkottaa siellä Uskokin keittöjakkaralla namia kerjäämässä.;)
Tämän kimpun olen ihan ansainnutkin sillä onhan tässä kaksi merkkipäivää just ollut:

14 vuotta:
Ensimmäinen blogikirjoitus 11.32005 ja ensimmäinen kuva blogiin 17.3.,
jossa on Tara 1-vuotiaana! Söpö.

 4 vuotta:
Tupakanpolton lopetin 13.3.2015.

SINA-huivi
Juuri valmistui ihana huivi! Lanka on superpehmoista ja malli on kivan erilainen: SINA, Leeni Hoimelan suunnittelema, ohje Taito-lehti 6/2018.  
leenihoidesing  instassa on muutama kuva huivista.
Ravelry, huhtikuussa englanniksi.

Kuten jo aiemmin oon kirjoittanut niin vihreätä väriä en saa kuviin mitenkään oikein. Kaunis tämä väri on. 100 grammaa "yksiväristä" ja 100 grammaa samaa väriä tweed-pilkuilla. Mahtava työ kun lankaa jäi vain pienen pieni pallero. Tosin tuota jälkimmäistä lankaa olisi saanut olla hivenen enemmän sillä huivi jäi vähän vajaaksi, 39 kerrosta. Sehän ei tässä haittaa ja ohjeessakin varoitettiin että ihan koko viimeiseen mallikertaan lanka ei välttämättä riitä.
Ison huivin kuvaaminen oli vaikeata ja rumia kuvia hylättyjä kuvia oli aikas monta.

Lankana siis KVG:n merinoa ja villaa värissä Scuba. I-cord päättelyn kontrastiväri on LEM:in merinosingle värissä Rumba parrot. Puikot ohjeen mukaan 3.75 ja 3.50, HiyaHiya. Kokokin melkein ohjeen mukainen, ehkä vähän pidempi kuitenkin, n. 95 leveys ja n. 150 pituus.

Kierretyt oikeat silmukat muodostavat oikealle puolelle kivat kohoraidat
ja nurjalla myös kiertäen neulottuna ne näkyvät kivasti erilaisena silmukkaraitana.


Pitsikuviokin on mukavasti molemmin puolin oma kuvionsa,
ei siis ole väliä mikä puoli on esillä.

KS

14 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon neljästä savuttomasta vuodesta. Minä hölmö repsahdin takaisin polttamaan 7 kuukauden paussin jälkeen ja taas tuntuu niin vaikealta lopettaa. Yritän kyllä vielä, mutta sinua kadehdin kun pääsit irti lopullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa sinnikkäästi yrittää, kyllä sen saa lopetettua. Mulla oli ryhmätuki ja ammattilaisen antamat kikat ja konstit apuna.
      Keuhkoahtauma ei ole mikään kiva tauti, sen voi välttää olemalla tupakoimatta. Harmittaa kun askelta on hidastettava vaikka mieli tekis mennä reippaasti.

      Poista
  2. Upea suuri huivi, jonka voi kiepauttaa miten vaan!
    Onnea molemmista juhlahetkistä.

    VastaaPoista
  3. Ooh, miten kaunis huivi! Ja väri! Onnittelut kaikista merkkipaaluista!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut kaikista merkkivuosista!
    Hieno huivi!
    kevään tulppaanit on vain niin kauniita, ostin itsekin lauantaina kimpun piristykseksi.

    VastaaPoista
  5. Ansaittu kimppu, siihen voin täysin rinnoin yhtyä ja onnittelen minäkin näistä kaikista merkkipaaluista joita tänän ajankohtaan liittyy.
    Kauniita yksityiskohtia huvissa ja onhan toki huivi kokonaisuudessaankin kehujen arvoinen. Hyvä että muutaman esittelykelpoisen kuvan kuitenkin kelpuutit jotta pääsemme täällä huivia ihastelemaan.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut merkkipäivien johdosta! Hieno huivi, monenlaista kivaa samassa työssä.

    VastaaPoista
  7. KIITOS onnitteluista ja huivin kehuista. Se oli kiva neulottava, ensimmäinen osio varsinkin - vielä vähän, vielä yks kerros:)

    VastaaPoista
  8. Onnea merkkipäiviesi johdosta! ;D
    Vekkuli huivimalli, kun toinen pää on erilaista neulosta.

    VastaaPoista
  9. Mahtava blogi, ja upeita käsitöitä! Ihan meni pää pyörälle. Omaa blogia en ole jaksanut päivittää enää vuosikausiin, pitäis varmaan ryhdistäytyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! VIlkaisin blogiasi ja varsinkin Mitä kuvais -blogia. Mahtavia kuvia, kannattaisi niitä näyttää vieläkin. Jos ei vanhat blogisi enää innosta jatkamaan niin aloita puhtaalta pöydältä ihan uusi!

      Poista
  10. Paljon onnea merkkipäivien johdosta!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut pitkästä blogiurasta ym mainitsemistasi merkkipäivistä! :) Ihanat ovat tulppaanisi ja kuvasta voit ihailla niitää edelleenkin.
    Huomasin vasta nyt tämän postauksesi, kun tulin katsomaan ihania huivejasi. On nimittäin etsinnässä ohuelle langalle kiva ohje ja muistin sinun huivisi. Nyt jatkan huiviesi katselua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.