sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Musaristeily Tallinnaan


Natsa klubi ja Stadin Slangi järkkäsivät lauantaina musaristeilyn Viikkarilla teemana Elvis vs. Beatles. Aihe oli kiinnostava niinpä olin mukana. Menomatkalla musisoi Kaikuwaara mutta sitä ei ehditty kuuleemaan kun meillä oli buffet-ruokailu.
Ruoka oli ok syötävää pääosin mutta ei mitään entisaikojen buffaherkuttelua. Mua ei todellakaan haluta syödä härkistä tai papumuhennosta tai  nakkeja ja kuivahkoja lihapullia, joita oli sekä aikuisten että lasten pöydissä tarjolla. Paistettu pekoni tai tomaattikana ei mitenkään voi korvata kunnon paistia. Jäätelökään ei ollut sitä hyvää kermajäätelöä.


Tallinnassa oli reilu kolme tuntia aikaa olla maissa. Se oli toisaalta pitkä aika kuljeksia siellä mutta toisaalta liian lyhyt aika oikeasti mennä jonnekin tutustumaan, esim. Fotograafiskaan. Ja kukaan ei ollut kiinnostunut mihinkään menemäänkään niinpä itsekseni siellä sitten kuljin.

Koska oon saanu tietooni, että Maiasmokk on nykyään Orklan omistuksessa niin jotenkin sen vetovoima nyt hävisi. Kävin siis katsomassa Narva kohvikin, josta olin paristakin aviisista lukenut.
Joo, tuonne mennään kahville ja leivonnaisille seuraavalla kaverireissulla. Usein Karnasta kävellään keskustaan niin vaihteeksi voi tämän kautta kulkea. Ja tulee nähtyä muutakin kuin se sama suora Tartu mnt:n. Oli herkkullisen näköistä sekä suolaista että makeaa. Kuvia en vitriineistä ottanut koska lauantai-iltapäivänä paikassa oli tosi paljon ihmisiä.


Tuolta takaisin keskustaan, tai onhan tämäkin vielä keskustaa, ja Kukkatorin vieressä olevalle Virumägi kukkulalle, jota myös "suukkomäeksi" kutsutaan (T. Mäkeläinen/Tallinnan vanhakaupunki).
Siellä on pieni huvimaja, jossa nytkin nuorisoa istuskeli.


Puistossa on myös kaksi kaunista graniittiveistosta: Tauno Kangron Hetki ennen suudelmaa ja Hetki suudelman jälkeen. Kylmä kivi oli kyllä niin lämpimän oloiseksi saatu, tunnelma tuli  graniitin läpi. 
Ennen.. .

ja jälkeen

Tuolta pari askelmaa alas ja pääsee kangaskauppaan, jossa myydään kansallispukukankaita, kymmeniä  maakuntia näkyi nimilapuissa olevan, ja muutakin. Ostin palan kaunista punertavaa, josta voin tehdä pari pussukkaa. Tämä ei ole villakangasta vaan jotain sekoitetta niin hintakin oli kohtuullinen.


Ja koska olin Kukkatorin tuntumassa niin sinne! Ja pari kukkaa kotiintuomisena.


Rotermannin piha-alueella oli joku tapahtuma ja tämmösiä kongeja soitettiin. Aika jouhevan näköistä oli ja kumu kuului kauas.




Hämeenlinnassa näin pallon joka pyöri vedessä ja solisi,
 täällä on tällainen muna jonka yläpäästä pulppuaa vesi ja virtaa jonnekin munan alle.



Arkkitehtuurimuseon eteen on tullut uusi taideteos: Steampunk. Mun mielestä tämä on kaunis, sitä vois katsella pidempäänkin, liikettä ja muotoa. Ja vaikka vähän silitelläkin.



Takaisin laivalle ja musiikin pariin. Voi jösses . . . ekaks oli Elvis-musan vuoro (Raulis Mephis Band). Ehkä se bändi soitti ihan ok mutta se laulaja! Uhhuh, laulu tuli ihan varmasti nauhalta ja se pilasi koko jutun. Eikä se muutenkaan ollut mitenkään elviksen makuista.
Sitten tuli Beatles-musaa (Tinos). Noh, bändi oli sentään ihan jees, menoa ja meininkiä mutta ehkä se oli kuitenkin liian modernia, en mä tiedä, en osaa selittää. 


Ja sitt se jengi siel tanssilattialla. Eih, uhhuh, mä en kestä, jne jne. Myötähäpeäni oli mittaamaton. Ehkä vieläkin sitä leijuu ilmassa. Joo, varmaan on ihan ok että nuoruutta eletään uudestaan mutta joku raja sentään vois olla, tai sitten ei. Toivottavasti en ikinä tuu tuohon pisteeseen, että vaipat pöksyissä menisin rokkaamaan, taisi yhdellä miehellä olla vallan pettänyt pissapidätys. Tai sit sen vois tehdä jossain palvelutalon tansseissa tms. Ei, ei. Nyt mä tiedän miks mua ei ole mummodiskot kiinnostaneet eikä 60+ vai mitä ne nyt onkaan.
Sori nyt kauheesti ku joku varmaan veti hernee nenään täst mut  . . .

Mulla on muuten ihan oikeesti ollu herne nenässä! Mä olin skidi ja mulle tuli kuumetta ilman mitää muita oireita. Mentii sit lekuriin ja se hiffas et olin tunkenu herneen nenään ja se oli sit kostunu ja alkanu turvota siel ontelos ja aiheutti sen kuumeen. Lekuri sai tongittuu sen veks ja mä paranin melkein ihmeparantumisen, hupsista vaan.

Sit tuli laivan vakkaribändi soittaan ja se oli sit sellasta menoo ja meininkiä ja volyymiä ettei mun korvat enää jaksanu. Siirryin rauhallisempaan kahvilaan ja sielt olikin kliffa tsiigaa stadiin saapumista.


Viikkari ku tulee Kustaanmiekast Skattalle, toisin kuin vakkarilaivani Finlandia sinne Länsiterminaaliin.
Ekaks Harmajan majakka, oli kaunis kaikessa karuudessaan.


Tuonne aukkoon on tän bulin seilaavan talon mahduttava.



Sit näkyki jo Redin tornitalo ja se tulossa oleva. Ja Kruunuvuorenrannan rakennustyömaa ja siellä oleva Öljysäiliö 468, avoimien ovien aikataulu, taustalla Myllypuron vesitorni.



Saari, Katajanokanluoto, jonka joku osti pilkaahintaan.


Oli siis ihan eriainen matka, seurassa mutta yksin, ja toisenlainen kokemus kuin vajaa viikko sitten. Molemmat opettavaisia omalla tavallaan.
KS

9 kommenttia:

  1. Kiva reissu varmasti ja upeita reissukuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ei tää nyt niin kiva reissu ollu, ihan OK kuitenki niinku pitääkin olla ku matkaan on lähtenyt, odotukset oli ehkä liian korkeat.

      Poista
  2. Oletpa taas nähnyt paljon mielenkiintoista.
    Mummodiskoissa en ole käynyt, mutta joillakin on ollut niissä hauskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oon kuullu et on ollu hauskaa. Erilaiset asiat on eri ihmisille hauskaa.

      Poista
  3. Sinul on reissujalkaa vipattanu oikein kunnolla!
    Kuinka kauan Karnasta kävelee esim. satamaan? Onko se silloinkin 4km, vai pääseekö jostain oikomaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se 4 km matka ole, en oo mitannu mutt ei oo noin pitkä ollenkaan. Ehkä puoli tuntia kävelee, jos ei pysähdy. Yleensä kyll meen sinne bussilla 2 suoraan satamasta, tai ratikalla siitä isolta tieltä. Nykyään voi maksaa pankkikortin pikamaksulla, 1.10 e, niin ei paljo kannata kävellä sinne päin, ja jos tunnissa selvii Karnasta niin voip samalla lipulla tulla viel keskustaanki. Oikotietä en rupee neuvomaan, osaan kyll mut en tiedä oikaiseeko oikeasti.

      Poista
    2. Ahaa. Katoin mapsista, että 4 kilometriä, eikä meistä kukaan oo suostunu sitä koskaan kävelemään. Nyt vasta pääsin paikalle, kun autolla mentiin. ;) Kerran yritettiin taksilla, mut meitä oli liian monta, eikä se ottanu meitä kyytiin.
      Toisaalta nyt se on nähty, eikä ainakaan vielä oo tullu hinku uuelleen.

      Poista
    3. Nyt se on nähty jo niin monena vuonna niin moneen kertaan, että ei sinne ole pakko mennä, niinku joskus. Aikansa kutakin sano jne. . . Noh, jos solkia tai nappeja tarvii enemmän niin sit pitää mennä, tai jotain muuta tilpehööriä, puikkoja ehkä.

      Poista
  4. Taide on kaunista, erilaista katsottavaa, kyllästymättä katseltavaa.
    Uusi matka, uudet kujeet.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.