keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Kesämatka Tampeelle


Turuus ollaan oltu ny kolme kertaa ni vaihdettiin kaupunki Tammpereeseen, siis mä, Virpi ja R. Yövyttiin aseman tuntumassa Hotel Citi Inn'issä, oli aivan OK, siisti ja sijainti mainio.

Kosken ranta vaan on niin kaunis ja täynnä merkittävää historiaa, että siitä on nyt monta kuvaa muistona.

Rakkauslukkoja sillan pienoissa, en kyllä tunne ketään A-P'tä ;)



 



 

Tässäkin näkymässä on niiiiin monia kauniita yksityiskohtia, että harvoin samaan kuvaan saa mahtumaan. Tietysti sitä on parempi katsoa koko ruudun kokoisena mutta blogissa katsotaan niinkuin saa mahtumaan.

Tämä kuva voisi hyvin olla Tallinnasta, vanhaa ja uutta rinnakkain, tyyli sama.


Nykyaikaisia maalauksia



Menneen ajan kaunista arkitehtuuria, paljon tiiliä, kiveä ja hienoja muotoja. Tampereella näyttää olevan paljon jugend-taloja, onkohan niistä tehty kirjaa?




Maanantaina käytiin kaupoissa ja tehtiin ostoksia sillä onhan paikkakunnalle jätettävä rahaakin.  Pohjalliset koska olivat edulliset ja niille on tarve, Tampere-kahvi Taito-Shopista, Line-lankaa pikkupuseron verran Lanka-Ideasta. Hetken Koskipuistossa huilattuamme päätettiin vielä käydä Vakoilumuseossa. Se oli hurjan mielenkiintoinen, kaikkea sitä  ihminen on tälläkin saralla keksinyt.

Maittava kanasalaatti lounaaksi oli nautittu Los Pollos kanaravintolassa. Illallinen Tulikamarin Telakan terassilla.


 

 

Tiistaina kävely suunnattiin Museokeskus Vapriikkiin. Siellä kohteena oli Ritarit näyttely, linkki YLE.fi näyttelyn esittely. Ja katsottiin ne muutkin pysyväisnäyttelyt. Ja syötiin pikkusuolaista kahviossa. Jaksettiin jatkaa matkaa kosken yli Tallipihalle.

Tallipiha, rakennusten koristeista saisi hyvät kuviot islantilaisvillapaitaan tyyliin Strömsö-paita;)




Tallipihan puodeista tietysti käsintehtyä Mustaviinimarjasuklaata, Suojärven suklaatila.  Ja kotimaista Vaasan Aito Saippua Oy:n Omenasaippua.

Tuula Paju Design kissakorvikset.  Yhdessä puodissa tapasin Terhin kautta 'puolitutun' Lasipaja Sinisiiven taitavan tekijän Tuulan, *vilkutus*.

Tiistaina oli niiiin pakahduttava helle, että oli ihan pakko ottaa taksi Tallipihalta asemalle. Ei ois selvitty matkasta kävellen.

Ratikankin näin, kyyti jäi tällä kerralla kokematta mutta on tiedossa toinenkin reissu Tampereelle niin sitten kokeilen, jos kerkiän. Kuvattu Pella's Cafen terassilla sorbetin ja kakkupalan lomassa;)




Taas oli tosi kiva reissu, Virpin kanssa aina ja kun on tämä kesäreissu, jolla on R mukana, niin on erilaista kivaa ja näkökulmaa. KIITOS seurasta ja kun jaksoitte puuskuttavan minun kanssa kulkea.

EDIT: Lisäyksenä kolme kuvaa Virpiltä:

Koski, ihana Nalle kukkakaupan somisteena ja lepakon pönttö Koskipuistossa.



 


KS

8 kommenttia:

  1. Tampere on minun suosikkikaupunki, jos pitäisi stadista muuttaa jonnekin toiseen kaupunkiin. Porvoo kyllä kisaa kovasti Tampereen kanssa. Tuo tehdasalue on niin kiinnostava. Viime kesänä siellä vierailin. Kiva oli palata sinun kuvien kautta siihen retkeen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos jälleen kerran seurasta :) Nyt joutuukin taas töitä tekemään, on reissut tehty vähäksi aikaa... T: Virpi ja R

    VastaaPoista
  3. Allekirjoitan tuossa yllä Marlen mielipiteen; Tampere on jaetulla suosikkisijalla Porvoon kanssa. Aivan kuin ulkomailla olisi.
    Mieti nyt vielä: onko kaukaisuudessa joku A-P, joka on jäänyt sinua haikailemaan ja itsekseen mennyt kiinnittämään siltaan lukon toivoen, että sinä sen löytäisit....
    No joo, tämä alkava juhannus pistää mielikuvituksen liikkeelle.

    VastaaPoista
  4. Kiva juhaanusmatka oli teillä. Ihmeen paljon olette jaksaneet uossa helteessä. Me olimme Kuopiossa ja paljon vähemmän jaksoimme kulkea ja katsella. Tuliaisiakin olet ehtinyt ostaa.

    VastaaPoista
  5. Onpa kiva katsella Tamperetta toisen silmin!
    Tosin ei ole isommin ominkaan silmin tullut katseltua viime aikoina, kaikilta kiireiltä ei ole tullut poikettua kuin täsmäiskuna johonkin tiettyyn kohteeseen... Tampere on kiva kaupunki!

    VastaaPoista
  6. Tampere on ihana ja kaunis kaupunki,asuin siellä on 38 vuotta nyt jo 12 vuotta muualla, siellä tulee usein käytyä.

    VastaaPoista
  7. Minna kertoikin teidän tavanneen. Paljon olette ehtineet näkemään. Vinkkilistaan tuleviin käynteihin Hatanpään arboretum.

    VastaaPoista
  8. Tampere on vanha opiskelukaupunkini ja siellä on kiva käydä ja tavata sukuakin.
    Teillä on ollut kiva reissu ja paljon nähtävää ja herkkuruokia olette saaneet.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.