sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Kädentaidot messuostokset



Lankaa ostin vain vähän: Urpolan tilan suomenlammas villalankaa, jonka piti olla sukkalanka-laatua mutta taisi nyt kuitenkin tulla sitä vahvistamatonta. Noh, ei haittaa kyllä tämäkin käy. 

Ihan uusi tuttavuut on Undreamt lankamerkki. Ostin vain 50 gramman vyyhdin kokeeksi, vaikka tämä on kyllä niiiiin pehmoista, että olis varmaan enemmänkin voinut hankkia. Tämä väri on punasipulinkuorella värjätty. Kaikki värit oli niin kauniita, että oli vaikea valita.

Aamiaisherkkua tulee olemaan Riihipuodin ohrahiutalepuuro Sahlgrenskan tyrnihyytelöllä. Hän tulee myös Tuomaanmarkkinoille.
 

Talisa Design' ilta olen ostanut ennenkin tuotteita, kassin ja kortteja. Nyt ostin kässäpussukan tällä iki-ihanalla muikean kissankuvalla, siitä tulee aina hyvä mieli. Myös muutama kissatarra, ja siili olis yhdelle nuorisolaiselle:)


Viimeinen mutt ei vähäisin on Tuuni Turulalta Kynsikoru! Olin jo ennen messuja kysynyt tuleeko näitä sinne mukaan. Olihan niitä mutta enää jäljellä vain kolme. Niistä valikoitui mulle tämä kaunokainen. Onhan tämä ihan oikea turhuus mutta saahan niitäkin olla.



Lopuksi yksi omakuva, joka otettiin Villan matka -osaston someseinällä. Kuvat onnistui kivasti. Siinä näkyy myös mun uudet silmälasit, jotka on tosi kivat. Muutama ihan tuntematon niitä messuilla kehuikin. Ja näin yhdet saman valmistajan theo-rillit, sanoi vastaantulijalle: sulla on kivat rillit. Hän siihen vastasi: niin sullakin, on taidettu käydä samassa kaupassa. Jeees, kivoja kohtaamisia saa silmälaseillakin. Näihinhän edellisviikolla meni mun rahat, siksi messuostokset oli niin maltilliset.

Rilleistä lisää toisella kerralla.

Ja sattui kotimatkalla sellainen juttu, että en löytänyt repustani pankkikorttiani. Mulla oli messuilla vain se kortti pienessä kotelossa (ei kaikkia kortteja yhdessä 'korissa'). Noh, soitin sitten sulkupalveluun ja kortti on nyt käyttökelvoton. Uusi tulee kun tulee.

Kas kas, kotona kortti tulla tupsahti esiin farkkujen takataskusta! Enhän mä koskaan laita korttia mihinkään taskuun enkä farkkujen kun ei niissä muissa edes ole taskuja!

En ollut paniikissa kun korttia ei löytynyt, elämää tämä vain on. Puhelimessa tallennettuna sulkupalvelun numero niin sekin kävi sujuvasti. Kerkesin kyllä bussissa mainitsemaan, etten enää ikinä mene Tampereelle kun reissulla aina sattuu jotain. Viimeksi, teatterireissulla, olin unohtanut avaimen kotiin. Siitä tuli pieni lisäkulu matkalle kun jouduin soittamaan vartiointiliikkeen avaaman oven. So what. Onneksi on koti ja avain sinne.

Oli muuten hieno musikaali Anastasia Tampreen teatterissa, serkkujen kanssa sinne mentiin. Suosittelen. Lavastus oli aivan huikeaa, nykytekniikalla saa aikaan mitä vain.

KS

8 kommenttia:

  1. Oli vähän liiaksikin nähtävää messuilla :) Niin monella oli itsetehtyjä vaatteita päällä, kuten sinullakin. Yksi aivan ihana virkattu, monenvärinen huppuvillatakki tuli aina silloin tällöin vastaan.
    Tuota kissapussia minäkin ihailin, vaan ostamatta jäi. :)
    Kynsikoru on ehdoton must! :)

    VastaaPoista
  2. Onpa sinulla ollut kiva reissu, tuota pankkikorttia lukuun ottamatta. Ennenhän lisättiin villalangan vahvikkeeksi esim rullalankaa, tai joskus joku hiuksiakin. Ja ahkerasti parsittiinkin. Tuollainen kynsikoru onkin kiva. On ehkä kätevämpi/edullisempi kuin tekokynnet, joita joutuu huoltamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuli mieleen justt nuo vanhat vahvistamiskikat. Kyllä lanka käytettyä tulee. Jos se on vahvistamatonta niin voihan terät tehdä toisesta langasta ja varret sitten tästä ihanasta lammaslangasta.

      Poista
  3. Mä olin perjantaina miehen kanssa ja kiertämiset jäi aika vähäisiksi. Toisaalta olin penkonut just viikolla kotona lankojani ja todennut, niitä olevan ihan liikaa. Sekin hillitsi ostohalua. Mullakin on uudet silmälasit ja Theot kuten viimeksikin. Linssit on kalliit. Mullakin oli "kohtaaminen" silmälasien kanssa järjestöpäivillä viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se mahtavaa ku on niin kivat rillit, että ne huomataan;) ja 'kohtaamiset' piristää aina.

      Poista
  4. Kivat ja aivan kohtuulliset ostokset olet tehnyt. Kynsikorusta en ollut ennen kuullut, mutta pitäähän sellainen ilman muuta olla.

    VastaaPoista
  5. Kyllä ois ollut kiva päästä messuille,mutta en edes haaveillut sinne lähdöstä,kun ei tällä mun kunnolla paljon reissata,mutta kiva nähdä messuista kuvia koneelta. Tuulia Desingiin on meilta vain 15km,mutta en mä enää sielläkään käy. Sinne on tavattoman korkeat portaat,eikä ole mitään inva luiskaa.

    VastaaPoista
  6. Upeita löytöjä olet tehnyt. Ihanaa tuo villalanka ja kaunis kynsikorukin on tarttunut mukaan. Hyvin sopivat uudet lasisi sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.