Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palapeli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palapeli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. joulukuuta 2022

Downton Abbey 3D -palapeli

Hyvää loppuvuotta kaikille lukijoilleni!

Mulla se kuluu tämän synttärilahjaksi Villeltä saamani palapelin kanssa. Sikavaikea!

 








Ohjehan ei kerro oikeastaa mitään, vain seinien pystyksen paikat. ??

KS

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Pörkenäs Neuleiri

 

Tällä asemalla aika on pysähtynyt.

Joskus on ollut näin, nyt on toisin. Nykyisiä rakennuksia ja maisemia on paljon näytillä muiden leiripostauksissa, ois niitä mullakin mutta en nyt laita (esim. sticklägerpörkenäs).

Nyt Pörkenäsin leirikeskuksen päärakennus oli varattu Neuleleiriläisille, joita olikin paljon, nelisenkymmentä päivien aikana, osa koko ajan, joku vain pari päivää ja taisi olla päiväseltäänkin muutama.

Muuta järjestettyä ohjelmaa ei leireillä ole kuin ruokailu: aamiainen, lounas, päiväkahvi, illallinen ja iltapala!! Hyvä, että noiden välissä ehtii neulomaan muutaman kerroksen. Lankakauppiaat tietysti ovat tärkeä ohjelmanumero. Myyntipöytien äärellä pistäydytään vähän väliä ihailemassa lankoja, silittämässä silkinpehmeitä vyyhtejä ja pohtimassa värivaihtoehtoja. Ja tietysti pankkikortit vingahtelevat ja laskutusosoitteita kirjataan muistiin (ruotsalainen laite ei täällä toimi) ja onhan käteinenkin vielä käypää.

Pari päivää  (ke-to) odotettu Rva Silmusolmu saapuu perjantaina arvokkaan lastinsa kanssa. Pikkuhiljaa kauppa alkaa hahmottua ja myynti alkaa.


Aavan meren toiselta puolelta paikalle oli tullut Rät & Avig.


Ja ihan melkein kotikulmillaan oli The Knitting Barber.

sekä kauniita kortteja Ciika's creativelta ensimmäistä kertaa myynnissä. Ostin tietysti sen, missä on kissa ja 'minä' tekstillä Knit two together.


Neulomisen lomassa oli myös kiva tehdä palapeliä, jossa tietysti oli kissoja lankakerineen! Kiitos Majvor tästä kivasta tekemisestä!

Virpi, Erja, Tiina-Kaisa ja minä ei ehkä enää olla ihan Jungfru'ita mutta sellaisessa kamarissa me majoituimme. Kaunis ja tilava huone, jossa meille kaikille riitti alapetipaikka. Kiitos teille mukavasta seurasta.


Yläkerran oleskelutilassa on näin kaunis kruunu, alkujaan varmaankni kynttilöille, ehkä. Rakennushan on jo satavuotias.

Ostin langat kahteen puseroon, yhden sukkavyyhdin, kaksi herrrkullista minivyyhtiä ja ihan viime hetkellä vielä sukkalankakerän.



Pörkenäsin Kannatusyhdistyksen kaapista ostin matkamuistoksi kissapatalapun.


Junalla matka sujui mukavasti. Junalla saattaa myös tulla heitä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa.


KS

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Taidetta palapelinä


Piko-systeriltä sain Amos Rex museokäyntinsä tuliaisena palapelin, kiitos! Tämä olikin tosi kiva haaste. Pari tuntia ja valmista tuli. Kuviottomat palat oli hieman vaikeita kun tahtoivat hyvin sopia väärään koloon.Valmiina tämä on postikortin kokoinen (10 x 15cm).

150 pienen pientä palaa kivassa putkilossa


Tavallinen maapähkinä mittakaavaa antamassa


Valmis on:

Sain sille kehyksenkin mutta vielä en ole kiinnittänyt siihen kun liima on loppunut. Saako kauppaan menna ostamaan liimaa jos se ei ole just nyt tällä hetkellä tarpeellinen? ;)


Tässä saattaa aika tulla pitkäksi jos/kun ei saa missään käydä. Multa on jo ainakin vesijumppa peruuntunut ja Kampin palvelukseskus on suljettu ja  . . . .
KS

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Menossa mukana

Kevään ensimmäiset kukat! Sturenkadun varrella.
Talventähti.

Lauantaina heti aamusta menin Ryijypalvelu-RP:n myymälään, jossa jo oli kerättävänä materiaali mun ryijyä varten. Lopulta nimittäin löysin näin läheltä paikan mistä niitä kaipaamiani vaakuna-ryijyjen tekemispaketteja saa ostaa! Olinhan tätä sivustoa katsonut ja lukenut 'vaakuna-ryijyt' mutta kun yhtään kuvaa ei ollut niin jotenkin vaan jätin tutkimatta asiaa sen enempiä. Tarvittiin vastaus Jyväskylästä Suomen Käsityönmuseosta asti, että ymmärsin asian.

Tästä se lähtee:

Kunhan tämän ahkeroin valmiiksi niin sitten ajattelin tehdä sen Helsinki vaakunan itselleni ja annan sen kirppikseltä ostetun toisaalle.

Sieltä sitten Snurressa piipahduksen jälkeen, (en ostanut mitään, menin  Tarvaspäähän Gallen-Kallelan museoon neuletapahtumaan. Anna-Karoliina Tetri kertoi entisajan villasukkien historiaa, värjäyksestä aavistuksen, uskomuksista ynnä muuta mielenkiintoista tietoa. Oli antoisa luento.


Kaikkia hänen kirjojaankin oli tietysti myynnissä, lapaskirja mulla on ja muut olen lukenut lainakirjoina.

Kauniit lasityöt


Ikkuna portaikossa, jonka portaat on valettu betonista +? ja sekaan laitettu kivimursketta = kaunis.


Akselin kylpiessä on ateljeen tapahtumia voinut seurata ikkunoista;) Toisesta ikkunasta näkyy hieman valtavaa Myskihärkää, joka on tämän hetkisen näyttelyn Nordic Noir suurin työ.


Tutustuin taas uuteen ihmiseen, Paula. Ruvettiin juttelemaan, käytiin kahvilla ja kotimatkalle lähdettiin yhdessä. Vaihdettiin yhteystietoja niin että voidaan joskus toistekin mukavaa kokea.
Myrsky oli hurrrja, yhtään valokuvaa ei voinut ottaa. Tuuli oli yltynyt siitä mitä se oli kun menin sinne. Ehkä reittiä kaupunkiin päin ei enää olisi voinut kulkeakaan, vesi on saattanut nousta silloille. Me mentiin Perkkaan kautta. Likomärkiä oltiin ku bussiin päästiin, tai siis sadetakit valuivat vettä. Leppävaarassa vaihdettiin 550 bussiin, jolla molemmat pääsi lähelle kotejaan. Nyt tuo linja tosin kiertää niin monta mutkaa Raide-Jokerin takia, että enää sillä en matkusta kun vaihtoehtojakin on.

Tänään olin Kalliola talolla käsityötarvikkeiden vaihtopäivä-tapahtumassa. Olipas siellä paljon kävijöitä ja paljon vaihdettavaa tavaraa. Melkein kaikki mitä mä vein löysi uuden tarvitsijan nopeasti. Ai että tuli hyvä mieli! Tässä oikeasti näki, että toisen 'roska on toisen aarre'. Tämä on aina kuukauden viimeinen sunnuntai, muitakin vaihtopäiviä on (kirjoja, taimia ainakin kerran), kannattaa katsoa esim. Kallion kulttuuriverkoston sivulta tai Facesta tai Kalliolan sivuilta.


Täälläkin juttelin useampaan otteeseen yhden rouvan kanssa ja hän antoi mulle hopea+meripihka korvakorut, jotka ei itselleen sovi eikä ollutkaan laittanut niitä tuonne korukiertoon! KIITOS ja rapsutukset Bobille. Näin sitä tuntemattoimista tulee tuttuja ku vaan suunsa avaa.
KS

1000 palaa valmis