Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Katajanokanluoto

 

Pienen pienellä Katajanokanluodolla on tämä kaunis pieni luotsitupa, Cafe Kobben. Se on maalattu perinteisesti kaksiväriseksi. Rantavajasta on tehty pizzanpaistomökki. Suosittelen lyhyttä merimatkaa Julialla tänne, ja nautit merensaaresta, sen äänimaailmasta ja tietysti pizzasta.








Kiitos Pia kivasta päivästä ja kuvista.

KS

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Sekalaisia kuvia

Terassillani sinikeltaista kannanottoa.

Sain Brandonin tekemän amigurumi-puhelintelineen. Hyvin tässä pysyy sellainen isompi älypuhelinkin. Menee pieneksi vaikka laukkuu laitettavaksi. Kiitos, tack, thank you!




On se vaan kiva, että Kierrätyskeskus palvelee myös autottomia ja tulee autoineen lähelle. Nyt oli vuorossa ihan kierrätettävä tavara, edellisviikolla oli ongelmajätteet. Uskon kärryillä sain kassini kuljetettua ja sen taulunkin, joka serkulta tuli eikä kenellekään kelvannut. 


Kirjastosta on ollut lainassa neulekirjoja: Viikinkineuleet, jonka nimeä ihmettelen koska viikinkineuleita tekijän nimeänä vain osa. Lapasia lintumaailmasta on kiva kirja. Lintujen väreillä leikittelyä. Jotain tulee varmaankin tehtyä.

 

Söin Forumin kauppakeskuksessa erikoista, hyvää puuroa! Steel cut Nordic on, kuten nimikin sanoo, teräsleikattua kauraa. Kivasti rouskui syödessä, lisukkeita on valittavan useita. Tämä ei ole maksettu mainos, ihan itse maksoin puuroni. Pieni annos oli riittävä, isompi nälkä varmasti talttuu reilummalla annoksella.
 



Tekokukatkin löytyivät talvisäilöstä. Auringonkukkahan on Ukrainan kukka.

 

ILOISTA VAPPUA!

KS

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Rauhankyyhkysukat

 

Asukastalolla oli kirppis. Keräsin kaikenlaista tavaraa myytäväksi ja myös nämä sukat, joista pyysin 30,00 euroa. Ostajan valinnan mukaan laittaisin rahat joko Unicefille tai Lääkärit ilman rajoja -yhdistykselle. Valmistauduin huolella hintalapuilla ja lahjoituskylteillä. Mutta pah! kauppa ei käynyt. Sukatkin jäivät myymättä. Muutama pieni tavara meni kaupaksi, sain Unicefille lahjoitettavaksi seitsemän euroa! Olin kyllä sinisilmäisenä uskonut saavani muutaman kympin kasaan. Noh, laitan omistani lisää jonkin tasasumman.

 

Tästä Taito-ohjeestahan kyllä meni rahat keräykseen, ovat saaneet tällä jo 12.000 euroa! Hyvä niin. Mähän ostin tämän lanka+ohje pakettina. Laitoin jo palauttetta, että oli vähän  huono ostos. Kuvioväriähän kuluu vain tosi vähän ja kun kerät olivat 100 grammaisia niin nyt 'jämälankaa' on karvan alle 200 grammaa koska neuloin naisten koon.

Kirjastosta sain lainaksi uunituoreen neulekirjan: Hurmaavat hameet ja valloittavat villahousut. Onpas kiva ja hieno kirja. Kaavion on selkeät, hyvät yleisohjeet ja mallikohtaiset ohjeet vaikuttavat selkeiltä. Ja kuvat! Kaikista kuvista näkee mallin hyvin ja yksityiskohtia on kivasti kuvattu. Sanoisin, että tämä on aivan eri luokkaa kuin Moreeni liukuhihna kirjat. En moiti Moreeni kirjojen ohjeiden tekijöitä vaan kirjojen yleisilmettä ja kuvia yms. Ehkä tuosta täytyy yhdet kivat villahousut neuloa. Hamettakin tekis mieli mutta ei nyt näillä koronakiloilla oikein ole hyvä idea.


Stadilaisen viikon kala-annos on yleensä silakkapihvit mutta nyt oli niin pieniä fileitä kaupan että paistoin ne sellaisenaan, vähän ruisjauhoilla höystettynä ja salaattipedillä. Namskis.


Silakoiden hinta ei vielä ollut noussut mutta huom! Fazerin sininen suklaalevy on kallistunut 10 centtiä ihan huomaamatta, ei siitä ole mitään mainintaa missään ollut. Salakavalaa tämä tällainen, niih.

KS

perjantai 4. helmikuuta 2022

Säärystimet

 

Neuloin Millalle säärystimet kun puserostaan jäi runsaasti lankaa. Kuvio on puseron helmakuvio. Tosin ainakin toisessa on yksi kuviokerta vähän vajaa ja taitaa siellä olla muitakin virheitä. Mun on vaikea tajuta mikä väri milloinkin on vuorossa kun kaaviossa on vain tummia, tummempia  ja vaaleampia ruutuja.  Aivoissa ei vaan mene jakeluun, että musta ruutu onkin vihreä tms. Joo, voisin värittää kaavion oikeilla väreilla mutta nyt en viitsinyt. Joskus olen värittänyt.

 

Herkutteluun leivoin taas rapsupiirakan.


Kirjoneulesukkia neuloessa olen oppinut käyttämään langanohjainta! Jee, on se vaan hyvä peli.


Lumisade sakenee ja hämärtää ilman. Hyvä on muistella ja makustella kesää.

KS



sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Kuvia joulusta

Nallet vahti joululahjoja ja joulukortteja aattoon asti. Paketeista tuli iso ja mini-lankavyyhti (erikoisvärjätty Alize+Aara), palapeli, Lindth konvehteja ja WPI-mittari (langan vahvuus), hyvin oli Maria kuunnellut ja korvan taakse laittanut tämän tarvikkeen :).  KIITOS kaikille!

Kun varsinaisesti joululahjoja ei ollut tarkoitus antaa kenellekään niin serkkutapaamisessa annoin ns lahjakassit heille, kullekin mielestäni jotain mikä "osui ja upposi".

Ensi vuonna minäkin haluan paljon ihania lahjoja! Tällainen lahjaton joulu ei ehkä kuitenkaan ole ihan kiva. Tästä jää puuttumaan se jännittävä odotus "mitähän paketissa on".  Noh, katsotaan sitten ensi joulukuussa miten mieli taas muuttuu;)

Itselleni en ollut mitään jouluruokaa hankkinut, aattona söin kaupan grillistä ostettua possunfilettä ja bataattilaatikkoa. Hyvin meni ihan täydestä. Ensimmäisenä joulupäivänä sain sitten kaikkea masun täydeltä Villen luona. Ihan oikeata joulukinkkua ja kolmen sortin laatikoita, joululeipiä kotiinkin. KIITOS!


Käsistään kätevan Milla-miniän piparitalo:

Huomenna saa taas palata melkein normaali arkeen, tai noh, vielä uuden vuoden aatto pitää lusia. Harmittaa kun covid-tilanne on taas näin paha että uhkaa kaikki toiminta taas sulkeutua. 

KS


sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Syksy tulee

Tatteja Kauppatorilla, kaunis esillepano, hinta 30 euroa/kilo.

Ostin mustatorvisieniä 3 litraa, 15 e/litra, ne on nyt kuivattu ja niistä saa pitkin talvea hyvää maustetta moneen ruokaan, ja tietysti niitä hyviä elämäneliksiirejä.

Ruskaisessa mekossani nautiskelin viimeisestä kesäpäivästä, torin tuoksuista, syksyn sadosta ja ihmisistä.

Tämä Esplanadin vaahtera tulee kuvattua varmaankin joka syksy, se erottuu hyvin kun on ensimmäisenä värikkäänä puuna vihreiden lehmusten vieressä.


Herttoniemen siirtolapuutarhalla oli syysmarkkinat. Ostin talveksi paikallaista hunajaa ja Tuusulan tattaripellolta makunsa saanutta tattarihunajaa, Hilloja: raparperi-mansikka, vadelma, minttuinen vihreä karviainen ja yksi on Murheellinen mustaherukkahyytelö siksi, että se ei jostain syystä ollut hyytynyt. Onhan sellaisen löysempikin hillo käyttökelpoinen. Köyhänmiehen lakkahillossa on porkkanaa ja karviaisia, on aivan aidon näköistä:).




Nyt on puolukkapiirakan aika parhaimmillaan. Kun mä olin lapsi niin mummo toi aina elo-syyskuussa meille arbuusin. Se oli ostettu Iso-Roobertinkadun hallista. Ja se oli niiiiiin hyvää, makeata ja mehukastaja tietysti eksoottista. Ne taisi siihen aikaan tulla Neuvostoliitosta. Aina sellainen on vieläkin ostettava, tämä on kotimainen.

Kauniita syyspäiviä, ei pieni sade haittaa, ja hyviä sienisaaliita jos metsään pääset.

KS