sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Ylipolven palmikkosukat


Loppusyksyn/alkutalven olen näitä neulonut, ja välillä muutakin. Ville on ilmeisen vakavasti seurustellut Millan kanssa jo kesästä. Tulin luvanneeksi jotain tarpeellista neuloa ja toive oli pitkät sukat palmikoilla. Nämä voi jo esitellä kun eivät ole joululahja vaan tutustumislahja:)


Lanka: jalkaterässä AloeSockwool lankaa 50 grammaa ja varret Sportsraggia 250 grammaa. Terän lanka on ihan ok mutta varren lanka oli väärä valinta, liian höttöinen palmilkkoon mutta kyllä tämä kelpaa, toiset sitten paremmalla langalla, ehkä;)
Puikot: terässä 2.75, varsi 3.5 hiilikuitusukkikset.
Malli: varpaista varteen perusaloitus, varren kuvio alkaa vasta nilkasta, lisäykset sivun joustinneuleessa. Palmikkokuvio Dropsilta.


Pituus kantapäästä yläreunaan onnoin 70 cm mutta jalan leveys verottaa pituudesta niin että jalassa ovat noin 55 cm.


Päättely i-cordilla, viimeisellä kerroksella ennen sen alkamista on reikäkerros johon voi halutessaan/tarvittaessa pujottaa nauhan.


Nyt jatkan sormikkaitani, ja ehkä voisi aloittaa huivin ohuesta langasta, ja onhan tuo Adventtikalenterihuivikin puikoilla. Viimeisimmän vihjeen, 7.) tulostin juuri.
KS

lauantai 16. joulukuuta 2017

Joulua odotellessa


Synttärikukat, jotka ostin ihan itse. Ei ollut kukkalähettejä oven takana jonossa, ei ollut juhlia, ei tullut yhtään 65-korttia, ei niin mitään, toinen systeri tekstarionnitteli kaksi päivää etuajassa, ulkomaanpaketti tulee systerin kautta, lapsikin vain soitti ja kissakin vaan nukkuu. Mä niin inhoon näitä päivä ku pitäis olla kivaa ja porukkaa ympärillä mut mitään ei oo, ei tapahdu. Okei okei, mä en järkänny mitään mut silti mä odotin jotain ihmettä.

Jo nautittu synttärilahja Cats-musikaalilippu Maija-systeriltä oli hieno elämys.

Onneksi edellispäivänä oli Leenan kanssa kiva Tallinnan synttäriTpäivä, molemmat pikkusen vanhennuttiin;)

Eilinen postikuori kyllä pelasti paljon ja piristi kummasti! KIITOS Terhi! Hänen ihan itse tekemät Tulput ja Tonttutaulu. Tässä nyt mallailen niille parhaat paikat näkösällä oloon. Aiemminkin olen Terhiltä kauniita lasijuttuja saanut, enkeleitä, joulukellot, lumihiutale, tuikkukipot yms. Kaikki ovat esillä, koko vuoden.



Yksi lähetys on jo mennyt englantiin mutta vielä täällä on näin paljon paketteja Joulupukin haettavaksi, säkki täyttyi näistä niin että hyvä kun kiinni meni ettei mitään putoa reen kyydissä;)


Joulukortit laitan tänä vuonna esille tällä viisiin, aina joku uusi systeemi tulee keksittyä. Siinä ehkä vähän näkyy tuollaista hopeanväristä helminauhaa. Että mä senkin sorruin ostamaan kun sitä niin monessa paikassa on kivasti näkynyt. Vaan en mä sille mitään muuta paikkaa löytänyt. Humpuukia tämäkin, pah.


Selvitän vielä sen verran tätä juhla-angstia, että joulu ja pääsiäinen menee ihan kivasti itsekseen ja rauhassa koti koristeltuna asianmukaisesti mutta yleiset 'hauskuusjuhlat' kuten uusivuosi, vappu ja juhannus ovat kurjia. Mutta kyllä tämä tästä, pitäähän sitä joskus olla alamaissakin, ei aina voi pitää pokkaa ja hymyä huulilla.
KS


torstai 14. joulukuuta 2017

Kissainen päivä Tallinnassa


Keskiviikkona olin LeenaP:n kanssa Tallinnassa ja reissu oli oikein kiva ja onnistunut. Kiitos seurasta! Ja Virpille Kiitos matkalipusta!

Tottakai ensimmäinen kohde oli Karnaluks, jossa heti narikalla tapasin tutun, näin on tämä etelä-Helsinki pieni alue;)
Kaupassa oli mukava rauhassa hypistellä lankoja ja kaikenlaista muuta tilpehööriä koska väkeä oli vähän. Kassalla oli pieni jononpoikanen mutta nopsaan se eteni.

Pieni happikävely ja oltiin jo FBKissakahvila Nurrissa.
Omenapiirakka jäätelöllä ja hyvä kahvi maistui. Kissat olivat pirteitä ja leikkisiä, toki jotkut nukkuivat.


Leena osti kissoille kaksi ruoka-annosta ja heti lautaset nähtyään = haistettuaan kolme kipitti saaliinjaolle. Pieni raidallinen ei saanut mitään mutta henkiökunta toi sitten kuivanaksuja joista tällekin riitti. Tuo mustavalkoinen olikin varsinainen rohmu, se söi kaiken mitä raidalliselta jäi jäljelle.


Tämä musta kaunokainen, varsinainen Gato Negro, oli valloittanut myyntitiskillä olevan koruastian. Henkilökunta nosti sen kerran pois siitä mutta heti tuo meni takaisin ja jatkoi leppoisaa oleskeluaan.



Liann Löngadin lankakaupan kautta Virukeskuksen kirjaosastolle, josta Leena osti kirjoneulekirjan, kauniita malleja Islannista ja Färsaarilta.

Hienoja piparkakkuja katselimme ikkunan takaa, siitä ne näki ihan hyvin, FB .

Kissatavarakaupassa, KassMaaniapood meni tovi katsellessa kaikenlaista kissakamaa. Ostin itselleni jouluaskareen, 500 palaa kauniita unia. Ja tietysti kissoillemme lelut joiden tuotto menee löytökissojen hyväksi.


Joulutori kierrettiin mutta ei ostettu mitään . . . niin noh, ostin mä kaksi marsipaanipötköä, joissa on paljon mantelia, Marsipaani.  Kauniita vanhanaikaisia joulukoristeita.


En tiedä mikä siinä on mutta kyllä tällä torilla oli lämpöisempi tunnelma ja yleisilme kuin meidän Tuomaantorilla.

Leenalle kiitos maukkaista teepakkauksista! Laivalla heti paketit vaihdettiin, hänelle annoin punaisen Kirsten joululiinan, tai voihan sitä käyttää milloin vain.


Menomatkalla neuloin sormikkaiden alkua, sitä ranteen taiteosaaa.
Hupsista! Miten siinä näin kävi??


Liitoskerroksen purku ja taas pääsin posottamaan suoraa sielää neuletta.


Viiime hetkillä alkoi räntäsade mutta eipä haitannut kun matkakortit oli ladattuina ja menimme bussilla takaisin satamaan. Vielä katsaus Sadama Turgin antimiin ja sitten kotimatkalle.
KS

maanantai 11. joulukuuta 2017

Neuleliinoja


Viimeisin neulomani pöytäliina oli pingotuksessa eilen illalla. Uskon piti se heti kokeilla ja omia itselleen. Niin on omistajan ilme 'tästä en lähde mihinkään'.


Malli: Ditte II


Jo syksyllä olen nämä neulonut. Valkoisen liinan annoin jo Pirjolle.

Malli: Kirsten 


Pikkuliina Lerke III


Tove, väri on helmenharmaa


Kaikki on nyt paketoitu;)
KS
Iurisprud. eli iurisprudentia = oikeustiede