perjantai 8. huhtikuuta 2011

Posti toi palkinnon!


Jee! Jo toissapäivänä postilaatikossa oli kortti noudettavasta isosta kirjeestä. Noh, kävin laatikolla niin myöhään, että en enää viitsinyt Ärrälle lähteä, ja eilen satoi koko päivän.

Sehän olikin palkintoni ANNIKAINEN PUIKOSSA blogiarvonnasta. Nyt kun avasin kuoren niin keksin, että palkinnosta olikin jo vihje arvontatuloksen julkistamisen yhteydessä, miten mä en tajunnut silloin *nolo*. Olipahan sitt yllätystä kerrakseen. Aivan kertakaikkiaan kivaa tavaraa kuoresta putkahtelikin:

Pikku Myy magneetti, lasin- tms. alusia peräti kaksi pakkausta eli 12 kpl (coasters) ja hieno itsetehty huopainen Apinannyrkki avaimenperä.

Myy ei joudukaan jääkaapin oveen vaan se saa olla mun uudella neule- yms. ohjeenpitely magneettitaululla. Avaimenperäkin pääsee käyttöön heti, se on niin pirtsakka ja löytyy kassistakin. Mulla on monta, monta vuotta jo ollut yksi ja sama avaimenperä niin on jo aika vaihtaakin (varmaan 10 vuotta! kun oikein ajattelen)


Nuo aluset on just hyvät mun arvokkaalle faijan tekemälle pöydälle, ne on huopaiset. Mullahan ei ole siihen noin isoa pöytäliinaa niin Aina on mukin alla oltava alusta, kukaan ei saa laittaa juoma-astiaansa paljaalle pinnalle, niih. Useimmiten käytän kattauksessa tabletteja tms. Kyllä tämä pöytä on ihan käyttötavara ja kaikenlaista sen päällä puuhailen, ei sitä silleen tarvi varoa, mutta juoma-astioista tahtoo jäädä tahroja, joita ei heti huomaa pyyhkiä yms. Puupinta on mehiläisvahattu, kertaalleen se on entisöity, pöytä on valmistunut jouluksi 1962.

Edellisistä alusistani on jäljellä enää neljä, niiden lakkapinnoite on kulunut. Mä olen pari-kolme vuotta sitten ostanut sellaiset ohuet korkkialuset tarkoituksenani päällystää ne jotenkin, esim. virkkaamalla mutta tuolla ne edelleen lojuu käsityöarkussa eikä projekti ole edistynyt lainkaan. Nyt ei sitt tarvi sitäkään miettiä vähään aikaan.


Ja sitt oli kaksi kerää Lanettia, ja mulla on samaista vihreätä 1 kerä  (ja sinistäkin 1) niin nythän näistä sitt jo saakin vaikka mitä aikaiseksi. Eiköhän kesällä saaressa jotain synny. Ihana Ahkeraliisa lehti vuodelta 1967 eli just sieltä ns. retro ajalta ku mä olin nuori *kröh* , vanhanaikainen postikortti terveisineen ja kokonainen pussi (*) suklaarakeita.


KIITOS ja halit ANNIKAINEN!

Tää oli kyll superkiva palkinto, harvoin kun mitään voitan niin olihan se kiva kun mieluisaa tavaraa sain, ja siis käyttökelpoista. Ei jää nurkkiin lojumaan mitään. Karkkejakin jo tässä rivien välissä syön.

Pari kuvaa lehdestä, eiks oo Hienot housut!  Joo, tollaset oli muotia, oikeesti:)


Tällaset pitkät sukat vois vaikka tehdäkin. Lehdessä oli toisetkin.




(*) Kirjoitin "kokonainen pussi", tarkoittaen sitä, että aika usein blogeissa näkee saadun paketteja, joissa muun lisäksi on yksi tai kaksi teepussia, muutama konvehti tms. paperipäällysteinen karkki tmv. Teepusseja varsinkin on ollut jo vuoden-parin ajan liikkeellä. Mikä idea niissä on ja miksi, tää on nyt jotain mistä mä olen pudonnut kärryiltä.

KS


torstai 7. huhtikuuta 2011

Lippamyssy



Tintin kivalla ohjeella virkkasin punaisen lippamyssyn pikkuiselle palomiehen alulle. Vertti on Villen kaverin poika, vointi on nyt hyvä ja tauti ilmeisesti taltutettu, Iltalehti.

Lanka: Schachenmayr Punto, 64 grammaa

Koukku: Soft Touch 3.5



KS

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kirjontaa ynnä muuta


Missään ei lukenut eikä kukaan sanonut, että tää on vaikea. Juu, pakkauksessa on ohje, mutta siinä on näytetty vaan mikä väri mihinkin mutta ei oo kerrottu millä pistoilla pitäis tehdä, arrggh. Onneksi mulla on kirja, mistä katson ja valitsen pistoja. Sitt mä en tiedä miten pitäis ns. päätellä lanka kun on vaikka toi linnunsilmä, ja siinä ei oo lähettyvillä mitään mihin sen langan pään pujottais piiloon.

KUVAT PUUTTU, kiitos Vuodatus :(


Uusi Taito-lehti on ilmestynyt, ja kotiinkannettu. Siinä on taas niin paljon mielenkiintoista asiaa, että suosittelen lukemaan vaikka kirjastossa.

Tekniikkaohjeena on nyt kirjovirkkaus! Se mitä mä etsiskelin jo vuosi sitten. Virkkakusohjeet pariin nättiin pussukkaan. Ja sitt on ohjeita tiskirätteihin yms. Räsykorut on nyt IN ja niihinkin on ohjeet.

Suomalaisesta villasta on tosi hyvä artikkeli. Se alkaa sillä, että suomenlampaan villaa poltetaan kannattamattomana! Tästä mä juttelin pari vuotta sitten yhden pohjoisen lampurin kanssa, joka kertoi että villalle ei oo mitään käyttöä. Noh, artikkelin kun lukee niin ymmärtää miksi villa menee hukkaan yms. Mulla on blogituttu Amerikassa, joka kasvattaa Suomenlammasta ja Kainuunharmasta. Se laittaa lampaille takit päälle niin villa pysyy puhtaana. Ja siellä sitt tarkkaan tutkitaan ja pisteytetään villat yms. Eiks nyt sitt täälläkin osattais pitää villasta huoli ja kasvattaa villalampaitakin, lihalampaatkin on tietysti tarpeellisia. Ei tarttis ulkomailta tuoda lampaankoipia.

Muhun kirjonnasta ja siitä tehdystä upeasta kirjasta on myös artikkeli. Kirjaahan mä kehuin jo aiemmin kun sen Tallinnassa näin.  Myös Ilun puntarissa Ilu kirjoittaa virolaisista käsityökirjoista ja -perinteestä. Mun neuleystävät onkin jo pitkään kuulleet ku mä oon paasannut aiheesta "miks muualla tehdään hienoja kirjoja yms. mutta meillä ei mitään".

No niin, en mä koko lehteä voi tähän referoida, lukekaas itse jossain joskus.


EDIT klo 15.10

ESSE eli Espoon seurakuntien lehti, kävi viikko sitten Menita Outletin neuletapaamisessa. Nyt lehti on verkossa ja voitte lukea käsillätekemisestä ja neuleretriitistä yms., keskiaukeama eli sivu 10-11.




Voi hitsi kun mulla on nyt niin monta kivaa työtä tekeillä ja aloitettavana, että nyt tarttis 38 tuntisia päiviä! Mä ihmettelen suuresti, miten työssä käyvät kerkii mitään käsityöitä tekeen! Vaan näyttää nuo kerkiävän, hyvä niin.

KS

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Tallinnan tuliaisia


Jep jep, olin siellä taas ja menen ensi lauantainakin. Matkailu avartaa ja on tosi piristävää mukavassa seurassa.


Tästä matkasta kiitokset Maija-systerille, joka valitsi viisaan palkinnon voittoarvallaan Lionsien Kiinalaisen uuden vuoden juhlassa. Kiitos Eckerö Linelle, joka oli palkintomatkan antanut, risteily+aamiainen+hytti kahdelle, kaksi sitt maksoi matkastaan mutta kaikki nautimme hytin mukavuudesta. Taidetaan tästä lähtien aina ottaa hytti, kyllä se niin paljon ekstraluksusta matkantekoon toi. Matkalla mukanani olivat Anu, Maria ja Tintti. Kolmikolle kiitos erittäin mukavasta seurasta.


Matkakäsityöt kaivettiin heti esille ja neuloen menomatka hujahti nopsaan. Pikkuisen jäät kolisivat mutta eivät haitanneet matkantekoa.




Sataman R-kioskilta ostettiin julkisen liikenteen (reittiopaspäiväliput, hinta 4.47. Bussi nro 2:n lähtöön oli vartti aikaa niin käveltiin ratikalle ja 2:lla huristeltiin Karnaluksiin. Karnasta käveltiin linja-autoasemalle, josta ajeltiin taksilla Järvekeskukseen, hinta 7.08.


JÄRVE-keskuksessa määränpäänä oli KÄSITÖÖJAAM (entinen Veimevakk). Hintataso on kohtuullinen, lankoja on monia merkkejä, esim. Novitaa joka on kallista, Rowania ja muutama Noro-laatu, yms. En nyt kyll viitsinyt niin tutkia kun pikkuisen petyin kauppaan. Luulin sitä suuremmaksi ja jollain tavalla "paremmaksi", kaupan esittelykuvat johtivat mielikuvani harhaan;) Noh mutta, joku toinen varmasti tykkää tästäkin, kannattaa ainakin käydä katsomassa. Kuvat on otettu kaupan ovelta vasemmalle ja oikealle.




Järvestä tultiin bussilla takaisin keskustaan. Liann Löngadista joku osti jotain, mä en mitään, kaupassa on nyt tarjouksessa esim. Jim Knopfi-napit!. Viru-keskuksen ruokataivaasta Anu osti meille suklaaleivokset laivalla syötäviksi kun ei me ehdittykään suklaakahvilaan kakulle. Laatikosta tehtiin kertakäyttölautaset;)


 


Anu osti kotiinviemiseksi näin nätin kakun, vieraita taisi olla tulossa kahville.



 


Kotimatkalla kaikkien ostokset tutkittiin huolellisesti ja merkittiin itselle muistiin, mitä ehdottamasti tarvii ostaa ens kerralla kun ei nyt ollut huomannut ostaa kaikkea mitä kaveri osti;)



 


Mä ostin Käsitööjaamista suurennuslasin, tuollainen pitkula ikäänkuin viivotin, ja päässä on vielä  pieni pyöreä ekstra suurentava kohta. Hinta: 1.60.



Karnaluksista  / hinnat lihavoitu


Pääsiäispöytäliina kirjontapakkaus, Idena/  6.52. (En tiedä minkä vuoden pääsiäisenä tämä on valmis, olin etukäteen jo päättänyt ostaa jonkun tämmösen ku olivat tarjouksessa)



A4-kokoinen magneettitaulu 7,42. Addi-pitsipyörö 5.0 mm/100 cm/ 2,58. Brilliant-lankaa 1,20/kerä. Punaista Puntoa 1,12/kerä. Langanpujottaja paksulle langalle 1,25 ja  iso ns. normaalimallinen 0,67. Vahvikelankaa villasukille 0,52/rulla ja 0,37/ pahvikieppi. Virkkkuukoukku 2.0 Bambu 3,66. Clover Large  spiraalimalliset puikonpidikkeet 3,97.



 


Ja ku mä oon niin ahkerasti virkannut kukkoja niin oletan ansainneeni tämän kauniin käsitehdyn ja käsinmaalatun marsipaanikukon, Kalev-kioskista 8,00.



 


KS

torstai 31. maaliskuuta 2011

Rillipussi


Mulla on lukulasit, usein niitä roikotan kaulassa mutta joskus ne jää kiinni johonkin. Nyt sain aikaiseksi tehdä niille kaulapussukan. Tän kirjontapaketin ostin jo syksyllä  Suomen Käsityön Ystävien kaupasta kun kävin siellä kyselemässä ryijyntekoon vinkkejä.


Malli: Lumitähti, design Katriina Leppänen, 2008. Paketissa on lanka, neula ja huopapalalle painettu kuvio (niitä on erilaisia) ja ohje. Mitä palasta sitten tekee on ihan oman mielikuvituksen juttu. Mulle se oli just sopivan kokoinen pala tähän pussukkaan.

Erilaisia pistoja tuli kokeiltua, kuusipisto olikin sellainen mitä en ennen ollut tehnyt. Kaulanauha on virkattu Any-sukkalangasta ja pikkusen huovutettu.



KS

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Piristyssukat


Eilen illalla sain valmiiksi nämä polvisukat. Hyvä, että olikin jotain piristystä tähän p***a päivään.


Oon sanonut ennenkin ja sanon edelleen, että inhoan pätkä- ym. kuviovärjättyjä lankoja. Mutta tämä "poikkeus vahvistaa säännön": värit oli niin herkulliset, mulle sopivat ja tuolleen kivasti raitaa tekevät, että tämän langan halusin neuloa. Langan ostin taannoiselta visiitiltä Susun  puodista.

Langat: Regia 4-fädig Color 2 x 50 g:n kerä ja kantapäät sekä resorit OnLine´n Linie 3 Supersocke 100 (VV) kauniin punaisena, 24 grammaa. MUTTA sukat painaa vain 110 grammaa.

Puikko: Addi-pyörö 2.5

Malli: perussukka, kärjestä aloitettu, pohkeissa lisäykset sopivin välein

Miten lie huolimattomasti/hätäisesti olin aloittanut sukat kun aloituksessa oli liian vähän silmukoita, jonka huomasin sitten vasta kun olin jo pitkälti neulonut! Kärki oli todella hassu uloke (kuvassa vasen). Purin muutaman kerroksen ja päättelin silmukoimalla. Johan tuli siistit kärjet (kuvassa oikea).


Jalkaosa ja kantapää jälleen kerran Knittyn Baudelaire sukasta. Tää on mun suosikki kärjestä aloitetuissa sukissa.



KS


perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kukko kiekuu!


Täällä on aikamoinen kiekuna käynnissä kun kukot haluu lähtee maailmalle!









Näitä virkatessa päässä pyörii laulu Mummon kanat:

Mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli.

Mummo kanasensa niitylle ajoi, pienet kanaset ne hyppeli.

Vaan metsässä hiipi se hiljainen kettu, niin viekas ja pitkä häntäinen.

Vaan metsässä hiipi se hiljainen kettu, niin viekas ja pitkä häntäinen.



Kettu nuoleskeli huuliansa, vesi herahti jo kielelle.

Kettu nuoleskeli huuliansa, vesi herahti jo kielelle.

Vaan mummopa päästi sen Mustinsa irti ja kettu jalat alleen sai.

Vaan mummopa päästi sen Mustinsa irti ja kettu jalat alleen sai.



 EDIT: Paksummasta langasta olen tehnyt kukkoja v. 2008 tässä.

Kukkojen ohje: Novita 2/2003.

Hyvää ja rauhaisaa pääsiäisen odotusta!

KS

torstai 24. maaliskuuta 2011

Retropusero


No nyt vihdoin ja viimein saatte nähdä puseron valmiina ja päälläni! Virpi jo kommentoi, että mä vaan  juoksen kaupungilla ja lankakaupoissa eikä kuvaa puserosta jouda tulemaan;) Mä olin nytkin kaupungilla ja lankakaupassa: Sypressissä  käväistiin Veen kanssa. Kyllä siellä Bockin talossa on niiiiin paljon kaikkea kaunista, suosittelen käymään siellä.

Ai, mä vaan jaarittelen, heh. Puseron kuvauksen suoritti Vee, joka myös keksi hyvän kuvauspaikan. Se on Opintoputki Kaisaniemessä.



Lanka: Brilliant, 42 % puuvilla, 58 % viskoosi (Schachenmayr nomotta/ Idena)  450 grammaa

Puikot: Addit 3.5

Malli: ihan tavallinen peruspusero, omilla mitoilla, mallitilkusta laskettu silmukat. Vyötäröllä muutaman silmukan kavennus/lisäys, ettei ole ihan laatikko. Hihat kyynärpäämittaiset kun tykkää lyhyistä hihoista. Koko onnistui just eikä melkein.

Aiemmin kun näytin kuvan puserosta kylvetettynä kuivumassa muotoonsa, niin Virpi kommentoi:

"Mä ihailen sitä, et jaksaa pingotella noita neulottuja kappaleita... Mä oon aina niin innoissani, et ompelen heti vaan saumat kasaan ja pusero päälle...."

Just joo, voihan sen noinkin tehdä mutta ei tätä neuletta! Lanka on niin liukasta ja kappaleet oli rullalla, että ei tätä olisi koskaan saanut ommeltua jos en olisi tehnyt kunnollisia esivalmisteluja. Kostutus tai uppokastelu/höyrytys ja muotoilu (mikä millekin neuleelle on sopivin tapa) kannattaa tehdä. Silmukat asettuvat ja pienet epätasaisuudet käsialassa tasoittuvat yms. ja sauma on todellakin helpompi ommella kun reuna ei ole rullalla. Loppujen lopuksi tuo on pieni työ ja vaiva kun on ensin neulonut kappaleet, ei ole mitään vitsiä hosua viimeistelyssä.

Neuloin tämän kiltisti kappaleina, koska tällä langalla on ihan oma tahtonsa ja pelkäsin neuleen alkavan kiertää jos olisin tehnyt sen pyörönä. Nyt lopputulos on hyvä, ellei jopa erinomainen, juuri sellainen kuin visioni oli. Mukava ja kevyt päällä. Poikkiraidat - leventääkö ne? Hah ja pah, se käsitys joutaa romukoppaan!

Tää on otettu ilman salamaa ku siellä "putkessa" näytti, että olis ollu parempi näin mutta eipäs vaan ollutkaan kun kuvat koneelle laitoin.


KS

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Saatua ja hankittua

Olipas kiva päivä tänään. Tapasin Hagiksessa Marjan, joka vihdoin sai blogiarvontapalkintonsa, Tyylikästä virkaten -kirjan. Ja ajatelkaas, Marja oli tehnyt korviksia ajatellen mun retropuseroa! Sain valita pitkänomaiset tai sydämet, ja mä valkkasin sydämet. Eiks sekin ole retroa "Make love not war" ;) Ja sitt vielä pussissa oli rintarossai samoissa väreissä! KIITOS Marja.

Tölkin klipsuja päällystettyinä!

Noh, ja kun siinä hallinkulmalla treffattiin niin tottakai mentiin Vihreän Vyyhdin Leaa moikkaamaan. Oli mulla kyllä hyvä alibikin, pari kerää lankaa oli tarvis: Bingo! Laatulankaa!

Kaveriksi keltaisille langoille, ettei mun tarvi miettiä riittääkö vaiko ei.

Yhtäjuhlaa -kaupasta ostin peltirasian

Siinä on nyt mun 20 cm:n sukkikset. 15 cm:set on aiemmin samasta puodista ostetussa rasiassa.


Teppanalta sain tunnustuksen. KIITOS! Ja KIITOS Sunflower!


1. Milloin aloitit blogisi?  * 11.3.2005

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?  * Pääasiassa käsitöitä, ainakin talvisaikaan. Kesällä saarielämästä, merestä ja luonnosta.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?  * Blogilla on ihanat lukijat, jotka ovat uskollisesti jaksaneet seurata ja pysyneet matkassa monta vuotta! Ja uusia lukijoitakin blogini houkuttelee;)

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? *  Löysin Internetin ihmeellisen maailman ja siellä kirjoitettiin käsitöistä. Tottakai mä halusin mukaan jengiin!

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?  * Eipä tässä mitään muutoshaluja ole, muuttuu jos muuttuu omia aikojaan, pikku hilljaa.

EDIT: Mä en osaa laittaa tätä kenellekkään erityisesti, niin monia ihania blogeja seuraan vaihdellen listaani. Ken tuntee olevansa "Gorgeous", napatkoon tämän tunnustuksen mukaansa.

Jospa nyt tänään saisin loput pistot ommeltua retron saumoista niin se olis sitt huomenna päällä ku tapaan Veen. Se voi sitt ottaa kuvia ja saatte nähdä senkin valmiina.

KS

torstai 17. maaliskuuta 2011

Melkein valmis = uuden alku


Ekaks se tärkein asia:

Tänään, torstaina 17.3., klo 18.06 alkaa Yle Radio Suomi:lla Käsityöilta,

(loppuu klo 20.00, välillä on uutisia). Sinne saa vaikka soittaakin tai laittaa etukäteen netissä kysymyksiä/kommentteja yms. puh. 0203-17600. Kaikki kuulolle! Mainoksessa sanoivat, että käsityöharrastukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Ohjelmassa käsitellään kaikenlaisia käsitöitä.      Tuli kuunneltua ja olihan se hyvä mutta . . . en tiedä, ehkä odotin toisenlaista tai . . . ..


* * *

Haa! Mun ns. retroväripusero on kasteltu ja nyt muotoutumassa. Kunhan kuivuu niin saumojen ompelu ja lankojen päättelyt. Niitä sitt onkin kun se on neulottu ihan perinteisesti neljänä  kappaleena tasona.




Kun tuo on nyt melkein valmis niin saan aloittaa uuden puseron, eiks jeh. Sormet syyhyää jo tähän ihanuus lankaan, mallitilkku on neulottu, tiheys laskettu ja luotavat silmukat. Sitten vaan säveltämään.


KS

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Puikot ja koukku suihkii


Kyllä mä täällä käsitöitä teen, vaan mitään esiteltävää ei tunnu valmistuvan. Noh, uudet terät Stadi-tossuihin on valmiina. Niissähän oli nahkapohjat ja koska sukat oli liian löysät niin ne pääsi liikkumaan tosi paljon. Ne hankautuivat puhki nahkareunojen kohdalta, ja vähän muualtakin. Uusiin teriin en viitsinyt tehdä mitään kirjoneuletta vaan posotin sinisen langan loppuun ja jatkoin keltaisella. Vielä pitäis nämä ommella niihin nahkoihin. Nahkapohjat on saaressa hyvät, voi piipahtaa ulkona ilman että tarvii kenkiä laittaa jalkaan.




Lauantain olin Soukan Menitassa neuletapaamisessa. Siellä oli taas paljon porukkaa, kiva niin. Maarit oli aiemmin kysynyt multa kelpaisko lanka ja koska lanka on Super Laadukasta niin tietysti halusin sen. Soukassa sitt sain paperikassillisen Ihanaa La Spezia puuvillalankaa kahdessa kauniissa keltaisen sävyssä. Ja vielä lisäksi Virkkauslankaa. Keltaisesta tulee tietysti pusero ja virkkauslangasta voin virkata valkoisia kukkoja ja neuloa liinoja. Saisinpa nyt pian tuon retroraitapuseron valmiiksi niin sais keltaiset ihanuudet puikoille. Tuosta langasta olen tehnyt palmikkopuseron v. 2004 ja se on edelleen priimakunnossa. Sikahyvä lanka, lopetettu tietenkin. KIITOS, Maarit!  Pääsiäiskukkotehdaskin on käynnissä ja oranssista angorapilvestä on tulossa itselle hartianlämmikettä. Ah, tuo on niiiiin pehmoista.




Nauttikaa elämästänne, käsitöistä ja lankavarastostanne! Positiivareiden aamun ajatuksena tänään oli:

Ihaile kirsikkapuun kukkia nyt,

myrskytuuli saattaa tempaista ne yön aika mukaansa.

- Japanilainen sananlasku

KS

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Palkinnot on arvottu


KIITOS! Ihania vastauksia tuli, jokunen selvästikin pilke silmäkulmassa kirjoitettu ;)

Säärisuojat olis kyllä hyvä, tällaiseen kankaaseen ei punkitkaan ehkä tarttuisi. Puunkantoteline on hyvä idea samoin airojen niputus, puita en kyll joudu kantamaan eikä venettä ole. Retkimuhvi olikin hauska idea, sen sisällä pysyi kädet kuivina. Tarkasti on myös seurattu rakennelmiani, koska ehdotettiin näiden olevan tiskikaapin hyllyt ja seinät, ei ollenkaan mahdoton ajatus.

Moni olikin arvannut aivan oikein: X-mallisen retkijakkaran päällisiä nämä on. Tarran pitävyyttä joku epäili, mutta kyllä se pitää, ja hyvin pitääkin. Ompeleeseen en uskaltaisi luottaa. Mulla on tämä vanha selkänojallinen tuoli, jossa on jo kuusi kesää ollut päällinen tarralla kiinni ja edelleen se toimii. Uuden istuinkankaan tein tähänkin koska se on jo tosi haalistunut, turkoosia siinä on enää häivähdys.



Syksyllä löysin jonkun leiripaikan jämien seasta rikkinäisen tuolin ja toinen runko oli jätetty roska-astian viereen. Tottakai otin ne talteen ja nyt mulla on sitten oikeat istuimet mutta pölkkyjäkin kyllä on.

Näin risaksi oli tuon hylätyn tuolin päällinen mennyt. Varmuuden vuoksi sen kuvasin, koskaan ei tiedä jos tarvetta olis! Ja nythän sitt on mitä näyttää ;)




Mutta tuotelappu ei ole kärsinyt mitään vahinkoa, ihan priima kunnossa!


Arvottavia kommentteja oli 53, saman nimimerkin useammasta kommentista huomioin vain ensimmäisenä jätetyn kommentin. Oli kiva huomata muutama harvemmin kommentoivakin paikalla, siis vielä seuraatte blogiani, kiitos.

Here are your random numbers:

42 12 49

Timestamp: 2011-03-09 18:05:23 UTC

(Huom: kellonaika on eri aikavyöhykkeeltä!)



ONNITTELUT VOITTAJILLE:

42 = KIKKA,  12 = MARJA,  49 = PIRENA



Kikka toivoi silmukkamerkkejä, Marjalle kirj,a koska esillä ollut palkintojärjestys oli hänelle sopiva ja Pirenalle kerroslaskuri koska hän ei ollut esittänyt mitään toivetta. Hyvinhän tämä taas toimi, että sai toivoa, mun ei tarvinnu miettiä kenelle minkäkin palkinnon laitan.

Nyt sitten odottelen osoitetietoja palkintojen lähettämiseksi. E-meili osoitteeni löytyy tuolta yläkulmasta.

KS