torstai 20. joulukuuta 2012

Oon ollu kiltti;)

Voi jufe ku posti on tuonu paljon kivoja, kauniita kortteja, itsetehtyjäkin. Ja lahjojakin on tullut, oon siis ollu kiltti.
 Terhiltä tuli aivan ihana ja upea itsetehty lasienkeli. Enkelistä on hyviä kuvia Tulihan tehtyä -blogissaan. Tämä pääsi mun kynttiläkruunuun muiden vuosien mittaan saatujen enkelien ja muiden pienten koristeiden kanssa. Ehkä jonain päivänä kokeilen tuikun kanssa kuten Terhin kuvissa näkyy. Siellä se Mallavirin Dalahäst´kin on, ja viimevuonna Espanjaan tulleet pikkukoristukset.
Vanhassa kodissa nämä roikkui toisenlaisessa lampussa mutta nyt on on oma koti ja sain taas tuon kynttiläkruunun "omalle paikalleen" ison pyöreän pöydän ylle niin koristeetkin ovat siinä ympäri vuoden, eivät ole sillä tavalla jouluisia että ne pitäisi vuodenkierron mukaan vaihtaa.

 Heimolan SeijaP kivasti muisti mun syksyllä puhuneen ja meinanneen hankkia Nyörihaarukan ja sellainen tuli nyt kaunissa kuoressa. Multa se jäi hankkimatta kun reissu Titityylle kariutui enkä sitt koskaan netitsekään Silmu ja Solmu´sta  sitä tilannut. Kokeilin vähän mutta ei nyt vielä onnistunut nyöri, täytyy ajan kanssa katsoa paremmasta "kädestä pitäen" ohjeesta;)

 Entäs sitten ihan oikein paketti, joka piti hakea postista, jossa sain numeron 170 kun menossa oli 136. Eihän mulla kiirettä mihinkään ollut ja kiltisti odotin. Paketti rapisi ja ropisi ja kuoresta paljastunut Muumi-rasia rapisi ja ropisi. Arjan ( linkissä manteliohje!) suklaa on varrrmasti hyvää, kaikenlainen suklaa uppoaa pohjattomaan suklaamasuuni, ja pähkinöitä ynnä muita tykkään mutustella.

 Jo viime viikolla Katjulta tuli ihan eka posti tänne uuteen kotiin, kuten tuli edelliseenkin osoitteeseen. Hyvä tavoite Katjulla. Sain tekemiään silmukkamerkkejä, joista osa on jo käytössä. Niitä en nyt muistanut kuvata. Ehkä mä oon saanu jotain minkä nyt unohdin esitellä? Kässäpussin ja Outin piparit mä näytin aiemmin . . . noh, laitan sitt toiste jos jotain jäi.

Niin, ostinhan mä itselleni lahjan! Vanhan joulumyyjäisissä näin Neiti Pimpula tuotteita. Jo Elma-messuilla mun teki mieli ostaa hiirimatto mutta en uskaltanu ku oli muutto ynnä muut asiat mielessä. Mutta nyt, nyt mä sen ostin
Eiks oo ihana?!

Ai että mä tykkään asua täällä. Tuonne postiinkin oli kiva tuosta noin vaan kävellä, ja samalla reissulla piipahtaa kaupassa.

KS

tiistai 18. joulukuuta 2012

Saari- ja Vaaritonttujen meriseikkailu

 Marras/joulukuussa 2010 postilaatikkooni tupsahti muutamakin pehmeä paketti ja tonttukokoelma kasvoi kuuteen, kuvassa kaksi ehkä ensimmäiset saapuneet. Sinä talvena oli paljon lunta.

Tuolloin sattunut lukuvirhe nimesi osan tontuista Vaaritontuiksi, lainaus kirjoituksesta 2010: "Olen tämmöisiä netissä nähnyt mutta ne ovat olleet eri rotuisia, esim. Saunatonttuja ja Punalakkisia. Näiden kortissa luki, tai siis luin: Vaaritonttuja. Kiitos-sähköpostini sai OutiM:ltä jatkoa, ja hän kertoi näiden olevan Saaritonttuja. Ja niinhän siinä kortissa ihan selvästi lukee! Aivoni ilmeiseti oletti Vaaritontuksi, sehän on jotenkin tavallisempi kuin Saaritonttu, vai mitä?"

Kesän 2011 koko tonttulaumani vietti mukavan kesän Suvikoijallani. Liekö niiden aika kuitenkin tullut pitkäksi kun päättivät ruveta Joulupukin apulaisiksi lahjojen kuljetukseen meritse.

Laivanrakennusta

Kuivaharjoittelua ja säätöjä

Pimeässä navigoinnin harjoitusta
Matka alkaa
Karille ajo
 Karilta irrottautuessa yksi sotkeutui nuttuunsa ja kuului huuto: "Tonttu yli laidan!" Porukalla saatiin se noukittua takaisin kannelle mutta kaikilta nutun helmat kastuivat, taisi muutama lahjapakettikin kärsiä kosteusvaurion;)
Tuulet tyyntyivät ja pieni pursi tonttuineen pääsi tyveneen satamaan.

 Siispä:

KS

perjantai 14. joulukuuta 2012

Olen taas linjalla!

Jee Jippii! Nettilinja on kytketty. Nyt meneekin tovi ja toinen lukiessa kaikki postit ja kommentit ja blogit ja ja ...
Olen asettunut ja varmasti kotiudunkin tuota pikaa. Kaikki muuttolaatikot on tyhjennetty ja tavarat ovat löytäneet paikkansa. Eilen illalla ehdin kutomaan ensimmäiset silmukat täällä kotipesässäni. Siitä se lähtee.

Katju oli kutsunut mut tänään kaffelle Kluuvikadun Fazulle. Sinnehän sitten tupsahti Outi ja Marikin. Ai että oli tosi kiva ylläri. Ja katsokaas kuinka kivan ja käytännöllisen lahjan sain, kunnollinen kässäpussi, jota nykyään projektipussukaksi sanotaan;)

Pussin sisällä oli tilpehöörin lisäksi sukkalankakerä ja kaksi rasiaa Fazerin sinisiä! Namskis. Outin "joulukortti" on purkillinen itseleivottuja herrrkullisia ja rapeita pipareita. KIITOS Outi, Mari, Lila, Arja ja Katju, jolle erityiskiitos yllärin järjestämisestä.
Ensimmäinen vieras täällä olikin sitten LeaP, joka tuli tuomaan sekä pakastettuja että kuivattuja sieniä, jotka eivät heidän perheessään tule käytetyiksi (niitä on siis kerätty paljon). Ja tuomisena oli myös kivat mukinaluset. Kiitos.

Ville yllätti aamulla tuomalla tosi komean kukka-asetelman ja ensi kesäksi virtalähteen;)

Ai että miksi tämmöisiä lahjoja? Mitä, olenko mä jo näin vanha? Ei ei, mieleltäni olen ihan nuori eikä ikä paina.
KIITOS kaikille korteista ja txt-viesteistä ja Stadin Slangi ry:lle hienosta adressi-e-meilistä! Olen otettu.
KS


perjantai 7. joulukuuta 2012

Muutto

Olen tässä viikolla muuttanut uuteen kotiini. Villen autolla ollaan ajettu kuusi keikkaa ja viety laatikko jos toinenkin.

Lauantaina aamusta kulkeutuu huonekalut ja sitten pääsen asettumaan. On se vaan mukava laittaa omaa kotia oman näköiseksi.
Parvekkeelle ovat päässeet talvella 2010 neuleystäviltä saamani tontut. Niillä on ollut värikäs elämä mun kanssa. Kesän 2011 koko konkkaronkka vietti saaressa mun kanssa. Aikamoinen seikkailu niillä olikin, siitä saatte kuulla piakkoin. Kesän 2012 saaressa vietti vain yksi, se tärkein eli Telttatonttu. Hyvin se vahtikin, mitään harmeja ei Suvikoijalle tapahtunut.

Tämä yksilö on päässyt kokeilemaan lumihankea, lasituksen raosta pikkuisen tupruttaa ikkunalaudalle.

Tämä vartioi Lankalyhtyäni, tärkeä tehtävä.

Löysipä tiensä parvekkeelleni tämä ihan oikea Joulutonttu. Miten lie osasi tulla? Muinoin 1960 ja -70 luvuilla tämä istui kotimme takan reunalla ja odotteli Joulupukkia savupiipusta tulevaksi. Se taisi siinä saada hyvän koulutuksen koska on sen jälkeen itse tuonut lahjat erinäisiin koteihini.

Nyt menee jokunen päivä tai ehkä kokonainen ensi viikko kunnes tulen taas linjoille = uusi linja kytketty Hertsikan kotiini.

Voikaa hyvin ja olkaa kilttejä, tonttuja on liikkeellä, kuulemma;)

KS

lauantai 1. joulukuuta 2012

Molly-myssy


Tästä Lankalyhdystä oli kiva ottaa sopiva lanka, keritä se ja neuloa itselle myssy. Sopivasti tuli pakkastakin, joten tälle oli ihan oikea tarve = vain yksi vanha kapinen myssy löytyi talvivaatelaatikosta.

(kuva näyttää niinkuin olis joku virhe palmikossa, en osaa pipostakaan sitä selvittää, noh on tai ei, ihan sama)
 
Lanka: Cascade 220, 93 grammaa
Puikot: 3.5 ja 4.0
Malli: MOLLY blogista Knit me a song

Laitan vielä pari tylsää "kylpyhuonekuvaa" omasta pipopäästä;)

Langan väri on peräisin: Katjun kattilasta, Ashford Yellow + Purple + Hot pink. 
Kiitos Katju!


 Lumitilanne pihallani perjantaina

Sama pihapläntti lauantaina. Perjantaina tein täällä pihan puolella kerran lumityöt ja etupihalla kaksi kertaa. Taas on mentävä lapiohommiin.

KS

torstai 29. marraskuuta 2012

Sukkia ja lapasia lapsille

Tulihan se talvi, tai ainakin lunta tänne Stadiinkin. Sopivasti sain valmiiksi lämmikettä lapsille, varsinkin pikkku-Brandonille (3.5 v), joka tulee etelän lämmöstä tänne talveen ensi yönä.

Tämä on hänen pipon ns. tupsu, hyvin kiiluu pimeässä. Se on neulottu heijastinlangalla.
Satsissa on sukat, lapaset ja lovikkaat, pipo ja mikä tärkeintä: heijastin, joka on toivottavasti pojalle mieluinen malli MEDI-HELI (nyk. Finnhems) -Helikopteri ja siinä on valokin.

Taralle ja Finnille Englantiin lähtee myös sukkia ja lapasia.Jätän ne paketoimatta joululahjoiksi, saavat ottaa ne heti käyttöön kun säätietojen mukaan sinnekin on kylmää tulossa.
Finn

Tara
 Kirjava Kukkaketo-lanka ja harmaa sekä oranssi 7V-lanka ovat kanssaneulojien lankavarastojen pienentämiseksi päätyneet mun puikoille. Kiitos Anu ja Maria!

 
Onnistuin neulomaan myös superpienen Ailin-lapasen. Olis ilmeisesti pitänyt olla isommat puikot, jotta olis tullut silmukoiden mukainen koko. Tämä jää suosiolla parittomaksi lankalaatikkoon muistuttamaan oudon langan ja puikkojen sopivuuden tarkistamisen tärkeydestä.

Oli viime lauantaina Kaapelitehtaalla Martin Markkinoilla, kuten niin moni muukin. Lämpötila lähenteli saunaa ja ihmettelenkin joitakin makkara- ja tuulihattumyyjiä kun niillä ei ollut mitään kylmälaitteita. Paljon kivaa tavaraa oli tarjolla mutta mitään en ostanut vaikka mieli teki. On hyvä ensin katsoa kaikki mielenkiintoinen, painaa mieleensä mitä aikoo ostaa ja sitten uudestaan kiertäessään toteaa, ettei tuota nyt kannattakaan ostaa tai mikä parempi: ei enää löydä juuri sitä myyntipöytää missä mukamas himoittu tuote oli. Todennäköisesti Tallinnasta saan samat tuotteet edullisemmin, jos jotain tosiaan on ihan pakko saada;)

KS

perjantai 23. marraskuuta 2012

Alpakkajumpperi

Mä oon ihan unohtanut esitellä mun huippuhienon alpakkajumpperin. Se valmistui jo kesällä saaressa. Paljon oon sitä käyttänyt ja on tosi kiva.

Lanka: Bolivialainen Caserita 100 % alpakka, (väri nr 7850), Vihreästä Vyyhdistä viime syksynä. Noin 360 grammaa, vähempikin olis riittänyt jos olisin tehny hihat vähän kapeammiksi.
Puikot: 3.5 Addi-pyörö
Malli: oma, ihan peruslaatikkomalli, hihasilmukat poimittu hiha-aukosta. Kaula-aukkoon tein tavallisen raglankavennukset. Hihat ja kaula päätelty i-cord-päättelyllä.

Kaula-aukon silmukat oli odottaaneet puikolla niin kauan, että olivat aivan hirveät kun niistä neuletta jatkoin. Niiden kohdalle jäi kurja raita. Noh, hätä keinot keksii: ompelin raidan piiloon ketjusilmukoilla! Siitä tulikin sitt ihan kiva ketjukokonaisuus poimittujen silmukoiden kanssa. Koristeeksi ompelin Tallinnasta ostetun napin, joka on just samaa värimaailmaan puseron kanssa.


Kävin sitt Ogelista ostamassa Jannea ja nyt alko lapasetkin sujumaan ja tuleen suht oikean kokoisia, tai siis ainakin lapasen näköisiä.
 

Mulla on tässä blogihommassa menossa semmonen projekti, että yritän saada "Tallinnan lankakaupat" jotenkin luettavaan muotoon ja puuttuvia kuvia lisättyä. Niissäkin kirjoituksissa on jokunen Vuodatuksen hävittämä kuva, arrggh. Osan mä saan takaisin Kuvagalleriani kautta ja loput levykkeiltä, mutta ne onkin jo pakattu ties mihin laatikkoon;)

Enpä tiedä tarviiko noita mun kauppaohjeita enää kun hyviä ohjeita on saatavana muualtakin, esim:
Karnaluks Tallinnassa -blogi
Tallinn Tourism -sivusto, siellä on listattuna lanka- ja kangaskaupat

KS

tiistai 20. marraskuuta 2012

Neulomista

Lauantaina olin Ogelissa neuletapaamisessa. Siellä oli varsin jouluinen tunnelma. Henkilökunta opetti ja opasti joulukoristeiden virkkausta. Mä vein sinne muutaman kirjan, jotka muuttopakatessa totesin itselleni turhiksi. Hyvin ne kelpasivat kanssaneulojille. Muutama tunnelmakuva:


 Ostin muutaman lankakerän lasten sukkia ja lapasia varten. Sukista ilmeisesti saan jotenkuten oikeankokoisia mutta lapaset tuottavat todellista päänvaivaa. On mulla kaikenlaisia kokotaulukoita mutta kun en oikeasti tiedä minkä kokoisia lapset oikeasti ovat. Ikä ei kerro minkä kokoinen käsi on, lasten pituutta en tiedä - taulukoita kun on sekä ikä- että kokoperusteisia. Ja vaikka on mukamas samanpaksuinen lanka niin kuitenkin eri merkeillä tulee erikokoisia samoilla silmukkamäärillä. Arrggh. Kohta jätän lapasten neulomisen kokonaan. Saa niitä kädenlämmittimiä kaupastakin, niih.

KS

maanantai 19. marraskuuta 2012

Aitoa 1970 lukua

Mikäs se tämä on?

Se on vatkaimen sisus! Tässä muuttopakatessa yritän pyyhkiä tavaroista pahimmat liat pois ja kun ei muuta haastetta ollut tälle päivälle niin otin ja avasin vanhan vatkaimeni. Luulin, että siellä on sisällä vaikka mitä töhnää mutta ei, vain kaakaojauhetta löytyi ja hieman tavallista jauhopölyä. Olen siis joskus tehnyt suklaakakun;)
 Oikein hyvät konerasvatkin olivat tallella hammasrattaissa. Pienenllä sudilla oli hyvä koloja puhdistaa. Pieni epäilys kävi mielessä, että saanko tämän kasaan niin että se vielä toimii;)
Hyvin toimii edelleen. Kovin yksinkertaiselta tuo sisus näytti ja oli vahvaa tekoa. Olen saanut tämän 38 vuotta sitten häälahjaksi ja nämä huikean ihanat oranssit tilpehöörit kuuluivat vatkainpakettiin.

Häälahja on myös tämä emalikulho. Ja matalampi mallikin mulla on sekä pieni kasari, näitä keltaisia, mutta ne on jo pakattu.

 KS