sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Pyöreän Pöydän neuletapaaminen

Pyöreän Pöydän Puikottajat = PPP

Ensimmäinen neuletapaaminen komean pyöreän pöytäni ääressä oli oikein mukava. Outi-M jo kommentoikin edell. postaukseen: "Kylmänä päivänä lämmin tapaaminen".
Tarjolla oli suppilovahveropiirasta ja porkkanasosekeittoa, tietysti myös kahvia. Outi toi suussasulavan suklaakakun ja Katja oli leipaissut herkullisia teeleipiä.

Anittalla oli taas kerran tekeillä sukat, muiden puikoilla näkyi olevan huiveja ja jakkuja. Joululahjaksi saamaani Knit Now lehteä selailtiin ja löydettiin yksi jo netistä tuttu neulesuunnittelija ja malli, sekä yksi aikas ruma hattu.

Tuliaisikin sain, KIITOS kaikille ja ennen kaikkea Kiitos kun tulitte. Ymmärrän, että nyt halusitte antaa näitä mutta ens kerralla ei sitt mitään tämmösiä lahjuksia. Toisaalta olin mäkin panostanut syömäpuoleen näin ekan kerran ilosta mutta ens kerralla pärjätään vähemmällä.

Lea on kätevä ompelukoneen käyttäjä, nyt mulla on tarpeeksi suuri pöytäliina ja väritys on just eikä melkein oikea.

Tinttikin on pitkästä aikaa ommmellut: tyyny tai siis sen päällinen nostattaa kissakuumettani entisestään;)

Kaikkihan tietää, että mä syön suklaata kuin leipää niin Anitta toi vanhan tavan mukaan uuteen kotiin leipää ja suolaa:) Synttäri- tuparikortit ovat itsetekemänsä.

Anulta ison iso nippu tulppaaneja, jonka jaoin kahteen maljakkoon, ja Marilta sitä "leipää" kulhollinen (yön tunteina dekkaria lukiessa söin puoli kulhollista;)).

Ison 4 dl:n Iittalan WDC-mukin sain Outilta. Kuvioista löytyy vaikka mitä kun tarkasti katsoo, Outin suosikki tämä Mannerheim (huomenna olenkin menossa M:n museoon). Tästä jo aamukahvin join. Sytykeruusuja sain myös, tulevat sitt keväällä saaressa käyttöön.

Aika kului nopsaan kuten aina kun on kivaa. Muutamalla kutsutulla oli este tänään ja joku tuntee jääneensä ilman kutsua, mutt ei hätää, täällä tavataan vielä monta kertaan. Nyt kalentereihin merkattiin päiväksi 16.2. Tintti lupasi tulla rukin ja värttinän kanssa, jotta Katja pääsis vähän jyvälle noista taidoista.
KS

torstai 10. tammikuuta 2013

Tallinnan pikavisiitti

Meinasin kirjoitttaa, että eka matka Finlandialla. Mutta mutta . .  jo 1960 luvun lopulla olen tehnyt merimatkan kaunotar Finlandialla, siis ihan oikean laivan näköisellä laivalla, Stadista Köpikseen. Ja Siljalla on ollut Tukholman reitillä Finlandia. Niin, että eiköhän tämä Eckerön talo ole jo ainakin kolmas tätä nimeä kantava laiva.

Jätkäsaaren tulevaa asuinaluetta

Toistaiseksi Finladia joutuu käyttämään Tallinkin laituria, koska Eckerön oman laiturin tuubi on liian matala. Uutta rakennetaan mutta siihen asti joudutaan laivaan kulkemaan se jumalattoman pitkä käytävä (750 metriä?). Siis jos matkustat niin ole ajoissa satamassa, että ehdit laivaan asti.

Laiva käynnisti koneet ja paksu pikimusta savupilvi pöllähti aamutaivaalle.

Ravintolat ja baarit ovat kannella 8. Tässä Buffet ja sen yhteydessä oleva toinen "sali". Varustamo oli kutsunut mitä-lie vieraita tosi ison ryhmän ja heille oli katettuna aamiaiskuoharit molempiin tiloihin. Tavallinen kansa pääsi aamiaiselle toiseen kattaukseen klo 10.15.

Cafeteria Satama, alakerta on se varsinainen cafeteria ja sieltä menee portaat 9. kerrokseen jossa on istumatilaa (jälkimmäinen kuva). Mä istuksin siellä sen minkä istuin.

Tuollaisia keskikokoisia ja pieniä pöytiä, kylmät tuolit. Ihan älyttömän kylmä täällä oli, ja mä en heti kylmästä valita. Näillä keleillä matkustaessa herkkäpeppuisen pitää varmaan ottaa istuinalusta mukaan. Molemmissa tiloissa on myös sohvat seinustalla mutta hiton epämukava istua. Istuin osa on syvä tai pitkä, miten se kuuluu ilmaista?, ja selkänoja on vain sellainen kapea . . äh, kuva olis pitäny  sohvasta ottaa.
Ainakin kahvin hinta on noussut, ennen 2,00 e,  nyt 2.20 ja santsikuppi 0,80. Mutta huomatkaa, että tee maksaa saman 2.20! On kallista vettä.
Tavallinen pieni lasillinen Jaffaa automaatista 2.50! Eikä ne Cafeterian ruoka-annoksetkaan mitään edullisia ole, esim. lehtipihvi 17,00, uuniperuna 8,50, kasvispihvit 8,90.

Bar Nosturi on semmoinen laivoilla tyypillinen teatterimallinen tanssiravinteli parissa kerroksessa, keulassa. No more comments.

Pub Telakka on trubaduuriosasto, ilmeisen suosittu. No more comments.

Pub Jätkäsaari on pieni olut-, viski- ja konjakki baari. Näytti olevan herrojen nautiskelualuetta, kuvassa tosin tyhjää ku otin kuvat heti laivaan mentyäni. Huomatkaa ylösalaisin olevat lampunvarjostimet.

Bar Naissaar, erikoiskahveja, kuoharia ja jopa samppanjaa laseittain. Selkeästi olis naistenmesta kun Jätkäsaari on miehekäs. Täällä saattais voida neuleporukalla olla, jos valtais soikean valkean pöydän edellytäen, että jaksaa istua baarijakkaralla. Tässä oli paras valo, käsityötä ajatellen.




Täälläkin näitä tuoleja, kiiltävänä versiona

Meikit ja hajuvedet ovat saaneet oman myymälän Bellezza.
Tavallinen Eckerö-myymälä (ei kuvaa, kansi 6) on ihan tavallinen, ei mitään uutta eikä edullista. Tai ehkä brenkut on edullisia mutta esim. karkkia ei kannata kantaa.

Siis neuleporukalla majoittuisin Cafeteriaan, tai Naissaari baariin.

 Laivalla on Extra Class -matkustusluokka rauhaa haluaville ja työtä tekeville. Sitä tilaa en tietenkään päässyt näkemään, ilmeisesti vastaa entistä kokoustilaa. Ja on tuolla ilmeisesti joku varsinainen kokoushuonekin, en oo ihan varma.
Säilytyslokeroita oli mun mielestä yllättävän vähän laivan kokoon nähden. Matkatavarahuone on ilmainen ja sen ovi on auki lähtiessä ja satamaan tultaessa, säilytys omalla vastuulla (siis en laita tavaroitani sinne).
Eiköhän laivaesittely oo nyt siinä. Eckerön nettisivulla ,välilehti Laivalla, voi katsoa tiloja ynnä muuta. Yllätyin, että tilat olivat selkeästi tavoitettavissa eikä niin pitkien matkojen päässä toisistaan kuin jollain muulla laivalla on ollut.
Opastus WC-tiloihin oli surkea, tai sitä ei ollut lainkaan. Kyllä niitä siellä on mutta ei ihan heti löydä tai kulkee ohi.

X X X
Nimesin matkan pikavisiitiksi koska tällä aikataululla maissaoloaikaa on vain 4 tuntia, joista 1 tunti menee satamointiin eli kaupoille jää aikaa vain 3 tuntia. Ei siinä mihinkään kerkiä. Aikataulu muuttuu maaliskuussa ja sitt on paremmin aikaa.
Kävin Karnaluksissa. Etsin Arjalle lankaa: ei ollut sitä väriä.  Tilatut puikot sain ostettua sekä Arjalle että Leilalle. Itselle yksi kerä vihreätä neuleliinalankaa, merkkaustussi ja ompelukoneen neuloja. Maija-systerin keittiönverhoon keltaiset tupsut.

Kävin Liann Löngadissa ja Ve-Ta ´ssa mutta en löytänyt lankaa Terhille enkä Arjalle. Sorry likat. Anua en ehtiny käydä moikkaamassa. Sen sijaan käytin taannoisilla Martin Markkinoilla saadun etukupongin Cafe Josephinessa. Tarjoushinnalla 3 euroa sai kahvin ja tryffelin, joka oli niin nami että . . . lisäksi ostin omena-rahkapiirasta palan, joka sekin oli suussasulava.

X X X

Tallinnan julkisen liikenteen hinnoittelu on muuttunut, eikä enää osteta kertalippuja yksitellen eikä kymmenen kappaleen nipussa. Just olin monelle opettanut tämänkin. Ja huom. enää ei eläkeikäinen turisti saa matkustaa ilmaiseksi.
Nyt R-kioskilta ostetaan vihreä Uhistkaart (Älykortti). Siihen ladataan joko aikaa tai rahaa. Siis: ostan yhden päivän kortin, joka maksaa 2 euroa korttipantti ja 3 euroa päivän ajelut (= 5 euroa)  mielinmäärin busseilla, ratikoilla ja trollikoilla. Tuon 2:n euron pantin saa takaisin kun palauttaa kortin, mutta kortin voi myös pitää itsellään, kuten mä tietysti tein, ja maksaa sitt seuraavalla kerralla vain päivämaksun, tai useamman jos on monen päivän matkalla liikkeellä.
Kulkuvälineessä voi maksaa kuljettajalle käteisellä (hinta? en muista).
Lue tästä llinkistä oikeata tietoa.


Laivan kannelta kuvattuna Karnaluksin Valge Maja -kyltti on merkitty keltaisella.
Oli mulla vielä pari kuvaa mutta nyt lopetan raporttini näihin kuviin ja tunnelmiin.
KS

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Neuleliinavuosi on korkattu

Kutaisin itselleni keltaisen neuleliinan. Harvemmin näitä oon itselle tehnytkään, nyt oli oikein tarvis tuohon pöydälleni saada tällainen. Tällä mallilla oon tehny monta liinaa, mun mielestä kiva ja näyttävä eikä vaikea ollenkaan.

Pingotuksessa

Kuvio

Valmiina parvekkeen lattialla

Lanka: Madame Tricot Maxi, 36 grammaa
Puikko: Addi-pitsipyörö, ja alussa tietenkin sormikaspuikot
Malli: Ditte II, kirjasta Knitted Lace

Hah, huomenna menen katsatamaan Eckerön uuden Finlandia-laivan. Onkohan siellä mitään kivaa istumisnurkkaa neulojille?

KS

maanantai 7. tammikuuta 2013

Vitamiineja ja värejä

Systeri ja broidi kävivät eilen katsastamassa uuden kotini. Hyväksyivät ja onnittelivat. Broidilla oli tuliaisiksi mm. iso pussillinen appelsiineja.

Vähän aikaa sitten postiluukku kolahti siihen malliin, että mitähän sieltä oikein tuli? Iso postituskotelo. Häh mitäh?

Voi jösses sentään miten kauniit patakintaat paketista tupsahti! Neuleystävä Marjatta oli oikein paneutunut blogikuvista kotini väreihin. Omasta mielestään ei ihan onnistunut mutta mä sanon että nää on täydelliset! Ne on Pöltsamaalta, ihan  käsityöläisen tekemät.

SYDÄMELLINEN KIITOS!

Mä niin tykkään näistä virolaisten "kansalliskangas" tuotteista. Tallinnan Etno-kaupassa syksyllä käydessäni teki mieli ostaa yhtä sun toista mutta kun uusi koti oli vasta etsinnässä niin en mitään ostanut. Ehkäpä sieltä seuraavalla käynnillä jotain kivaa ostan. Juu, edelleen suosin kotimaista mutta kyllä naapurin käsityöläisiäkin kannattaa tukea. Eiköhän sielläkin aika tiukassa leipä ole.

Synttäriksi pojalta saamani Amaryllis kukkii komeasti. Yksi nelikukkainen vana oli niin painava, että se taittui ja on nyt maljakossa.  Neljä nuppua on vielä aukeamassa.
KS

maanantai 31. joulukuuta 2012

Ryijy nro 2

Jo keväällä ompelin toisen ryijyn samalla mallilla (tietysti) kuin aiemmin systerin miehelle. Valmistuttuaan en voinut tätä blogiin laittaa kun saajan 50-v synttäreihin oli vielä aikaa ja ehkä vaimonsa käy täällä joskus. Noh, tuli kesä ja syksy ja tämä talvikin ja ryijykuva aina vaan roikkui blogiin laitettavien kansiossa. Tässä se nyt sitt tulee:
Tämä oli jo helpompi tehdä kun malli oli suunniteltu ja langat valittu yms. perustyöt tehtynä. Keltaisen värin jouduin muuttamaan hieman toiseksi ja tähän tein pyöristetyn alareunan. Vähän huonosti se tuli tehtyä mutta ehkä kolmas onnistuu siltäkin osin paremmin. Heti tammikuussa alan sitä ompelemaan niin että valmistuu ajoissa;)

Tässä nro 1 ja 2 yhteiskuvassa (ensimmäisen ryijyn suunnittelu- ja valmistumiskuvat ovat vielä kadoksissa, ne kyllä pitäisi löytyä arkistostani.
KS

Vuoden vikat neuleet

Maija-systeri ihastui Molly-myssyyni ja tilasi samanlaisen. Olin saanut Katjulta 2 vyyhtiä värjäämäänsä lankaa niin tilaus oli helppo toteuttaa samantien.
Lanka: Cascade 220, Katjun väripadasta, 86 grammaa, puikoilla 3.0 ja 4.0
Malli: Knit me a song - blogista

Koko syksyn olen Kalajoki-sukkiani neulonut, silloin tällöin. Nyt ne tuli valmiiksi, tosin hieman eriparisina kun en enää muistanut kuinka olin kantapään tehnyt ekassa sukassa. Mulla kun on tässä enemmän silmukoita kuin ohjeessa. 64 silmukalla saan sopivan kokoiset sukat itselleni näillä ohuilla 410-420 m/100 g langoilla.
Lanka: OnLine Supersocke 100, 70 g
Puikot: 2.5
Ohje: Yliveto -blogista. Nämä on jo ainakin neljännet tällä mallilla neulomani sukat.

Jo joulukuun alkupuolella neuloin vielä yhdet sukat Finn´ille englantiin menevään joulupakettiin.
Lanka: Jannea, taisi mennä yksi 50 g:n kerä vihreätä, kirjava ja sininen ovat aiemmin neulottujen sukkien jämälankoja.
Puikot: 3.5
Malli: ihan perussukka

KS

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Sitä sun tätä, taas kerran

Aika usein tulee tuota otsikkoa käytettyä kun en muuta keksi tällaisille kirjoituksille, joissa kaikkea sekalaista asiaa.
Jouluaattona sain avata kaksi pakettia, jotka olin säästänyt. Niissä aiemmin avatuissa kun ei lukenut ettei saisi avata kun vasta jouluna;) Toisen olin tietysti arvannut, Anittalta kaffetreffeillä saatu, eihän Fazerin suklaalevystä voi erehtyä. Toinen oli sitten Susin tuoma paketti, joka pelasti jouluaaton: suklaakonvehteja! Niitä olin unohtanut ostaa, täytyyhän jouluyönä kirjan kanssa olla konvehteja naposteltavaksi! Joulun saunakahvit keitin tuosta Pähkinänsärkijän kahvista, nam. (Kauppa: Töölöntorinkatu 4, Hki 26)

Joulupäivänä Ville tuli tuomaan lahjansa (mä en antanut sille mitään :( ) Jee! Sain ne pakolliset marsipaanipossut, kuvaan ei yksi ehtinyt säästyä;) Namutonttu saa vielä hetken seurustella tonttupariskunnan kanssa. Tämä pariskunta on monet vuodet kuulunut joulukattauksessa lautasen viereen.

Isossa painavassa paketissa oli tämä rautaenkeli. Lähiseudun seppä on sen tehnyt,  RAUTION AIKA.

X X X

Vihdoinkin sain viestin, että tilaamani keittiönlamppu on noudettavissa! Ajatelkaas, kaupat on täynnä tavaraa mutta mä onnistuin valitsemaan juuri sen tavaran - lampun - jota ei kaupassa ollutkaan heti saatavilla. Arrggh. Noh ei se mitään, hyvää kannatti odottaa. Tää on just kiva ja sellainen kuin sen kotona kuvittelin olevankin.

Tämä on Avainlippu-tuote. Suunnittelija Elizabeth Salonen, Mottoform. Valmistaja Keraplast Oy.

Lämmintä valoa jouluun on tuonut Havin  kruunu- ja pöytäkynttilät, niillä on hyvä sydän:) Siitä olen kyllä pahoillani, että Havi ei enää valmista joulunvihreätä kruunukynttilää, värinä on nyt niin muodikas Oliivi, pyh. Onneksi varastostani löytyi vielä kolme joulunvihreää (olisko se väri Havu tms.?)

X X X

Kotimaisesta lampusta, kynttilöistä ja sepän taonnasta johtui mieleeni silmätä ympärille kodissani ja huomata kuinka paljon täällä on kotimaisia tuotteita. Jees, paljon on, tosi paljon, oon ylpeä. Astiasto, ruokailuvälineet, huonekalut, verho, räsymatot, itselleni nyt ostamat lapaspaketit yms. yms. Ehkä olen omalta osaltani yhden työpaikan säilyttänyt? Muinoinen kampanja "Suosi suomalaista" on ainakin muhun iskostunut ja mielessä pysynyt. Noh okei, myönnän lähiaikoina ostaneeni Ikeasta jotain pientä sälää, mm. 3 pallia joissa hinta-laatusuhde on hyvä, 3.99 euroa/kpl.

X X X

Käsityölipastoni tason lasin alle laitoin nyt monta kivaa korttia, joita olen vuosien mittaan neuleystäviltä saanut. Kiitos teille. Joku näistä on ollut mukanani saaressa ja jopa Espanjassa viime talven. On siellä se ainoa eläkekorttikin! Arjalta sen sain e-korttina jonka printtasin.

Johan tässä nyt oli "sitä sun tätä", täyty vielä laittaa muutama käsityökuva tänä vuonna valmistuneista niin voi sitt aloittaa uuden vuoden puhtaalta pöydältä. Tai sitten ei, kyllä taitaa jotain kuvia jäädä laittamatta. On ollut niin paljon kaikkea ettei millään oo kerinny;)

Tänään oon lisännyt kirjoituksiin tunnisteita, kaikki kirjoituksethan siirtyivät Vuodatuksesta ilman tunnisteita (siellä Kategoria). Huh huh, on siinä hommaa. Ja se jäi sitten kesken kun yhteys rupes tökkimään. Ehkä yritin tehdä liian monta muokkausta kerralla.
Kadonneiden kuvien lisäys on sitten taas ihan oma lukunsa, jos ensi vuonna ehtis siihenkin paneutua.

KS