lauantai 24. lokakuuta 2015

Lauantain ajankulua

Taas oli se lauantai kun Ogelin Lankamaailmassa oli neuletapaaminen. Ison pöydän ääressä oli taasen kaikki tuolit käytössä, eli paljon oli neulojia paikalla. Henkiökunta neuvoi ja antoi ohjeita intialaisen peukalon neulomisessa. On se tuokin ihme kokeiltava kun on kuulemma erittäin hyvin kädessä istuva.
Sen kummemmin asiaa ajattelematta lähdin kävelemään Anittan kanssa Ogelin juna-asemalle, yleensä tulen kotiin 550 bussilla. Noh, ei mitään vahinkoa tapahtunut kun keksin että mehän mennäänkin jonnekin syömään. Pizzalle oli yhteinen päätös. Vielä kun Anitta keksi, että ostetaan lätyt Ruoholahden Kotipizzasta ja mennään hänen luokse syömään.

Matkaan tuli pieni mutka kun Simonkadun mäessä spåran ikkunasta nähtiin hurjasti poliiseja ja väkeä mustanaan. Pysäkki oli sopivasti kohdalla siispä ulos ja katsomaan mistä  on kyse.
Mellakkapoliisit turvasivat kahta mielenosoitusta .

 
 
 
 
 




Pizzatkin tuli ostettua ja syötyä. Jälkkäriksi Anitta keitti kaffet ja leipomaansa kääretorttua jaksoin vielä pari palaa syödä. KIITOS ruokaseurasta ja erinomaisen vadelman makuisesta tortusta.

Spårapysäkillä nappasin vielä pari iltakuvaa.


o o o

Nyt ollaan tässä tilanteessa:
"
Talviaika 2015 alkaa sunnuntaina 25. lokakuuta
Kellot käännetään takaisin normaaliaikaan (talviaika) lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Kelloja käännetään tunti taaksepäin sunnuntaina 25.10.2015 klo 4."
Kuva ja teksti  napattu sivustolta domnik.net .

Olen ymmärtänyt, että iso osa suomalaisista ei lainkaan tykkää tästä ajan siirtelystä. Nyt on hyvä aika vaikuttaa asiaa:
 Allekirjoita kansalaisaloite "kesä-talviaika pois", tästä KLIK.

Aiheesta on aiemminkin ollut aloite mutta se ei saanut tarpeeksi allekirjoituksia(vain 16000). Silloinkin kerroin asiasta tässä blogissani. Turha asioista on itsekseen tai kavereiden kanssa murista ja valittaa, asioiden eteen tarvitsee tehdä jotain, että muutosta tapahtuu. Tässä tapauksessa "tekeminen" on helppoa: tunnistaudut palveluun pankkitunnuksella, pari painallusta ja asia on sillä selvä.


KS

torstai 22. lokakuuta 2015

Shoppailua Fredalla . . .

. . . ja vähän vieressäkin.
Kaupunkireissun varsinainen kohde oli PINO, (Freda 22) koska siellä saattaisi olla Kusmi-teetä. Vaan ei ollut enää. Tosi ystävällinen miesmyyjä (komeakin) kertoili mistä sitä saattaisi saada, noh Tallinasta varmasti. Kaupassa on paljon kaikkea kivaa ja tarpeellista mutta täältä lähdin ostamatta mitään.

Tuota tiettyä teetä haluaisin ostaa koska eilen oltiin Katjun luona Five o'clock Te a-kutsuilla, hyviä kuvia Kliks. Kaikki tykkäsivät, että tämä mantelinmakuinen tee oli erinomaisen hyvää. Samalla juhlallisesti kilistimme kuohujuomaa uuden huvimajan kunniaksi. Toivottavasti saamme tässä 'The Tönössä' neuloa usein, ja juoda teetä.  Teeastiastokin on niin kaunis, pitäisköhän mun jostain löytää tuontapainen itsellekin.
Kaikille mukana olleille Kiitos seurasta ja Katjulle KIITOS!
 
o o o

Matkan alkupäässä, Freda 55, katsoin kissoja kissakahvilan ikkunan takaa. Sisällä oli aika täyttä. Kaikki kissat nukkuivat erilaisissa kokoonpanoissa. Mua ei tähän kissakahvilaan houkuttele mennä koska melkein kaikki kissat ovat samasta pentueesta eli ovat samannäköisiä yms. Olis kiva ku ne olis erinäköisiä ja -luonteisia eivätkä nyhjäisi toistensa kainalossa.

Kivoja ikkunoita, paljon, siis ikkunaostoksia, paljon. Seuraavaksi kiinnostuksen herätti Lahja Rosa, Freda 43. Avajaistarjouksia, kissatavaroita - eikun sisään. Kauppa on avattu eilen! Toivotan heti 'Onnea ja menestystä!' vasta sitten perehdyn vaikoimaan. Oi oi, miten monta kivaa tavaraa, ihania. Monta tavaraa jäi mieleen seuraavalla kerralla hankittavaksi. Ehdottomasti uuden käynnin arvoinen.

 

Ostokset: Peltirasia Uskon herkkupaloille. Saas nähdä kuinka nopsaan Usko oppii laatikon pudottamaan pöydältä jolloinka kansi tietysti aukeaa ja katti kissanraivolla repii päällyspaperit, ahmii itsensä täyteen ja saa juoksuhepulin. Keskellä yötä tietysti niin, että puoli taloa herää meteliin. Uskohan sai kesällä namipurkin mutta se on saaressa.


Itselle tabletti, siis pöydälle ruokalautasen yms. syömisten alle - ei sellainen tietoa sylkevä laite.


Vielä yksi Hys-Hys-paketti lahjapakettiin ja kaikki ostokset IhAnAaN kanta-asiakas kissakassiin!

Tarvii olla tarkkana milloin tämän kassin toisen puolen vilauttaa;)


Jossain kohdassa tämän kaupan jälkeen, ennen Bullaa, oli sisustuskauppa, jonka ikkunassa on nyt niin hittituote: värityskirja. Virkkuukoukkusen piirtämä on varmasti kiva, en uskaltanut mennä sisälle katsomaan kun kirja olisi saattanut tulla ostetuksi enkä nyt ihan oikeasti tarvitse lisää väritettävää.

 
Sitten kaupan ovi aukesi Fredan ja Uudenmaankadun kulmassa koska kohdalle sattui tuttu nimi: Peroba , Freda 33. Juu, tämä sisustusliike kytkeytyy Peroba Cafeen, jossa käymme neulomassa. Taas kivoja tavaroita mutta useimmat sen verran isoja ja hintavia että ei käy mulle. Yhden pienen kivan Hys-Hysin kyllä ostin.









Seuraava ihmetys oli ihan oikea lihakauppa =  Fredan lihakauppa, Freda 33. 

 

En kävellyt Fredaa kokonaan vaan säästän loput ja toisen puolen Anittan kanssa käveltäväksi, siitähän on ollut puhe. 
Käännyin siis Iso Roballe. Paljon on muutoksia taas tapahtunut sitten viime käynnin.
Teehuone OUNCE' ssa olin käynyt jo Fredalla kysymässä Kusmia mutta ei heillä ole, eivätkä tienneet sampanja-mansikka teestä yhtään mitään.

 

Sitten kohdalle osui uutuus: Ruokakauppa. Juu, sellainen nimi mutta ei siellä mitään ruokatarvikkeita myyty vaan valmista ruokaa. Nälkä jo pikkuisen kutitteli masussa, menin rohkeasti sisään pieneen kauppaan. 

 

Ostin kermaisen bataattikeiton. Nam, olipas hyvää ja erikoinen leipä oli maukas. Taisi olla ihan Artekin pöytiä ja palleja joilla sopi istua ja katsoa kuinka kävelykadulla ajoi monta autoa  soppakulhollisen aikana. Mukaan ostin vielä taateli-pähkinäkakun palasen iltateen kanssa syötäväksi.


Tuo olikin oikein hyvää kakkua, paljon sattumia ja makua. Mutta Forsmanin Lapsang Souchong -tee ei kyllä ole hyvää. Se haisee ihan tuhkakupille! Onhan se savustettua ja mainitaan tervanmakuiseksi. Olis pitänyt nyt laittaa jotain toista laatua.

o o o 

Olihan tuossa jo kaupunkireissua kerrakseen mutta menimpä vielä Villa Lankan neuleiltaan. Sieltä oli viime aikoina osta useammankin kerän Catania/Cathy/Camilla -puuvillalankaa. Virkkuukoukku koukkailee ahkerasti.

KS

tiistai 20. lokakuuta 2015

Sormikkaat ja somistusta


Lanka: Arwetta classic, 48 grammaa. Käänteessä on kynsikkäistä jäänyttä harmaata ku en luottanut että lanka riittäis.
Puikot: hiilikuitu 2.5
Malli: perussormikas nirkkoreunalla


Värieroa;) alempi on oikeampi väri, mutt tummempi luonnossa

o o o

Lauantaina ostin sitt kuitenkin talvikukkia vaikk ensin olin päättänyt ett mitään en laita.
Pieni koristekaali, pari hopealankaa ja joku pieni 'sinikataja' sekä asetelman reunoille hopeakuusenhavuja.


Tuija, hopealanka ja havuja.  Puutarhanikkareilta, nämä maksoivat 28.30 €.


Plantagenista eilen pieni perhosorkidea, 3.99 €! Kaksi mulla on ennestään mutta kun ne ei muuta kasvata ku lehtiä niin ostin uuden kukkivan.

KS

tiistai 13. lokakuuta 2015

Sukat ja vuosikertaomenat

Kirjavaa OnLinen . . .

ja sinistä Puffala sukkalankaa . . .
. . . jäi kumpaistakin vähän.

Näissä sukissa jämät on poistettu lankavaraston nyssäkkäosastolta.

o o o

On lokakuu ja Lontoossa on taas ollut Knitting and Stiching Show - Ristiin rastiin-blogi näyttää tämän vuoden  kuvia. Siellähän me käytiin viime syksynä.
Huoneistohotellihuoneestamme lähtiessä Katju ja mä tyhjenettiin jääkaappi ku ei tykätty jättää sitä silleen. Arjalta, tai Merjalta, oli sinne jääny kaksi omenaa.


Noh, nehän sopi ottaa matkaevääksi. Ei niitä matkalla tullut syötyä, ne kulkeutuivat mun kotiin ja jääkaappiin. Sinne ne ensin unohtuivat ja kun ne oli tarpeeksi kauan vihanneslokerossa olleeet niin päätin jättää ne sinne olemaan ja katsoa kuin kauan säilyvät.
Keväällä ku käytiin Tallinnassa niin mun piti ottaa ne, mutta unohdin, mukaan ja antaa Arjalle vaikka jälkiruuaksi ja katsoa ilme;)
Noh, nyt mä kyllästyin niihin. Aika hyvässä kunnossa vieläkin olivat, vähän ryppyyntynyt pinta ja sisällä aavistus tummaa. Maku  oli ihan OK.


Mulla on kerran ollut mandariini kesäkuusta joulukuuhun jääkaapissa ja se oli ihan ok kunnossa, mehukas ja syötävä.

torstai 8. lokakuuta 2015

Mielen ja kehon hoitoa

 On tää elämä ihan kivaa ja antoisaa, kun sen silleen ottaa;)
Keskiviikkona oli taas (kuukausi on mennyt huisin nopsaan) Peroba Cafen neuletapaaminen. Paikalla oli tosi paljon neulojia ja juttu luisti. Puikotkin tietysti oli viritetty ja langat soljuivat neulojien käsissä.


Tällä kerralla esittelyvuorossa oli Tukuwool, joka erinomaisten kiireiden vuoksi ei päässyt paikalle mutta oli Katjun välityksellä toimittanut tietoa ja lankapaketin arvottavaksi. Kiitos Tukuwool.


Lankapaketin voittajalla olikin Tukuwoolia puikoillaan, toinen lapanen oli valmistunut jo vuosi sitten ja nyt kiiruusti toista neuloi. Pääsee sitten neulomaan nuo kauniit voittolangat (anoppinsa on sitä mieltä, että lankaa on jo riittävästi . . ;) )
 

Myös mulla oli Tukuwoolia puikoilla, pitkät kämmekkäät tulossa. Langat ostin jo kesän kynnyksellä Snurresta.

o o o
Matkalla Leppävaaraan pysähdyin Pasilan asemalla katsastamaan Suomen halvimman teekaupan tarjontaa. Juu, teen hinnat ovat edullisempia kuin muissa missä olen hintoja katsonut. Nyt en ostanut teetä vaan ihanan teemukin! Ihme kyllä mulla ei ole kotona yhtään kissamukia ollutkaan. Saaressa oli mutta se meni rikki viimeisellä viikolla.

Tämä on ihana! Sopivan ohut ja kevyt, hyvä kädensija ja pirteät kisulit.

o o o
Neulomassa oli myös Netta, jolla on ollut kiirettä viime aikoina: hän on avannut oman kauneushoitolan! Kauneushoitola Villa Kimmel on ihan Sellon tuntumassa, joten täältä stadistakin sinne on helppo mennä.
Sellosta ulos siitä 'keskeltä', pikkusen kävelyä paikallisella bulevardilla ja kohta silmä havaitsee oranssin Hiusmestan kyltin, ja oven. Siitä reippaasti sisään ja kampaamon perällä on Netan hoitolanovi.

Oi oih, hoito oli IhAnA! En oo koskaan ollut mutta varmasti menen toistekin. Monenlaista voidetta, puhdistavaa ja hoitavaa ja . .  ja . ., hierontaa, lämmintä vesihöyryä. Mutaakin;) Rentouttavaa tämä oli, siinä olis voinu päiväunetkin ottaa. Aika meni kuin siivillä vaikka hoito kesti 1.5 h.
Taas kerran totean: tämä ei ole maksettu mainos! Ihan itse maksoin normaalin avajaistarjoushinnan. Ja vastaisetkin hoidot veloitetaan ihan hinnaston mukaan. Seuraavaksi menenkin jalkahoitoon.

o o o
Kun kerran itsensä hemmotteluun olin tänään ryhtynyt ostin vielä uudet rintsikat, kahdet samantien niin ei tarvitse niin pian uudestaan mennä, eli: kerran se kirpaisee;)

o o o
Ilta hurahti taas neuloen, tällä kerralla VillaLankassa. Sinne on tullut tosi paljon uusia ihania lankoja, ja muuta mukavaa, kannattaa käydä sillä se j..lu on ihan pian ja tonttujen on syytä hommata langat koukuille ja puikolle työstettäviksi.

Hohtoneulonta video on nyt katsottavissa Kliks.

Taas on viikko hulahtanut jonnekin, tai onhan tässä vielä pari päivää. Lauantaina Ogelissa neulotaan, tavataankos siellä.
KS