lauantai 26. marraskuuta 2011

Javea


Sabado



 


Naapurin poika käy Javeassa   kansainvälistä koulua ja siellä on tänään "joulutapahtuma", kaikenlaista ohjelmaa ja hulabaloota. Printtasin netistä ajo-ohjeen mutta tuo olikin paljon suurempi ja sotkuisempi kaupunki kuin mitä olin mieleeni painanut. Siis eksyin, tai oikeammin sekosin risteyksistä ja käännöksistä. Matkalla näin Golf-kentän  (*vink Katjulle*) ja valtavan puutarhamyymälän. Ostaisinko palmun tuliaiseksi?


Koululle jäi menemättä mutta kävin rannalla ihailemassa maisemia. Entisenä purjehtijana tietysti purjeveneet kiinnostivat, taisi olla jokin kilpailu meneillään. Kauempana oli jollakisailua.




Ihan rannan tuntumaan voi tulla kääntymään, täällä kun ei ole karikiviä niinkuin Suomenlahdella.



 


Ja taas osuin kiinakauppaan! Niitä ei voi täällä välttää. Ostin tyynyn, 2.00 e, joka tulee teurastetuksi joulupallojen täytteeksi. Tulee kohta joulupalloista ja lumihiutaleista arvokkaita myyjäistavaroita kun kaikenlaista olen niitä varten hankkinut.



 


Elvis-käsilaukku, 6.50 euroa. Tämä nyt on tämmönen hätävaraostos, kotoa en käsilaukkua ottanut ollenkaan mukaan ja parempaakaan ei nyt ole kohdalle sattunut. Tässä nyt ainakin on maininta, että on ihan "EP"-luvalla valmistettu. Kiinakaupat on varmaan ostaneet nämä edullisesti, koska valmistajan Starimport     Outlet-sivulla on mm. MarilynM, kissa- ja koirakasseja  ja -kukkaroita, joita nyt on kiinakaupoissa tarjolla. Elvistä ei sivustolla näy ja tämäkin oli  eka kauppa missä sitä oli. On siis varmaan loppuunmyyty muualla. Tässä on jotain pahvia kankaiden välissä niin kolisee hassusti. Ostan sitt paremman jos tosi mieluinen löytyy.



Väri on oikeasti harmaa.


Olin vasta iltapäivällä liikkeellä niin muut kaupat olivat jo menneet kiinni enkä jäänyt kiertelemään kaupunkia lankoja etsien;) Tuo on kyllä sen verran mutkikas kaupunki, että lankakaupan etsiminen taitaa olla se kuuluisa neulan etsiminen heinäsuovasta;)


Hyvää viikonvaihdetta ja pikkujoulukautta kaikille!


KS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.