tiistai 18. joulukuuta 2012

Saari- ja Vaaritonttujen meriseikkailu

 Marras/joulukuussa 2010 postilaatikkooni tupsahti muutamakin pehmeä paketti ja tonttukokoelma kasvoi kuuteen, kuvassa kaksi ehkä ensimmäiset saapuneet. Sinä talvena oli paljon lunta.

Tuolloin sattunut lukuvirhe nimesi osan tontuista Vaaritontuiksi, lainaus kirjoituksesta 2010: "Olen tämmöisiä netissä nähnyt mutta ne ovat olleet eri rotuisia, esim. Saunatonttuja ja Punalakkisia. Näiden kortissa luki, tai siis luin: Vaaritonttuja. Kiitos-sähköpostini sai OutiM:ltä jatkoa, ja hän kertoi näiden olevan Saaritonttuja. Ja niinhän siinä kortissa ihan selvästi lukee! Aivoni ilmeiseti oletti Vaaritontuksi, sehän on jotenkin tavallisempi kuin Saaritonttu, vai mitä?"

Kesän 2011 koko tonttulaumani vietti mukavan kesän Suvikoijallani. Liekö niiden aika kuitenkin tullut pitkäksi kun päättivät ruveta Joulupukin apulaisiksi lahjojen kuljetukseen meritse.

Laivanrakennusta

Kuivaharjoittelua ja säätöjä

Pimeässä navigoinnin harjoitusta
Matka alkaa
Karille ajo
 Karilta irrottautuessa yksi sotkeutui nuttuunsa ja kuului huuto: "Tonttu yli laidan!" Porukalla saatiin se noukittua takaisin kannelle mutta kaikilta nutun helmat kastuivat, taisi muutama lahjapakettikin kärsiä kosteusvaurion;)
Tuulet tyyntyivät ja pieni pursi tonttuineen pääsi tyveneen satamaan.

 Siispä:

KS

19 kommenttia:

  1. Olipas kiva kuvatarina, oikein herttainen purjehdusretki hyvässä tarkoituksessa!

    Hyvää joulua myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana meriseikkailu! Kiitos kivoista kirjoituksista ja oikein hyvää joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihana kertomus tonttujen seikkailuista.
    Mukavaa joulunaikaa tontuille ja Kristiinalle!

    VastaaPoista
  4. Onpa niillä ollut seikkailu. Hieno joulukortti!

    VastaaPoista
  5. Oi ihanuutta. Tuli niin joulumieli. Tosi upeat kuvatkin. Oikein hyvää joulun aikaa sinullekin, me mennään Hanskin kanssa Tallinnaan jouluksi.

    VastaaPoista
  6. Jestas mikä seikkailu on tontuilla ollut, tuo karille joutuminen oli oikein jännittävää, onneksi neuvokkaat tontut sitten pääsivät satamaan. Kiitos hienosta joulukortista ja mukavaa joulunaikaa sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana kuva! Aika seikkailijoita. Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
  8. Hei Kristiina, Saaritontut purjehtivat meille ihan postissa! Ihana kuva ja kortti, kiitos siitä! Hurja seikkailu niillä on ollut, onneksi pääsivät pois kovista tyrskyistä ilman sen suurempia vaurioita. Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  9. Meillekin tontut rantautuivat tänään, aivan ihastuttava kortti, ilahdutit:)
    Mukavaa joulunaikaa uudessa kodissasi!

    VastaaPoista
  10. Oikein ihanaa joulua sinulle ja kaikille tontuille!

    VastaaPoista
  11. Meille tuli myös saaritontut :) Ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  12. Olipa valloittava seikkailu!
    Sinulle myös rauhaisaa ja tunnelmallista joulun aikaa uudessa kodissasi!

    VastaaPoista
  13. Ihana tarina :D Noista kuvista tuli kyllä kesän kaipuu ja kokiksen...yhyy.

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana meriseikkailu! Suloisia nuo tontut ja mahtava pursi.
    Erinomaisen hyvää Joulua sinulle sinne uuteen kotoosi!

    VastaaPoista
  15. Hurja seikkailu, jolla oli onneksi onnellinen päätös! Saaritontut ovat näköjään rantautuneet turvallisesti ympäri Suomen. Kuten myös tänne... Kiitos kortista ja Rauhallista Joulua ja Onnekasta Vuotta 2013 sinulle ja tontuillesi!

    VastaaPoista
  16. Aivan ihana joulutarina,olet kiehtova ihminen.Osaat tarinoida ihanalla tavalla.Onnea uuteen kotiisi.Ja Hyvää joulua sinulle!T.Neulomon Sipriina

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.