keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kymmenen vuotta!

Se on ruusunpaikka, annan itselleni:


Siitä on nyt kymmenen vuotta kun julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni. Maailma on muuttunut paljon kuin myös nettimaailma ja varsinkin käsityömaailma.

Viisi vuotta sitten olen kirjoittanut näin: Kliks tästä. Siinä olen aika hyvin kertonut blogin aloittamisesta ja silloisesta menosta ja meiningistä.
Nyt neuleblogeja on niiiin paljon, että aina löytyy ennen käymätön blogi kun viikkoseikkailuni siellä sun täällä teen. Kauniita neuleita, ja tietysti muitakin käsitöitä, näkyy paljon ja tuntuu, että taidotkin ovat kehittyneet vuosien varrella. Kaikenlaiset "uudet tekniikat" ja kikat ovat kaikkien ulottuvilla.

Sähköisesti tieto leviää nopeammin ja paremmin kuin ennen kuulopuheilla. Alan kirjoja tulee painokoneista sitä vauhtia ettei perässä pysy. Hienoa on se, että myös suomalaiset ovat innostuneet tekemään kirjoja, ei tarvitse tyytyä käännöskirjallisuuteen.

Välineet ovat kehittyneet ja monipuolistuneet. Uusia ihmeellisiä materiaaleja, esim. hiilikuitupuikot, sekä paljon ja 'ehdottoman tarpeellisia' apuvälineitä on saatavilla.


Alkuvuosina Blogilistalla oli sadan joukossa kymmeniä neule/kässäblogeja, nyt näyttäisi olevan noin 8. Omakin blogini keikkui pitkään 90-120 joukossa, sitten muun aiheiset blogit rynnistivät listalle ja neuleaiheiset alkoivat pudota. Luetuimmat listalla näytän nyt oleva sijalla 472. Listalta löytyy kyllä monia  alkuajoista lähtien tuttuja ja vielä hengissä olevia blogeja.

Se tietysti harmittaa, että blogista puuttuu paljon kuvia kun Vuodatuksella ei ollut back-up kopioita vaan eräänä kesänä salamanisku pääsi tuhoamaan muutaman vuoden kuvat blogeista.
Onkohan missään systeemiä / palvelua, jolla saisi blogin tulostettua? Siis silleen siististi, kivan näköiseksi ja näppärästi.
Kirjoituksia on 1472 eikä tuollaista määrää kuvineen ihan heti jouda tässä kotiprintterillä tulostamaan.

Nyt näyttää vanha kirjoitus nousseen aika luetuksi, onhan ensimmäisestä Tallinan lankamatkastakin se kymmenen vuotta, ja ehkä tulevalla reissulla sitä pienimuotoisesti juhlistetaan;)

Synttärinä on tapana antaa lahjoja mutta eihän lahjan saajan ole pakko olla synttärisankari vaan voi tehdä tälleen toisinpäin, eli blogisti antaa? Kommentoijien kesken arvon kaksi tällaista pöllökuvioista ranneroikotinta. Kuten aina mun arpajaisissa niin kukin kommentoija saa vain yhden arvan. Millään kikkakonsteilla ei enempää saa. Numeroin kommentit ja arvonnan suorittaa Random number generator.
Osallistumisaika päättyy lauantaina 14.3. klo 19.00.

KS
EDIT: Kiitos kommenteistanne, kivoja muisteloitakin on luettavissa. Mä en niihin nyt viitsi tuolla kommenttilootassa mitään vastata, että en sotke sitt numerointia ku on arvonnan aika.
ks

40 kommenttia:

  1. Onnea kymmenvuotiaalle!
    Hiukan kyllä arveluttaa olla eka kommentoija tähän, kun ei kai missään arvonnoissa ykkönen voita, mutta eihän yrittänyttä laitetea, vai miten se meni.

    VastaaPoista
  2. Blogistasi tulee kohta murkku! Onnea!

    Ihanaa roikotinta taasen olet antamassa jollekin onnelliselle. Jos nyt sattuisin voittamaan (mitä en usko, sillä olin onnekas viime vuonna), niin luovutan Pöllöt seuraavalle, sillä minulla on jo tekemäsi kaunis ruusuinen roikotin.

    VastaaPoista
  3. Voi mahotonta, oletkos sinä jo niin pitkään jaksanut kirjoitella. Onneksi Olkoon ♥♥♥ Minä kun luulin olevani jo vanha konkari viiden vuoteni kanssa =)
    Tosi kätevä tuommoinen pussukka ja toivottavasti nyt onnistaa. Sattuu olemaan vielä minun syntymäpäiväni 14.3. joten toivottavasti se nyt on onnenpäiväni =)

    VastaaPoista
  4. Onnea vain kymppisynttäreistä! Totta puhut paljon on muuttunut sen seitsemänkin vuoden aikana, mitä itse olen kirjoitellut.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut kymmenvuotiaalle!
    Kahta ekaa vuotta lukuunottamatta olen seurannut sinua 'kuin hai laivaa'. Toivon lisää vielä kymmeniä vuosia.

    VastaaPoista
  6. Onnea kympin täytymisestä täälläkin on seurattu blogiasi koko ajan ,kohta alkaa jo saari aikakin alkaa ihanilla kirjoituksillasi.

    VastaaPoista
  7. Tuhannesti onnea 10-vuotiaalle toivottaa LeaP.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut 10-vuoriaalle blogille sekä sen pitäjälle. Missä kohtaa lienee matkamme yhtynyt eli olen alkanut blogiasi seurata? Pitkään olen kuitenkin lukenut kirjoituksiasi. Itsekin muistan käsityöblogien alkutaivalta. Minkä vaikutuksen se teki kun törmäsi ensimmäisiin käsityöaiheisiin kirjoituksiin ja neulelehti Ullaan. Vaan kehitys kehittyy ja kuka tietää mitä huomispäivä tuo.
    Minulla on yksi ranneroikotin olemassa mummoni peruja. Kyseinen ranneroikotin on varsin pieni ja itse käytän sitä pyykkipoikapussina. Lapsuudessani mummoni käytti ranneroikotinta ohutta lankaa virkatessaan. En muista nähneeni hänen koskaan kutovan, mutta liinoja, verhokappoja ja sängynpeitteitä häneltä syntyi.

    VastaaPoista
  9. onnittelut pitkästä, aktiivisesta ajasta! yhä edelleen on muutamia blogeja jotka PITÄÄ vilkaista päivittäin ja siun oma on yksi niistä. ja siun blogiluettelosta on hyvä sitten siirtyä eteenpäin

    VastaaPoista
  10. Onnea 10-vuotiaalle! Minulla oli tuollainen roikotin joskus lapsena (mutta ei noin ihanasa kankaasta) - monesti olen harmitellut, kun se on aikojen saatossa kadonnut jonnekin.

    VastaaPoista
  11. Sulla on monipuolinen blogi ja mukavasti kirjoittelet, jatkoa samalla konseptilla toivon tästä eteenpäinkin. Kiitos ja onnea:)

    VastaaPoista
  12. Ruusuja! Paljon onnea ja pitkää ikää!

    VastaaPoista
  13. Ihan ekaksi onnittelut 10-vuotiaalle. Olen jo kauan lukenut juttujasi ja erityisesti Tallinnan jutuista olen saanut sinulta paljon ideoita ja tietoa käsityöharrastukseen.

    VastaaPoista
  14. Onnea onnea. 10-vuoteen mahtuu toooosi paljon kaikkea. Kiva aina piipahtaa täällä.

    VastaaPoista
  15. Onnea! Muistan ne alkuajat, taisit olla ensimmäisiä minun blogiini aikanaan tiesi löytänyt :)
    Kirjoituksiasi on aina mukava lukea, kiitos kun jaksat edelleen kirjoitella! Kesää ja saaristolaisjuttujasi odotellen, Jaana

    VastaaPoista
  16. Onnea pitkälle blogiurallesi. Kirjoituksiasi on aina mukava lukea.

    VastaaPoista
  17. Onnea! Jos olen nauttinut kauniista käsitöistäsi niin olen myös elänyt hengessä mukana saarikesiä. Odotan innolla seuraavaa kymmenvuotta ja sen tarinoita.

    VastaaPoista
  18. Onnittelut 10-vuotiaalle!
    En muista milloin laitoin blogisi suosikkilistalleni, mutta aikaa on. Yksi väsyistäni on espanjalainen ja siksi mm Espanjassa olosi postaukset kuin tarkkaan. Mulla taitaa tulla yhdeksän keväällä täyteen. Nopeasti aika on mennyt!

    VastaaPoista
  19. Paljon, paljon onnea! 10 vuotta. Se on kertakaikkisen hieno saavutus aikana jolloin blogeja tulee ja menee. Menestystä myös jatkossa.
    Ja kiitos, oikein mielläni osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  20. Systeri Maijalta - Cumpleanos feliz! Täällä Espanjassa ollessa on kivaa
    seurata tapahtumia siellä kotona blogisi kautta.

    VastaaPoista
  21. Sydämelliset Onnittelut 10-vuotiaalle Blogille! Se on aikamoinen taival! Ja arvonnassa haluaisin olla mukana,kiitos!

    VastaaPoista
  22. Onnittelut 10-vuotiaalle!!
    Arvontaan haluan osallistua =)
    kaisu(at)tuominen(piste)biz

    VastaaPoista
  23. Onnittelut myös täältä pyöreistä vuosista. Arvontaan en osallistu, ranneroikotin on minulla jo :)

    VastaaPoista
  24. Onnea! On meidän ystävyyskin suht samoissa vuosissa. Osallistun. Mulla on useampikin ranneroikotin, mut ei niitä liikaa ole.

    VastaaPoista
  25. Onnea täydestä kympistä täyden kympin blogille <3 Voi Kristiina, onko tämä aika näin lentänyt. En osaa sanoa kauan olen hengaillut mukana, mutta jotta luulen, että kauan, koska muistan jo vuodatuksen puolta seuranneeni. Muistatkohan Sinä? Olisikohan villi arvaus ehkä 8 tai jopa 9 vuotta...sitä kymmentä en nyt kuitenkaan. Minusta on ihanaa seurata blogitarinointiasi. Tulee kässäjuttuja, tulee stadin juttuja, tulee saaren juttuja, tulee Usko-kissan juttuja...ja jos sun vaikka mitä. Olet suurenmoinen, monipuolinen ja -taitoinen ihminen. Kiitos, kun ilahdutat meitä lukijoitasi, sekä jaksat ja innostat. Kiitos! Niin ja Onnea! :) kujerrusterveisin, Leena ps. kevätaurinko paistaa, on niin kirkasta, että häikäisee!

    VastaaPoista
  26. Onnittelut 10 vuodesta ,se on pitkä aika kirjoitella blogia.Tommosta ranneroikotinta mulla ei ookkaan,osallistuisin arvontaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  27. kymmenkertaiset onnittelut
    ~alice

    VastaaPoista
  28. Onnea, onnea!
    Mukaan arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Onnittelut! Onpa kiva palkinto.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  30. Paljon Onnea kymmenvuotiaalle!
    Kiitos blogistasi, siitä olen vuosien saatossa löytänyt monia kivoja ideoita - etenkin nuo Tallinnan käsityömatka jutut ovat olleet antoisia.

    VastaaPoista
  31. Onnittelut pitkästä blogiurasta! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  32. 10 vuotta on tosi pitkä aika! Onnittelut esibuberteetti-ikäiselle.

    VastaaPoista
  33. Aina lähtiessäni Tallinnaan tarkistan sun Tallinnanvinkit - että ootko jotain uutta löytänyt.
    Voimia tupakinpolton lopetukseen. Tiukkaa tekee, mutta kannattaa.
    Merituuliterveisin!

    VastaaPoista
  34. Onnea kymppivuotiaalle! Kiva on ollut seurata blogiasi jo vuosia. Varsinkin Kaunissaaren jutut on kivoja - minäkin lasken päiviä ensimmäiseen laivavuoroon:) Monipuolisia tarinoitasi on kiva lukea. terveiset myös blogikissalle.
    P.S. En osallistu - onnittelen vaan. Pussukka on hieno, mutta kun niitä on jo paljon ja jokaisessa täytyy olla keskeneräinen työ...

    VastaaPoista
  35. Kiitos näistä vuosista ja niiden aikana saamistamme vinkeistä. Blogisi on ensimmäinen neuleblogi, johon noin yhdeksän vuotta sitten tutustuin. Ja yhä edelleen sitä on seurattava.

    VastaaPoista
  36. EI ENÄÄ kommennteja synttäriarvontaan. Muuten kyll saa kommentoida ja kertoa muisteloita.

    VastaaPoista
  37. Onnea 10v blogille! Kiitos hyvistä vinkeistä ja kivoista tarinoista. Kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.