tiistai 22. syyskuuta 2015

Kirjan verran kirjoneulesukkia

Mut oli aikanaan kutsuttu Puikkomaisterin sukkakirjan julkkareihin mutta saaressaolo vei voiton. Kirja tuli mulle postitse. Eilen kirjailija Tiina oli hetken aikaa Snurressa nimmareita kirjoittamassa. Sinne siis minäkin kirjani kanssa.


Mä oon tavannu Tiinan ekan kerran 9-10 vuotta sitten Kaunissaaren kalliolla. Silloin huomion kiinnitti hänellä ollut hurjan kaunis ja erikoinen kassi. Eilen sitä yritettiin muistella mutta ei tullut mieleen millainen se olikaan. Olisko ollut kirjontaa? Silloin kommentoitiin toistemme blogeja, eikä vielä ollut Puikkomaisteri nimellä vaan . . .?
Sitt ollaan nähty toisemme satunnaisesti, viimeksi elokuussa Kaunissaaren paatilla.

En nyt ottanut kirjasta mitään kuvia, niitä kun on netti pullollaan, esim. Hupsistarallaa -blogissa. Luin tekstit tarkkaan ja monta vinkkiä niistä sainkin. Kyllä mullekin uusia asioita vielä löytyy ja vanhoja on hyvä kerrata muistiin...

Kirjan sukat ovat toinen toistaan kauniimpia mitä erilaisine kuvioineen. Vaan ovat kyllä niin haastavia tehdä, että taitaa multa jäädä tekemättä. Tai eihän sitä koskaan tiedä. Mielessä kyllä on neuloa säärystimet "kärpäskuviolla", se on niin hauska. Pirtin kehräämön lankaakin olis varastossa.

Eilen ostin sormikaslangat.

Viime viikolla piipahdin Snurressa ostamassa huivilankaa. Siitä on jo tekeillä huivi Kutomus -blogissa näkemäni Morrigan malli. Huivin irlantilainen taustatarina viehätti ja koska Taran toiset juuret ovat vihreällä saarella niin hän saa tämän huivin.
Lanka on fyberspates Gleem lace, 55% BFL villa ja 45% silkki väri 710 LavenderHaze . Pituutta on 800 metriä ja se oli kiva keriä kaupan laitteella. Kiitos!


KS

11 kommenttia:

  1. Sinullahan taitaa olla huivibuumi, kun taas teet huivi ja niin monta kaunista olet jo tehnyt kesän aikana. Ihailin niitä, varsinkin sitä Peipposta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pitkästä aikaa on huiveja tehnyt mieli neuloa. Toiset tekee niitä aina, ja heti ku joku uus suosikkimalli tulee netissä esille. Mä oon vähän tämmönen jälkijunassa tuleva omantien kulkija.

      Poista
  2. Ihanat langat olet hankkinut. Ihana huivi siis tulollaan

    VastaaPoista
  3. Kauniita lankoja. Kirjasta tehtyjä sukkia/säärystimiä olen joissain blogeissa nähnyt ja kamalan vaikeilta näyttävät. Mutta upeilta.

    VastaaPoista
  4. Ihana huivilanka.
    Meillä on torstaina tyhy-päivä tullaan stadiin, meillä olisi tarkoitus olla hengailuaikaa klo 15 eteenpäin ja ajattelin mennä käymään Snurressa kun siellä on Piitu Nykopin Kerroksia kirjan julkkarit. Kirja mulla jo on ja siitä neule puikoilla. Toivottavasti ei tule ohjelmaan muutoksia.
    Kohta nähdään Hohtoneulonnassa.

    VastaaPoista
  5. No sulla taas menoja riittää :) Onhan se kiva kun oot nyt mantereella, että on ohjelmaa kun saaressa oot tottunut puuhastelemaan kaikenlaista. Tiina on kyllä hurjan mukava tyyppi ja sellanen aito ihminen. Mä näen Tiinan usein puikkopäivillä. Ainakin kolmesti jo nähty siellä.

    VastaaPoista
  6. Rantautuminen tuonut mukanaan mukavat tapaamiset ja kokoontumiset kivan harrasteen parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kiva se on taas kotonakin olla ja tavata toisia ihmisiä kuin kesällä. Tekemiset ja menemiset on erilaiset eri vuodenaikoina, hyvä niin, ei pääse tylsistymään.

      Poista
  7. Kauniita lankoja. Onko tuo samaa lankaa kahdessa alimmaisessa kuvassa? Hienosti näkee, miten valo vaikuttaa väriin. Kaunis väri kuitenkin kummassakin kuvassa. Tulee varmaan upea huivi- Tosin eihän sitä kaamean montaa huiivia kerkeä käyttämäänkään. Tai no ehkä paria. Terkut Ossilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama lanka luonnon valossa ja salamalla. Enkä osaa päättää kumpi on oikeampi väri kun oikeasti väri on vielä erilainen, mutta kaunis väri se on.

      Poista

Kiitos kommentistasi.