sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulun kuvia

HUOM! PPP-neuletapaaminen
maanantaina 28.12. on
PERUUTETTU
Aatonaattona Malmin hautausmaalla


Aattoillan jännitystä


Säkissä oli jokaiselle jotakin, perinteisesti Ville jakoi lahjat.
Ville sai mm. tosi, tosi vanhan viskipullon. Itse viski on 12 vuotiasta (sehän ei enää vanhene) mutta pullotus on 1970-80 lukujen tietämiltä.


Maija-systerin mies menehtyi yllättäen 17.12. jotenka systeri vietti joulunpyhät mun luona. Tonttukin oli huomannut tämän ja myös Maijalle lahjoja säkistä löytyi.


Usko seurasi tarkasti pakettien jakoa. Kyllähän Uskoakin oli muistettu; ruokaa, herkkutankoja ja namiraksuja sekä erinomainen lelu. Se vikisee just niinkuin kesäisessä metsässä päästäiset. Kiitos Ossilaan, kyllä koiraihmisetkin ymmärtävät mistä kissa tykkää. Ihan paras lelu, tai onhan huiskut kans kivoja ku silloin ihminen on mukana leikissä.


Leikkimiskuvia ei nyt ole mutta Usko kävi perunavarkaissa! Kippo oli työpöydällä, sieltä se sai kaivettua  perunan ja hyppäsi sen kanssa matolle. Ei se ennen ole perunaa syönyt, paitsi just aattona perunankuoren nappasi tiskialtaasta.


Ennen joulua sain neuleystäviltä salaperäisiä paketteja, joista moni päätyi lahjasäkkiin, jokusen avasin - postitse tulleet - etukäteen. Lämmin kiitos kaikille.

Taas kerran sain tuta, että omastaan voi hyvin luopua: Saan aina apteekistani kanta-asiakkaana kalenterin, jossa on Minna Immosen kuvat. Tänä jouluna paketoin kalenterin Susille, koska tiedän hänen pitävän Minnan kuvista. Pitkään pohdin annanko - en anna - annanpas - lopulta olin itselleni jo hieman vihainen, että miksi tällaista edes mietin, pakettiin vaan ja Susin lahjakassiin.

Ja kas-kas, mitäs mä sainkaan!?! Tosi kivan kalenterin itselleni!

Tepastellan kalenterissa seikkailevat pari hiirtä katin  kanssa. FB-sivulla lokakuun kohdalla on tästä kalenterista pari postausta.

Ja paljon muuta kivaa

Tuo kissannaama on jalkaraspi! Ihana!
Maija-systeriltä sain tämän hopeisen rintaneulan, jonka hän on aikoinaan saanut meidän faijalta. Todellinen kaunokainen, jonka kiiltoa ei kuvaan saanut vangittua.


Aatonaattona kävin pikaisesti Snurressa. Ovi oli juuri laitettu lukkoon mutta kyllähän se mulle vielä avattiin. Ensimmäinen näkemäni vyyhti oli juuri se minkä tarvitsin. Toki katsoin vielä paria muuta mutta se eka oli just se. Juuri saapunutta Louhittaren luolan uutuutta
Kipinätär . Väri: Savu.
Aattona sen kerin, ja joulupäivänä aloitin huivin. Upea silkinkiilto!


Mukavia loppuvuoden päiviä kaikille. Muistakaa ulkoilla kinkut ja suklaat pois vyötäröltä!
KS

ps. Ogelin Lankamaailman ensi kevään neuletapaamispäivät löytyvät jo,
sivun loppupuolella, tästä KLIKS

7 kommenttia:

  1. Onpas siellä oltu kilttinä, kivoja lahjoja sait. Ihanat nuo Uskon pottu-kuvat, mitähän oli jättänyt syömättä kun peruna maittoi.

    VastaaPoista
  2. Lämmin osanottoni sisarellesi.
    Kivat joulukuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! On välitetty ja hän oli 'iloinen' muistamisestasi.

      Poista
  3. Surullinen joulu teillä sitten. Lämmin osanotto siskolle. Jouluiset kuvat.

    VastaaPoista
  4. No voi, teillä oli sitten vähäsen surullisempi joulu. Osanottoni siskollesi.

    Aivan ihana tuo siskosi antama rintaneula. Todella kaunis. Jännä, kun se kuvan valossa näyttää enempi ehkä pronssiselta, mutta tiettyhän se hopeaa on. Älyttömän nätti kuitenkin.

    Hih, perunaa Usko siis pistelee poskeensa. Minä kun ajattelin, että sehän on ihan kuin Ossi, joka syö lelunsa. Aattelin, että se on se leluhiiri, tai päästäinen, kun eikös se ollut vähän tuollainen vihertävä? Terveiset täältä Kirkkonummelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se vihertävä, ja on edelleenkin vaikka se on aikamoista kyytiä saanut. Siinä on just oikeanlainen ääni.

      Poista
  5. Teillä näyttää olleen oikein kotoinen joulu kaikesta huolimatta. Teidän seura teki varmasti Maijalle hyvää ja on hienoa kun oot voinut muutenkin Maijaa auttaa kaikin tavoin. Iso kiitos vielä tätäkin kautta ihanasta joulupaketista :) Kiitokset vielä erittäin tarpeellisista huonekaluista, ne pääsivät heti eilen paikoilleen ja lähes kaikki laatikot ja hyllyt on jo täytetty. Mä oon niin onnellinen kun sain just ne mitä tarvitsin, kiitos ja rutistus :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.