sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Neuletapaamisia

Kauppakeskus Forumissa on kauniit jouluvalot.

Monessa neulemiitissä oon tällä viikolla ollut. Kaikista ei kuvaa ole mutta kerronpa kuitenkin.
Maanantain Kampin Neulekahvila porukka on nähtävissä videolla ET-lehden nettisivulla geronomi Ari Liimataisen blogissa, KLIK tästä. Kannattaa myös katsoa Sata kysymystä Suomesta, kivoja kysymyksiä mukavilla filmipätkillä höystettynä.
Tiistaina en ollut missään, enkä keskiviikkona Sokoksen tapaamisessa.

Sokoksessa on myös torstaisin tapaaminen Syto-myssyilyn merkeissä. Ryhmä on juuri saanut APU-Tonni palkinnon. Siitä voit lukea KLIK tästä

Itse olin torstaina ensin aamupäivällä asukastalo Ankkurin Käsityökahvilassa. Ei sinne vieläkään ollut muita osannut tulla, ihan itsekseni neuloin. Eiköhän vuodenvaihteen jälkeen tämäkin ala vetämään kässäilijöitä.


Illan vietinTaito-lehden Taitoillassa CraftCornerissa. Oli taas tosi kiva ilta mukavassa seurassa ja hyvässä valossa sain tehtyä monta pistoa kirjontaani. Nämä tapaamiset jatkuvat taas ensi vuonna kerran kuussa.

"Vähän on enemmän" eli yksinkertaisen kaunis ikkunasomistus.

Perjantaina olinkin sitten ihan junamatkan päässä Lentävässä Lapasessa Järvenpäässä. Oli Neuleiden Yö -tapaaminen ja myymälä täynnä iloisia neulojia.
Säänkestävä räsymatto myymälän edessä:)


Sanna Vatanen esitteli uuden kirjansa BÄÄ, ja piti pienimuotoisen työpajan konttineule-patalapusta. (Sanna on Titityyssä 8.12.)


Sanna, Taina ja Tarja (siellä kassakoneen takana)

Lauantaina olin pitkästä aikaa Ogelin Lankamaailmassa. Sielläkin oli kaikki tuolit käytössä. Yhdessä pöydässä ahkeroitiin Kaleva CAL peittopaloja.

Kalevala CAL -projektille on myönnetty Noste palkinto! Ihan oikeaan osoitteeseen meni, on tämä vaan niin hieno toteutus.

Toisessa otettiin haltuun huovutettavia lankoja ja niistä neulottavia jättineuleita, miten sitten pesukoneessa käy onkin jo ihan oma juttunsa;) ja kolmannessa tehtiin sitä sun tätä.

Tapaamisen päättyessä Karita kaivoi esiin korillisen kalenteripaketteja. Ne on 6. päivän luukkuja ja kaikki saimme sellaisen. Kiva kun on yksi tällainen oikea yllätysluukku. KIITOS!


Nyt vaan sattui näin monta tapahtumaa yhdelle viikolle. Pian kaikki taas hiljenee kun on muuta touhua ihmisillä.
KS
Nalle Kukontorilla

4 kommenttia:

  1. Kiitos Kristiina seurastasi Lentävässä Lapasessa ja Ogelissa. LeenaP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kiva kun oli seuraa. Pidetään silmät auki tapahtumien suhteen.

      Poista
  2. Onpas teillä siellä etelässä kässäseuraa tarjolla, joten ei tarvii kenenkään yksin tehdä. :) Ja väkeä näyttää riittävän, vaikka olit jossain ollut yksinkin.

    VastaaPoista
  3. No jo oot saanut kirjaimellisesti lentää paikasta toiseen ;) Kivahan se on kun on puuhaa ja kässäily on aina kivaa. Mulla on ollut täällä sisustuspuuhia ja muutakin hommaa niin en oo ehtinyt neuloa tilaussukkia yhtään pariin päivään ja kohta tulee kiire. Tää viikko on muutenkin aika haipakkaa, mutta kai se tästä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.