sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Sitä sun tätä tapahtumaa


Taas on jouluikkunat ilmestyneet kaupunkikuvaan. Mun mielestä ihan paras on taas Hiirien joulutouhut, Aleksilla Fenno Optiikka.

 Hiiret, ja muitakin, vuonna 2016 
x x x

Jouluinen Lesauspiiri oli jo edellisviikolla mut on jäänyt kuvat makaamaan. Nyyttäriperiaatteella saatiin monipuolinen tarjoilu. Musiikista huolehti slangilaiset Timo ja Matti. Timon kirja Kivikalmisto olikin meillä luettuna ja käsittelyssä. Kiitos Lesauspiiriläisill kivasa syksykstä, ensi vuonna jatketaan.

x x x

Jouluinen tuli myös vasemmasta mysteerilapasesta. Oikeaan lapaeen tulikin jo ensimmäinen vihje ja sama teema näyttää jatkuvan.

x x x

OmaKamu ry:n glögijuhla vietettiin Rastilan kartanolla tällä viikolla. Kivasti oli väkeä koolla, kaikki hyvällä mielellä ja hyvällä asialla. Taikuri viihdytti lapsia, ja kyllä mäkin on tempuistaan vaikuttunut. Tarjoilu maistui. Tila oli oikein kaunis, takkoineen.
Syksyllä kävin Kamu-koulutuksen, aikas monipuolinen kurssi oli. Vielä en ole saanut PikkuKamua, ja ehkä keskitynkin olemaan muuten käytettävissä,  YliesnaisJantuskana;)

x x x

Joulukuuhun kuuluu myös mun synttärit. Mitään kutsuja en pitänyt, eikä olis tarvinnutkaan koska olin pojan, Villen, luona ensivisiitillä heidän uudessa kodissaan. Suuren omakotitalon remppasivat mieleisekseen alta aikayksikön ja kaikki oli nyt valmista. Kaunis koti. Kivat tapetit ja värit ja harkittu kokonaisuus. Onnea uuteen kotiin.

Siellä siis juotiin kahvit ja syötiin Käpykakkua ja suklaata sekä riisipuuroa, namskis. Villen kummitkin tapasin pitkästä aikaa. Oli oikein kiva iltapäivä.
Villeltä sain kauniin Kalevala korun: Riemu, design Heli Kauhanen: "Riemu alkoi siitä hetkestä, kun lopetin täydellisyyden tavoittelun. Olen parhaimmillani juuri tällaisena." Eikös tuossa oli sanomaa meille kaikille.


Kummitätidilleen oli 'pikkulintu laulanut' ja sain häneltä Oriflame tuotteita.


Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, jo perjantaina tavatessamme sain neuleystäviltä Ninalta ja Kiengiltä upeaa keltaista sukkalankaa ja puikkotaskuston! Huomatkaa kissakuviointi! Siinä on taskut myös pyöröpuikoille ja vetoketjullinen tasku tilpehöörille. Kiitos!


Tässä alla vielä kaikki yhteiskuvassa. Kuvausvalon kanssa on pikkuisen ongelmia mutta koettakaa sietää taustalla usein näkyvät keittiönkaakelit. Siinä työpöydällä vaikuttais oleva paras valo. Jotkut lamput, en tiedä onko ne led- vai minkälaisia, aiheuttava sellaista väreilyä ja kummallisen värisiä kuvia. Keittiön työvalot on vielä jotain vanhanaikaisia.


Mukavaa viikkoa kaikille lukijoille, älkää stressatko joulusta, kyllä se sieltä joka tapauksessa tulee ja vähemmälläkin touhulla ja lahjolla pärjää vallan mainiosti.

Kutimet käteen ja mukavia juttelemaan, kuten hiirulaiset:
KS

3 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut oikein mukava joulukuu! Oikein paljon onnea, ihana koru❤️ Hieno tuo mysteeritumppu! Leppoisaa alkavaa viikkoa❤️

    VastaaPoista
  2. Onnea vielä jälkikäteen!
    Voihan hiirulaiset ;) Ovat löytäneet elämän tarkoituksen.

    VastaaPoista
  3. Syndet ❤
    Entisajan näyteikkunat oli ihan parasta iltakävelyviihdettä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.