torstai 19. maaliskuuta 2020

Pitsipusero ja villasukkia


Tytölle ja pojalle, Villen avolapsille neulottu jo jokin aika sitten. Lähetin ne postitse ku ajattelin, että lapsista olis jännä saada postia ja muumipostimerkeillä. Ehkä ajatukseni ei ihan toiminut. Nämä on samoja Alize-lankoja, joista jo aiemmin olen heille neulonut ja vielä riittää ainakin yksiin sukkiin.


Taisi olla toissa kesä kun ostin puoli kiloa edullista puuvillalankaa. Aloitinkin puseron heti, sitten se hautautui jonnekin mutta nyt se on valmis. Oikein urakalla sitä neuloin. Tämä on jo neljäs tällä mallilla, kaksi on olleet itselle ja yksi Maija-systerille. Hän onkin sitä oikein ahkerasti käyttänyt ja sitä on maailmalla kehuttu. (tietenkään en löydä niiden kuvia, arrgh)

Väri on 'marjapuuro'.

Lanka: Essentials cotton dk, 500 g
Puikot: Addi pyöröt 3.0 resorit ja 3.5 torso
Malli: Iki-ikivanha pitsipuseron ohje

Tänään nyt takkus tämä bloggaaminen: kuvat ei onnistu, vanhoja kuvia ei löytynyt, Blogger kiukutteli ym.
ps. Mä löysin se ekan tällä mallilla tekemäni sinisen puseron (kliks), toinen oli oranssi ja systerin on beige.
ps.2 Ei oo ihme ettei niitä kuvia löydy ku ne on vuodella 2010 jolloinka Vuodatukselle sattui iso vahinko ja kaikki kuvat tuhoutui!! Ne on kyllä katsottavissa Albumissa, mutta sielläkin vain minikokoisina - mikähän vika sielläkin on??
Joitain kuvia niiltä kadonneilta vuosilta blogissa on siksi, että ne on toisella palvelimella.

Mä oon joskus kirjoittanut slangiksi. En oikein sitä hallitse mutta nyt asiaan voi tulla muutos, kun tekeillä on: Skrivaa snygisti - slangin kirjoitusopas. Jos se vaan saadaan julkaistua. Sinäkin voit osallistua siihen olemalla Mesenaatti (kliks)

KS
 

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Hyvin pyyhkii . . .


. . . vaikka en vessapaperia hamstrannutkaan. Enkä mitään muutakaan paitsi Kirjoja! Kävin eilen, heti sulkemistiedon tultua jullki, kirjastossa ja otin monta paksua kirjaa,


on hyllyssäni vielä edellisiäkin muutama lukematta ja ehkä vielä tänään ehtii tulla pari varausta noudettavaksi.

Sattui juuri sininen hetki kirjastoreissulla


Pääsiäinenkin on nyt peruttu! Pöh, mä olin jo ehtinyt kutoa monen monta pikkuliinaa annettavaksi pienen pääsiäismunan kanssa (kukkoja en vielä ollut ehtinyt aloittaa, hyvä niin). Liinoja näkyy tuossa kirjojen vieressä.


Kukkia ostin kans, narsisseja terassille ja tulput pöydälle. Aikaisin nyt terassikukkakausi alkoi. Talven yli on selvinnyt kaksi roikkuvaa muratin tapaista ja jouluasetelmissakin vielä on hyvin vihreätä elossa.


Tässä on muutamaksi päiväksi hyvää välipalaa, lihariisi-täytteellä peltipiirakka. Ulkonäkö on ruma koska taikina ei oikein onnistunut. Maitorahka olikin jotain "pehmeätä, sellaisenaankin syötäväksi sopivaa"!? Mä en älynnyt ostaessani katsoa, että olisin saanut käteeni sellaista tavallista maitorahkaa, miksi näitä tarvii olla niin paljon erilaisia? Miksi? No, on tuo maultaan ihan ok ja lihalientä kaveriksi niin namskis.


Kaapissa on säilykkeitä, aina, ja nythän on hyvä aika käyttää retkimuonat niin voi sitten ostaa taas tuoreempia varastoon. Näissä on kyllä tosi pitkät säilyvyysajat. Ovat myös sen verran tuhtia tavaraa, että mulle riittää annoksesta hyvinkin kahdelle kerralle näin kotioloissa, kun energiankulutus on pienempää kuin retkeillessä. Kuva on tärähtänyt mutta ei se haittaa, asia siinä näkyy kuitenkin.


Ikävuosiltani olen just karvan vaille karanteenin mutta perussairaus keuhkoahtauma laittaa mut riskiryhmään. Pöh. Kaupassa kyllä meinaan käydä. Tai aika näyttää miten asiat kehittyy ympäristössä. Ystäväni Maria on tarjoutunut tarvittaessa auttamaan. Nyt olis ollu aikaa mennä riippariretkellekin mutta kun sekin on pikkusen kiellettyä, saattaa joutua taukopaikoilla läheisen kontaktiin toisten retkeilijöiden kanssa;)

Niin, on mulla lankaakin riittäväsi ja kirjontatöitä ja 1000 palan palapeli ja . . . ja  . . . 

Voikaa hyvin, huolehtikaa itsestänne ja läheisistänne.
KS

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Taidetta palapelinä


Piko-systeriltä sain Amos Rex museokäyntinsä tuliaisena palapelin, kiitos! Tämä olikin tosi kiva haaste. Pari tuntia ja valmista tuli. Kuviottomat palat oli hieman vaikeita kun tahtoivat hyvin sopia väärään koloon.Valmiina tämä on postikortin kokoinen (10 x 15cm).

150 pienen pientä palaa kivassa putkilossa


Tavallinen maapähkinä mittakaavaa antamassa


Valmis on:

Sain sille kehyksenkin mutta vielä en ole kiinnittänyt siihen kun liima on loppunut. Saako kauppaan menna ostamaan liimaa jos se ei ole just nyt tällä hetkellä tarpeellinen? ;)


Tässä saattaa aika tulla pitkäksi jos/kun ei saa missään käydä. Multa on jo ainakin vesijumppa peruuntunut ja Kampin palvelukseskus on suljettu ja  . . . .
KS

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Perjantai 13. päivä

Perjantai 13.3.2015
Ei enää haisevaa tuhkakuppia


Ei enää ällöttävää natsaroskista


JEE! Viisi! 5! vuotta savuttomana! Hienoa, hyvä Minä!

Olisiko tänään se päivä kun Sinä lopetat tupakanpolton? Rohkeasti vaan, kyllä se siitä hyvin sujuu kun uskot itseesi.

Ja tämä blogi on 15 vuotias! Sekin on nykypäivänä aikamoinen saavutus kun muut välineet ja tavat ovat muuttaneet maailman täysin.
Lopettamista olen monesti miettinyt, vakavastikin, mutta mitä mä sit teen mun kameralla ja kuvilla? Siis jatkan toistaiseksi tätä sillisalaatiksi muuttunutta alunperin Käsityöblogiani.

Olkaa maltilisia tämän koronan kanssa, älkää panikoituko. Hallitukselta olisin kyllä odottanut jämäkämäpää otetetta mutta näillä mennään. Ihmettelen kyllä sitä, että terveydenhoitohenkilöstön matkustamista ei oltu rajoitettu heti ku tauti tuli vaan nyt on käynyt niin valtava moka, että ihan sydänkirugi on saanut matkustaa tänä vaarallisena aikana ja noin vaan palata työhönsä. Toivottavasti ei ollut ehtinyt leikata ketään.

KS

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Kuvia kaupungilta


Missään en oo  nyt ollu niin laitan kaupungilta kertyneitä kuvia. Alkuun "Helmikuun harmaus"


Joskus on ollut pankki, sillä ovi asiakkaiden käydä sisään ja ovessa ihan oma ovenkahva.


Tästä on jonkun kaunista kotiinsa kulkea.


Uusi talo, vanha nimi



Usko katsoo tipuleffaa, miljoonien muiden (HS) tapaan, kesto 8 tuntia!


Mihin se paisti hävis?


EVVK


Mukavaa maaliskuuta!
KS

Kuva kukkakaupan maljakosta,  olispa oma!

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Menossa mukana

Kevään ensimmäiset kukat! Sturenkadun varrella.
Talventähti.

Lauantaina heti aamusta menin Ryijypalvelu-RP:n myymälään, jossa jo oli kerättävänä materiaali mun ryijyä varten. Lopulta nimittäin löysin näin läheltä paikan mistä niitä kaipaamiani vaakuna-ryijyjen tekemispaketteja saa ostaa! Olinhan tätä sivustoa katsonut ja lukenut 'vaakuna-ryijyt' mutta kun yhtään kuvaa ei ollut niin jotenkin vaan jätin tutkimatta asiaa sen enempiä. Tarvittiin vastaus Jyväskylästä Suomen Käsityönmuseosta asti, että ymmärsin asian.

Tästä se lähtee:

Kunhan tämän ahkeroin valmiiksi niin sitten ajattelin tehdä sen Helsinki vaakunan itselleni ja annan sen kirppikseltä ostetun toisaalle.

Sieltä sitten Snurressa piipahduksen jälkeen, (en ostanut mitään, menin  Tarvaspäähän Gallen-Kallelan museoon neuletapahtumaan. Anna-Karoliina Tetri kertoi entisajan villasukkien historiaa, värjäyksestä aavistuksen, uskomuksista ynnä muuta mielenkiintoista tietoa. Oli antoisa luento.


Kaikkia hänen kirjojaankin oli tietysti myynnissä, lapaskirja mulla on ja muut olen lukenut lainakirjoina.

Kauniit lasityöt


Ikkuna portaikossa, jonka portaat on valettu betonista +? ja sekaan laitettu kivimursketta = kaunis.


Akselin kylpiessä on ateljeen tapahtumia voinut seurata ikkunoista;) Toisesta ikkunasta näkyy hieman valtavaa Myskihärkää, joka on tämän hetkisen näyttelyn Nordic Noir suurin työ.


Tutustuin taas uuteen ihmiseen, Paula. Ruvettiin juttelemaan, käytiin kahvilla ja kotimatkalle lähdettiin yhdessä. Vaihdettiin yhteystietoja niin että voidaan joskus toistekin mukavaa kokea.
Myrsky oli hurrrja, yhtään valokuvaa ei voinut ottaa. Tuuli oli yltynyt siitä mitä se oli kun menin sinne. Ehkä reittiä kaupunkiin päin ei enää olisi voinut kulkeakaan, vesi on saattanut nousta silloille. Me mentiin Perkkaan kautta. Likomärkiä oltiin ku bussiin päästiin, tai siis sadetakit valuivat vettä. Leppävaarassa vaihdettiin 550 bussiin, jolla molemmat pääsi lähelle kotejaan. Nyt tuo linja tosin kiertää niin monta mutkaa Raide-Jokerin takia, että enää sillä en matkusta kun vaihtoehtojakin on.

Tänään olin Kalliola talolla käsityötarvikkeiden vaihtopäivä-tapahtumassa. Olipas siellä paljon kävijöitä ja paljon vaihdettavaa tavaraa. Melkein kaikki mitä mä vein löysi uuden tarvitsijan nopeasti. Ai että tuli hyvä mieli! Tässä oikeasti näki, että toisen 'roska on toisen aarre'. Tämä on aina kuukauden viimeinen sunnuntai, muitakin vaihtopäiviä on (kirjoja, taimia ainakin kerran), kannattaa katsoa esim. Kallion kulttuuriverkoston sivulta tai Facesta tai Kalliolan sivuilta.


Täälläkin juttelin useampaan otteeseen yhden rouvan kanssa ja hän antoi mulle hopea+meripihka korvakorut, jotka ei itselleen sovi eikä ollutkaan laittanut niitä tuonne korukiertoon! KIITOS ja rapsutukset Bobille. Näin sitä tuntemattoimista tulee tuttuja ku vaan suunsa avaa.
KS

1000 palaa valmis