lauantai 23. heinäkuuta 2022

Michael Monroen keikalla!

Tuusulassa Krapi / Krapin Pajalla oli Michael Monroen Puistokonsertti. Ou Jee! Olipas kiva tapahtuma

Järjestelyt olivat kertakaikkisen erinomaiset! Etukäteen voi tilata esim. juomat ja  ne toimitetaan valmiiksi paikallesi. Myyntipisteitä oli useampi, juomavettä oli saatavilla monessa paikassa, myös mukit, ja sai toki omankin vesipullon siinä täyttää. Suosittelen menemään jos vain joku esiintyjä yhtään kiinnostaa, ihan ykkösesiintyjiä siellä vielä on. Kesäteatterikin tuolla näyttää olevan. 

Sähköpostiin oli jo etukäteen tullut hyvät ohjeet mutta paikalle saavuttua oli ihan henkilökohtainen opastus omalle paikalle ja samalla kerrottiin miten paikalla toimitaan. Mun paikka oli numero 87. Pöydät ovat koivupöllejä, erilaisilla teksteillä.

Olisinpa saanut MM:n yleisölle heittämän punaisen viuhkan kun mulla oli punaiset kynnet ja MM:n Kalevala Korulle suunnittelema sormus A Star All Heart.

 

Söin Liekkileivän. Se oli niin maukas että hyvä kun kieli ei mennyt mukana. Namskis.

Vähän myöhässä aloittivat soiton, näytti Sami Yaffa tulevan viime tipassa. Noh, mikäs oli kauniissa puistossa istua ja seurata ihmisiä. Radio Suomessa on muuten kesäisin Radio Sami Yaffa, suosittelen kuuntelemaan, vaikkapa Areenasta. Sami juttelee mukavia ja soittaa kivaa harvemmin kuultua musaa. Soitto alkoi ja lavalla mentiin kovaa ja lujaa. Aikamoista akrobatiaa.

Välillä pikku pyrähdys yleisön joukkoon.


Lopuksi MM soitti rumpuja.



Ihan julkisella liikenteellä menin ja tulin, erinomaisen hyvin toimi taas tämäkin.

KS

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Pohjolan emäntä - neulepusero

 

Viime vuonna 14. syyskuuta olen saanut lankapaketin ja ilmeisesti heti pian olen tämän puseron aloittanut. Kirjoneuleosuus eteni nopsaan mutta sitten tämä jäi muiden töiden jalkoihin. Nyt kun Kamu otti ja vähän kiritti sekä auttoi viimeisen hihan neulomisessa niin tämä vihdoin valmistui.


Muutoin onnistui ihan kivasti mutta kirjoneuleen jälkeen on selvästi "leveämpi" kun kirjoneuleen joustamattomuus loppuu. Olis voinu ottaa pienemmän puikon tms. mutta en enää viitsinyt alkaa säätämään. Hyvä se näin on. Eikä se päällä näy tai haittaa, ja jos näkyy niin mitäs siitä.


Pohjolan emäntä, Ihtriekkoknits, neulottu Kalevala sarjan pusero. Lankana siis Tukuwool fingering, väreissä Ruso ja Havu.

KS

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Olympialaiset 1952

Paljon kaikenlaista kivaa tuli Helsinkiin 1952: Olympialaiset, Coca-Cola, Gin Long Drink, telex ym. ym. ja Minä. Tosin vasta loppuvuodesta mutta olin kyllä stadionilla mukana = äiti oli raskaana minusta ja lauloi Olympiakuorossa. Tässä kuvia sukulaisen pääsylipuista, tulenkantajasta ja katsojia menossa kisoihin.



KS

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Big in Japan - pusero

Tämän neulominen otti aikansa. Kaksinkertaisella langalla sai olla tosi tarkkana mutta aika hyvin säikeet kyllä pysyivät yhdessä. Lankana Isager Trio, 250 grammaa puikolla 3.25. Väri on Strawberry, oikein kaunis syvän punainen mutta kamera . . . .


Tästä tuli oikein kiva, tykkään. Big in Japan  puseron netissä nähtyäni tuli heti tunne, että tämä on neulottava. Vinkin lankaan Isagerin Trio sain kun näin Titityyn Tiinan neuloman version. Ohjeen mukaista Itu Washi lankaa kun ei enää ole saatavilla.

Ohjeesta poiketen tein pääntien viimeistelyn virkaten ja hiha-aukot rapuvirkkauksella.


KS

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Katajanokanluoto

 

Pienen pienellä Katajanokanluodolla on tämä kaunis pieni luotsitupa, Cafe Kobben. Se on maalattu perinteisesti kaksiväriseksi. Rantavajasta on tehty pizzanpaistomökki. Suosittelen lyhyttä merimatkaa Julialla tänne, ja nautit merensaaresta, sen äänimaailmasta ja tietysti pizzasta.








Kiitos Pia kivasta päivästä ja kuvista.

KS

torstai 30. kesäkuuta 2022

Helkkarin helle!

 

Käytiin vuorokauden perinteisellä kesäretkellä Virpin ja teininsä kanssa. En ottanut kuvia, tuo on viime kesän reissulta. Kaikki meni hyvin ja ruoka oli hyvää, söin pitkästä aikaa punaisen lihan pihvin. Lankakauppa nurja katsastettiin. Siellä olikin paljon ennestään näkemättömiä lankoja. Siitä sitten Tammelan torille, joka olikin jo mennyt kiinni (sorry seuralaiset, kyllä se kahdeltä menee kiinni, mä olin väärässä).

Ratikalla ajettiin vaikka vaan pysäkin väli kun siinä voi maksaa lähimaksulla ja jos summa vuorokauden aikana ylittää vuorokausilipun summan niin järjestelmä veloittaa vain vuorokausimaksun. Ihan kuten Tallinnassakin vaan ei täällä meillä stadissa, ei voi edes lähimaksulla maksaa, pyh.

Noh, siinä sitten kuljeskeltiin tiistai-ilta ja keskiviikko aamupäivä helteessä! Helteessä kaupungilla!! Huh huh, mulla oli tuskallista huonon hengenkulun ja ylipainon kanssa, etenkin ylipainon. Hiki valui ja virtasi kuin hämäläinen koski. Tiistaisin ei muuten ole mitään järviristeilyjä? Semmoinen ois voinu vähän virkistää.

Kotona kissa oli rallia juossut matot rullalle, ruokaan oli vain vähän koskettu. Ehkä se oli iloinen kun tulin kotiin ja pääsi taas terassille.

No niin, helle jatkuu ja tylsyys ehkä taas iskee. Saatan olla kirjoittamatta tänne tai sitten kirjoitan. En nyt kirjoita mitään varmaksi. 

Hyvää kesää ja nauttikaa helteestä te ketkä siitä tykkäätte.

KS

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Juhannus





HYVÄÄ JUHANNUSTA JA

ILOISTA KESKIKESÄN JUHLAA

KAIKILLE LUKIJOILLENI.




Nauttikaa suvesta!


KS


torstai 16. kesäkuuta 2022

Seela -neulepusero

Nyt on kesä kauneimmillaan! Vihreä on vielä hieman vaaleata, puut ovat ylpeitä lehdistään. Luonnonkukat täyttävät pellot ja niityt sekä ne hieman varjoisammatkin paikat.

Lämpimässä, puolivarjossa oli hyvä istua neulomassa lämmintä mutta höyhenen kevyttä ja pehmoista villapuseroa. SEELA - puserosta tuli kiva. Koko on sopiva ja tykkään värsistä. Ihan just prikulleen ohjeen mukaan neuloin. Silti jäi yksi kokonainen kerä lankaa, Sandnäs Garn Börstet Alpaka. Mua harmittaa nämä ylimääräiset kerät, mihin mä niitä saa käytettyä? Napissa lukee Hand made -ja koska se oli just tähän sopiva väri niin siinä se nyt on. Se on joskus ollut jo yhdessä pipossa, mutta nappeja on hyvä kierrättää tarpeen mukaan.


 




Käväisin Nurmijärvellä Villen luona kahvilla. Läheiseltä pellolta poimin ihanan luonnonkimpun. Sain kivan kissapussukan ja Neulepäiväkirjan. Saas nähdä kuinka alun innostuksen jälkeen muistan/viitsin tuohon neuleet kirjata.




 

Kielonipun ostin kerjäläiseltä, olin ihan tätä varten varannut kolikoita femman verran. Kyllä kesällä täytyy kielon tuoksu kokea.


Ehkäpä, ehkä menen Brinkkalaan lauantaina - moikkaa jos tunnistat mut.

En mennyt Turkuun koska täällä ja siellä satoi. VR hinta ja matka-aika ei oikein osuneet yhteen kosteaan perilläolo aikaan.

KS

maanantai 6. kesäkuuta 2022

Kesäsukat puuvillasta

Keväällä heti kun FiinaNeule mainosti Regia Cotton Color 'Spring Has Sprung' -lankaa tulleen kauppaan, kävin ostamassa. Neuloin näitä monet kerrat hammaslääkärin vastaanotolle odottaessa ja metrossa. Nyt ne on vihdoin valmiit. Tulikin aika pitkät yhdestä kerästä. Lyhyt resoripätkä on toisesta langasta - Alize.

Perussukat kärjestä aloittaen, puikolla 2.25 ja kantapää on TiinaKuun *Palanen kauneinta* sukan ohjeesta. Hmm, se sivukuva hävis jonnekin, eihän tämä pääty ole koko kantapää, sorry.


 
KS