sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pakkaslapaset


Itselleni ostama Riihivillan lapaspaketti on nyt neulottu, malli Kellot. Lankaa oli mukava neuloa ja työ sujui joutuisasti. Hyvä niin, sillä näillä pakkasilla suomenlammasvillalapaset ovat tarpeen.
Tein ihan ohjeen mukaan, päättelypuikkojen alussa ja lopussa 2 oikein yhteen. Jo tekiessä epäilin lopputulosta ja niinhän siinä kävi, että kärkeen jäi valtavat irvistysraot.

Tuosta viisastuneena toiseen lapaseen neuloin puikon lopussa 2 oikein yhteen ja puikon alussa SSK, (käännetyt silmukat takareunoista). Paljon parempi lopputulos mutta silti molempiin lapasiin pujottelin päättelylangan tuohon harvaan saumaan "täytteeksi".
Neuloin 3.0 puikolla mutta seuraavat taidan tehdä 3.25, tai peräti 3.5 puikoilla.

Maria pistäytyi iltapäiväteellä tuomisinaan Halille kolme lelua, ja Fazerin sininen konvehtirasia (ei Halille;)) namskis. KIITOS. Konvehdeista Hali saa osansa silleen, että päällä olleen rapisevan sellofaanikääreen laitan kissanlelun sisään, joku päivä.
Huiskulla leikittiin yhdessä hetken aikaa mutta sitten pallo vei voiton ja kissa leikki potkupalloa niin pitkään että pitikin jo mennä lepäämään.
Hiiri-leluun tutustuminen jätettiin toiseen kertaan. On sitt uutta kivaa toisenakin päivänä.
Tähän tuli taas paljon kissakuvia mutta kyllä ne pian vähenee kunhan uutuudenviehätys menee vähän ohi. Hali-Poju on kyllä niiin kiva seuralainen että olen oikein tyytyväinen.
KS
EDIT 21.00: Torkuista Hali sai taas energiaa jatkaa potkupalloa. Hurjaa vauhtia juoksee sen perässä. Ei mulla näin leikkisää kissaa ole ennen ollut. Kiva seurata tuota touhua.
ks

18 kommenttia:

  1. Erittäin kauniit lapaset, vaikka onkin pienet tuuletusaukot reunoissa. Tuo Hali on kyllä niin valtavan suloinen, että ei haittaa vaikka joka postauksessa olisi jotain kissasta. Komea isokissa vartioi Halin unia.

    VastaaPoista
  2. Kauniit lapaset ja varmasti lämpimät. Viimepäivinähän pakkanen onkin ollut siellä 'etelässä', pohjoisessa on plussaa, aika outoa kyllä.
    Suloisen näköinen se sinun Hali-kissasi, upea väri.

    VastaaPoista
  3. Ollaan oltu siis vatsataudissa....

    Mä oon vissiin neulonu ton saman lafkan tarvikepaketilla lapaset, pipon ja huivin... Ihanaa villaa.

    VastaaPoista
  4. Joko ne kellot on valmiit...voi hyvä ihme. Mun ruusu-lapaspaketti on aina vaan kaapissa...sen jonka sain eräällä SNY-kierroksella...voi voi. No ehkä joku päivä. Mä vähän "pelkään" noita kirjoneulejuttuja. Ihania kuvia taas Halista :) On se mukavaa kun sait noin kivan kaverin :)

    VastaaPoista
  5. Ensin pipo ja nyt nätit vanttuut, kaksinkertaisena varmaan myös lämpimät!

    Mukavaa kun Hali on leikkisä eikä vaan loikoilija, kissaa on kiva seurata ja onhan joku jolle haastella.

    VastaaPoista
  6. Voi, kyllä kisukuvia katselee vaikka kuinka. Varsinkin noin komean.
    Minäkin välillä tuskailen noiden rakojen kanssa sekä sukkien että kintaiden kärjissä. Vaikka miten tiukkaisit lankaa siinä kaventaessa, silti jää rako.

    VastaaPoista
  7. Kauniit lapaset tuli kuitenkin ja miksei olisi tullut sinun taidoillasi. Teet aina niin siistiä jälkeä.
    Hali-herra näyttää oikein leppoisalta ja leikkisältä, vaikka vähän leijonamaiselta. Mukavaa, että yhteiselonne sujuu hyvin.

    VastaaPoista
  8. Kauniit lapaset ja ihana Hali-kissa. Kyllä eläimestä on aina seuraa ja aika kuluu huomaamatta.

    VastaaPoista
  9. Ihana, leikkisä kissa. Ja varmasti lämpimät lapaset, nyt on kelejä.

    VastaaPoista
  10. Kauniit lapaset! Irvistysreiät aina harmittaa, mutta onneksi niitä voi aina vähän peitellä:)

    VastaaPoista
  11. Nythän sulla on se haikailemasi Mies talossa kun kissa on kolli. Laita vaan kissakuvia jatkossakin.
    Lapaset on hienot vaikka vähän "reikäisinäkin", olis jännä joskus nähdä miten ne suunnittelijat itse neulovat noi päättelyt vai onko niin että ohje osataan suunnitella mutta toteuttaa ei. Ei olis maailman eka kerta kun asiat näin olisi.

    VastaaPoista
  12. Onpa nätit lapaset! Tuo kärkikavennustapa tuppaa jättämään reikiä minullakin...

    VastaaPoista
  13. Hali -kissaa jaksaa kyllä katsella ja ihanat on lapasetkin!

    VastaaPoista
  14. Onnea Halille hyvästä kodista ja Sinulle ihanasta kissasta!
    Hurmaava, leikkisä kissa!

    VastaaPoista
  15. ONNEA uudesta perheenjäsenestä!!
    Lapaset ovat melkein yhtä somat kuin kisu, joka vie niukasti voiton! :oD

    VastaaPoista
  16. Suloinen tuo sun perheenlisäys, pakkohan sitä on joku päivä tulla katsomaan :) Nätit lapaset!

    VastaaPoista
  17. Kauniit lapaset! Mulle käy kanssa noin,jos teen kärkivennukset noin.Nykyään neulon ennen kavennuksia 1 oikein,niin ei jää rakoa.

    VastaaPoista
  18. Ihan mielettömän hienot tumput, tuuletusaukoista huolimatta. Tosi kivat. Terveisii M-l

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.