lauantai 15. helmikuuta 2014

Herkkuja, neulontaa ja neuloja!

VillaLankan torstain neuleilta oli siirretty perjantaiksi koska oli hyvä syy herkutella Ystävänpäivän merkeissä. Tiina oli kiltti ja leipoi meille jälleen kerran hyvän mustikkajuustokakun, edellinen kun unohtui kuvata. Kiitos! Mä tein oliiviunelmia ja moni muu toi monia hyviä naposteltavia. Jotain jäi vielä ensi viikoksikin.
Kasvipiirakka oli tosi hyvää, eikä kookospersikkakakkua montaa palaa jäänyt. Ilta oli tosi kiva, jutut kulkivat maan ja taivaan välillä, välillä ihan punastutti;) Arpajaisetkin oli ja Anu voitti 10 kerää superkivaa Catania-puuvillalankaa. Oikealle ihmiselle voitto meni, oli jo heti suunnitelma valmiina. KIITOS Anna kun saamme puodissasi näitä iki-ihania iltoja viettää.

X X X
Kiitos Lea, nää on tosi kauniin väriset!

Herkuttelu jatkui lauantaina kun PPP eli Pyöreän Pöydän Puikottajat kokoontuivat luonani. Vaikka nämä ei nyyttärikutsut olekaan niin aina neulojat jotain tuovat tullessaan: Cocista, suklaata, enemmän suklaata, taatelikakku, sytykeruusuja, hillopullaa, yms. Talo tarjosi hyvin hautunutta kaalilaatikkoa, joka tosin oli aavistuksen liian suolaista mutta hyvin tuo kuitenkin maistui. Ja meni sitä vähän "dogi-bagi" iltapalaksikin.  Myös taatelikakkua syödään parissa kodissa iltateen seurana.  Outille kiitos tästä, jaettu ilo ja nautinto on moninkertainen. En mä olis yksin koko kakkua jaksanu syödä, ehkä en . . .

Noro-friikki Katju neuloo Noroa, ja hienot puikotkin piti kuvata:)

Hahtuvaa Outin puikoilla

Katjalla Äiti Teresa pala tekeillä

Tintin kaunis itsekehrätystä langasta valmistunut huivi
ja neulonta jatkui tiskirätillä. Hyvä olla useampi työ ja lanka mukana.
Lean ja Marin kädet ja työt jäivät kuvaamatta, vai olivatko jo lähteneet kun kamera muistui mieleen?

Luitko otsikon tarkasti? Neulontaa ja  neuloja!
Jep, tässä on mun pää ja siinä neuloja. Akupunktioneuloja, josko se tupakanpoltto loppuis tähän?!

Myös molemmissa käsissä oli neulat.  Neuloja neulasi;)
Ei, ei sattunut yhtään kun ne laitettiin. Puolisen tuntia olivat. Elävien kirjoissa vielä olen eikä mitään outoja tuntemuksia ole, vähän peukalonhankalihas tuntuu mutt eiköhän se tasoitu ja katsotaan nyt kuin mun käy. Jos tavoitteen tavoitan niin kannattai olla koekaniinina. Kiitos.

X X X
Hali päiväunilla.
On se vaan niin söpö tuossa nukkuessaan ja kiva kaveri. Mutta mutta, Halin olo alkaa olla sen verran sairaan oloinen, että tiistaina on aika eläinlääkärille. Mitään varmaahan en nyt osaa sanoa mutta eiköhän tämä ole se viimeinen lääkärissä käynti.

KS

18 kommenttia:

  1. Voi hitsinvitsi. onpas teillä ollut kivoja tapaamisia taas! Harmitti eilen kun huomasin että olis ollu Villalankassa neuletapaaminen ja meni iteltä ohi. En tiedä miksei toi Facebook näytä kaikkia Villalankan postauksia vaikka osa näkyy, ja tietty just toi tiedotus ei näkynyt. Mutta täytyy ens viikolla yrittää tulla, mulla on nimittäin loma! ;)

    VastaaPoista
  2. ps. ensi la pitäs vissiin olla Menitassa neuletapaaminen Soukassa? Saattaisin ehkä sinne ehtiä, pitäs ostaa sieltä lisää trikookudettakin nimittäin... :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos itsellesi niin ihanista oliiviaurajuustopalleroista.Ne on niin hyviä. Ja eilen oli kylläbniin hauskaa VillaLankassa ja hauskaa näyttää teilläkin olleen tänään. Ensiviikolla nähdään ja toivottavasti Halin terveydentilasta tulee tolkku kun käytte lääkärissä.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  4. ihania herkkuja molemmissa neulomisissa. Mielenkiinnolla odotan kuinka neulat auttavat sinua.

    VastaaPoista
  5. Ihania herkkuja on teillä ollut, mutta nuo neulat on kamalan näköisiä. Minä kyllä jo pelkästä pelosta lopettaisin tupakoinnin, jos vielä polttaisin.
    Voi Hali-kisulia. Voimia sinulle eläinlääkärireissulle.

    VastaaPoista
  6. Ihania neule-neulatapaamisia! Toivottavasti saat Halin vielä kotia, mutta jaksuja teille molemmille meni miten meni.

    VastaaPoista
  7. Lämpimät kiitokset! Oli mukava käydä.

    VastaaPoista
  8. Ai on sulla tupakanvieroitusproggis. Hienoo ja tsemppiä. Olen kuullut, että akupunktio auttaa, siis joillakin ainaskin. Voi Halia, toivottavasti tokenee vielä ja jos on kivulias ja sairas, niin silloinhan se on tehtävä se surullinen päätös. Voi Halia. Lyhyen blogituttavuuden perusteella se on mahtava kisu. Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  9. Näyttääpä ihanilta neuletapaamisilta! Täältä maalta mie jaksan niin harvoin lähteä pitkän matkan päähän neuletapaamisiin, nyt kuitenkin olin perjantaina ja oli kivaa saada neuloa yhdessä muiden kanssa.

    VastaaPoista
  10. Mukavat tapaamiset ja istujaiset teillä:) Piti mennä ylimääräistä aamiaista hakemaan kun näitä katselin. Voi tuota Halia, peukutukset sille, että olo olisi parempi.

    VastaaPoista
  11. No niinhän se on että pidot paranee kun väki vähenee, jos tuon neulaamisen oisin tiennyt niin tiukasti olisin pysynyt porukassa. Näyttää kyllä kaameelta mutta toivottavasti pysyt sitten niiden ansiosta tupakasta erossa.
    Kiitos kaikille mukavasta seurasta ja ihanista tarjoomuksista.

    VastaaPoista
  12. Herkkua on sinä monenlaista, monenlaista... Tupakointi on sit helppo lopettaa kun on polttanut kiintiön täyteen, nimimerkillä, kokemusta on.

    VastaaPoista
  13. Kiitos viimeisestä! Herkkuja ja hyvää seuraa :-)

    VastaaPoista
  14. No on sinulla ollut taas mukavaa menoa! Kun huomasin, että lukee 'neuloja', luulin tietenkin sinun tarkoittavan tatting-neuloja...onko niitä saatavissa jo?
    Toivottavasti auttaa sauhuttelun lopettamiseen.

    VastaaPoista
  15. Teillä on ollut herkullinen neuletapaaminen:) Neulat päässä näyttävät hurjilta, mutta toivottavasti auttavat. Voi, Halia pari silitystä lähetän ja voimia sinulle.

    VastaaPoista
  16. Oi,oi mitä herkkuja! Neuletapaamisissa on yleensä aina kivaa. Halauksia teille molemmille,sinulle,sekä Halille.

    VastaaPoista
  17. Halille ja sinulle voimia! Olet kovasti mielessä, mites lounailu joku päivä?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.