perjantai 11. huhtikuuta 2014

Lanka- ja väriterapiaa

Käsitöiden yhteydessä sana "terapia" on aika vakiintunut kaikenlaisissa yhteyksissä. Ja onhan se niin, että esim. lankojen koskettelu ja kauniiden värien katseleminen on terapeuttista, miten kenellekin. Mulla on jonkin aikaa ollut ns. "neuleblääh", eli ei oo oikeen mikään kolahtanut silleen "must do". Ehkä tilanne on korjaantumassa koska olen nyt ostanut lankaa, jopa kahdesti!
Eilen kävin Espoossa ja takaisin tullessa yks kaks jäin pois bussissa Ruoholahden Villojen kohdalla ja askeleet veivät Snurreen. Ostin oranssia Pirtin Kehräämön lankaa polvisukkia varten. Teen palmikkosukat nokkostunikan kanssa pidettäviksi.

Noh, tänään sitt tuli äkkiä mieleen, että tunikan kanssa vois olla kiva pitää hihatinta. Vaate, jota en oo koskaan oikein ymmärtänyt mutta nyt semmoseen oli heti saatava langat. Ja taas löysin itseni Snurresta. Nyt ostin samaa lankaa keltaisena. Hihattimeen ajattelin tehdä resorit oranssilla niin on sitt niinku samaa settiä sukkien kanssa.

 X X X
Hietsusta kutosen spåraan tuli narkkariporukka, jonka olen ennenkin noilla kulmilla ja assalla nähnyt. Nyt se huonokuntoisimman oloinen nuorehko nainen istui mun takana. Kuulin kun se sanoi: mä haluun kuolla. Käännyin taakse ja kysyin miksi? Hän ei jaksa enää kun ei pääse hoitoon. Oli jo kerran mennyt metrotunneliin mutta oli sieltä saatu haettua pois (asiasta taisi olla lehdessäkin joku aika sitten). Joku taho olisi laittamassa häntä katkaisuhoitoon mutta se ei kelpaa kun ei koe olevansa sen tarpeessa. Auroraan haluaisi, mutta jos oon yhtään oikein ymmärtänyt niin sinne on vaikea päästä. Hietsun suunnalla on joku paikka mistä saavat kerran päivässä hakea korvaushoitopillerinsä. Joka päivä on käytävä, edes "viikonloppulomaa" ei saa = lääkettä saa vain päiväannoksen kerrallaan.
Edellisellä kerralla porukan nähdessäni sama nainen kertoi kaverilleen kun oli jäänyt kiinni myymälävarkaudesta. Joku sivullinen oli ollut niin pottumainen, että oli ilmiantanut hänet. Hän ei mielestään ollut tehnyt mitään väärää kun nälkäänsä varasti. Eihän kaikki sitä tee, hänhän ottaa vain sen minkä tarvitsee. Huh huh, kaikkea sitä kuulee kun stadilla liikkuu.

X X X
Iltalukemiseksi postiluukusta tupsahti Tsilari! Jee.

X X X
Huomenna menen messuille, lähinnä katsastan Lemmikit ja Outlet Expon ja tietysti Lähiruoka -messuosio täytyy tutkia. Kädentaidot voi kävellä läpi niin näen mitä ilmassa on sillä saralla. Uskolle katson kesäksi koirahäkkiä! Se saa olla häkissä kun käyn kappalaivalla, saunassa tms. Ja ilmeiseti yöt teltassa tarvii myös olla häkissä ettei se revi itselleen kulkureikää seinään.
KS

13 kommenttia:

  1. No kylläpä oli aika karmivaa kuultavaa, mitenkähän sitä osaisi oikein suhtautua tuollaiseen...en tiijjä.
    Ai miten kiva kun teillä stadilaisilla on oma slangilehti, kävin tuolla linkin takanakin vähän lueskelemassa mutta en kyllä saanut selville mitä tuo "tsilari" tarkoittaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitaatti:
      "Lehden nimi Tsilari tulee sanoista "till säljaren", joka tarkoitti lehteä tai sähkösanomaa, jonka yhden kappaleen myyntitulon sai myyjä pitää itsellään."

      Poista
  2. Aika rajua tosiaan, että haluaa kuolla, jos ei hoitoon pääse. Surullista. Silloin, kun mä olin snadi ja asuin stadissa, tosin ihan lähiössä, niin tsilarilla tarkotettiin talonmiestä. Meiänkin kolmikerroksisella talolla Haagassa oli oma tsilari, joka hoiti silloin kaikki nurtsit ja talonrappujen siivouksen. Mutta kielikin voi muuttua, jopa stadin slangi:) Enkä mä sitä ihan oikeeta vanhaa slangia osaakaan. Sen taitajat on varmaan jo suurimaksi osaksi poissa tästä maailmasta.

    Ihanat kässälangat olet ostanut. Mun piti kerran oikein katsoa netistä, että mikä ihme on hihatin, mutta selkishän se:) Oikein mukavaa viikonloppua ja hyvää Palmusunnuntaita, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tsilari tarkoittaa myös talkkaria. Semmonen on tässä mun asuinkorttelissa edelleen! Noh, ei se ehdi pihan lapsia komentamaan niinkuin muinoin mutta muuten hoitaa kiinteistöä ehkä paremmin kuin huoltoyhtiö.
      Slangi muuttuu koko ajan, uusia sanoja kerätään jatkuvasti ja muistiin kirjoitetaan. Eikä siinä ns. vanhassa slangissakaan ole sitä yhtä ja ainutta oikeata, vaan eri jengeillä ja kaupunginosilla on aina ollut omat tapansa ilmaista, samalla asialla on ollu monta sanaa.

      Poista
  3. Tuolla Snurressa en ole käynyt koskaan. Minäkin aion kipaista pikaisesti messuilla huomenna.

    VastaaPoista
  4. Kiitos todella hienosta liinasta ♥ Se olikin mukava yllätys ♥
    Ihan omasta kokemuksesta sanoisin, ettei suomessa nälkäänsä joudu varastamaan. Mutta jos jotain ylimääräistä herkkua tahtoo, niin sitten voi joutua käyttämään omankädenoikeutta. Sosiaalitoimi auttaa kyllä pahimpaan hätään, mutta tupakkaa ja herkkuja nekään eivät korvaa. Itse kyllä joutuu ensin toimistoon menemään, ihan kotia asti ne eivät ruoka-apulappuja tuo. Minullakin on naapurissa mies joka käy joka päivä ostamassa ruokansa sosiaalitoimiston maksumääräyksellä ja itsellänikin on semmoinen apteekkia varten. =) Että semmosta =D Ketään ei nälkään tapeta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva ku tykkäsit ylläristä, vaikk ei se ihan ylläri ollu ku siihen vähän vihjasin taannoin;)
      Näin on. Nythän on suosittua varastaa esim. filelihapötköjä ja sitten ne myydään niin saadaan rahaa muihin "herkkuihin". Jotkut ahneuksissaan ostaa ne lihat ku halvalla saa. Rikoshan sekin on ku varastettua ostaa.

      Poista
  5. Vielä Snurressakin käymättä. Miulla olisi hirveä neulomisinto, mutta aika ei vaan meinaa riittää. Huivi kuitenkin valmistui. Kiva pirteä keväthuivi. Seuraavaan ehkä raidat. Hoitoon pääsy on vaikeaa, oli mikä tarve vaan.
    Oikein hyvää viikonloppua!
    (Korjasin kirjoitusvirheen edellisestä)

    VastaaPoista
  6. Kauniita lankoja, noista. saa hyvinkin väriterapiaa.
    Murteet, voiko stadin slangia siksi kutsua, ovat ihania. Mäkin olen oppinut sanomaan täällä jokivarressa, että menen Rinthelle, kun menen Rinteen kauppaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä murteeksikin sanotaan, kieli se ei ole kuten ei mikään muukaan murre vaikka jotkut silleen yrittää väittää.

      Poista
  7. Snurre on kyllä sellainen namikauppa.
    Mulla tarttui viimeksi mukaan silkkilankaa tunikaan.
    Kaupungilla liikkuessa näkee yhtä sun toista kulkijaa.Joskus ne on on pelottavia,agressiivisia.
    Kivaa messupäivää.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa lankaväriterapiaa todella.
    Mukavaa viikonloppua sinulla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.