keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vielä nappeja ja sekalaista asiaa

Takin nappien kanssa kävi vielä yks moka. Olin siis jo ommellut ne varsinaiset napit väärin ja oikein mutta piti vielä ommella kaksi ylimääräistä "koriste" nappia kun niitä oikeita oli vain kolme. Mittasin nappien etäisyydet tietysti keskelle oikeita nappeja. Ompelin napit. Just joo, ompelin ne siihen nappilistan puolelle! Ei kun purkuun ja uudestaan ompelu sinne napinreikein puolelle. Nyt on kaikki viisi nappia oikeilla paikoillaan ja oikealla puolella!

Noh, opinpahan tuosta sen, että osasin ommella kaksi nappia heti oikeille paikoilleen, ja oikein päinkin. Tässä nyt ei olis millään voinutkaan ommella väärälle puolelle kun nurjalla on tarranauha. Niih! Näitä kivoja pöllönappeja on Annalla myynnissä, värejäkin on muita.

X X X
Oon ommellu ihan ompelukoneellakin: Suvikoijan tiskipöydän päälliselle uudet helmat. Tiskipöytä on siis silityslauta, vähän pienempi kuin tää kotona oleva niin ei tuo oikein istu tähän mutt näkee täst mist on kyse.


Kaikenlaista tarpeellista oon ostanu ja kaapeista haalinut esiin pakattavaksi The Saareen menoa varten. H-hetkihän on ihan just reilun viikon päästä:) Kuvan oton jälkeen tuohon on vielä tullut lisää mm. nippusiteitä ja jesseteippiä;)
X X X
Maanantaina kävin silmälääkärissä ja tilasin uudet rillit. Ai että ne on kivat mutt niitä pitää odottaa toista viikkoa. Columbuksen ostarilla oli tiedotustilaisuus Vuosaaren siivouspäivästä. Paula-tytöllä oli kahvipannun sijasta siivousharja;) Anssi Rauramo oli paikalla virkansa puolesta = Liikuntavirastossa liikuntajohtaja. Sen kanssa olis voinu muutaman sanan vaihtaa mutt annoin nyt olla . . .

X X X
Viime lauantaina oltiin Anittan kanssa Ogelin neuletapaamisessa. Sieltä lähdettiinkin sitt yks kaks ja äkkiä ku Kio soitti ja kysyi ruokaseuraa. Eihän siinä kauaa kestänyt ku junalla ja spåralla oltiin jo Hietsun torissa. Ois menty Merimakasiiniin mutt siell oli täyttä! Ihan oikeesti joku rafla on täys lauantaina iltapäivällä? Noh, siin vieress on Asia 1 ja siell oli sitt tyhjää ihan runsaasti, saatiin oikein valita pöytä;) Mun ruoka oli hyvää kanaa ja pähkinöitä, Anittan ja Kion ruoka oli liian suolaista mutt syötävää. Siin oli kyll se liha ihan kuin matoja ois ollu;)
Ai että oli kiva syödä seurassa, kiitos. Jälkkärikaffet mentiin juomaan Anittalle ku se asuu ihan kävelymatkan päässä.
Hyvää vappua kaikille lukijoille!
KS

16 kommenttia:

  1. Kätevä toi sun tiskipöytäjuttu, sinne verhon taakse saa tavaroita kivasti piiloon.
    Kivaa vaputinta sinullekin.

    VastaaPoista
  2. Kivat napit noihin sun kenkiin. Nyt ei sit meidän kengät sekotu, jollen sit osta samanlaisia nappeja.
    Seurassa on kyllä kivempi syödä kuin yksin tiskipöydän ääressä.
    Mukavaa vappua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. IIIK. Olen pöllöfani.
    Mukavaa Vappua Sinulle

    VastaaPoista
  4. Napit oikein ihan ekayrittämällä! Harjoitus tekee mestarin - nappienompelussakin!

    Hienoa, kun pääset kohta rakkaalle saarellesi, mutta mun on pakko tunnustaa, että mulla on jo sua ikävä. Vaikka et ole vielä edes lähtenytkään. Tuuthan kuitenkin aina välillä mantereen puolelle kässäilemään kanssamme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, eiköhän joku mantereen reissu satu kässäiltaankin:)

      Poista
  5. Niinhän se on , että kun pieleen rupee meneen niin se menee sitten kunnolla =D No nyt sulla on kumminkin napit paikoillaan.=)
    Ompas nätit kengät, tuommosista minäkin tykkään .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kengät on niiiin mukavat jalassakin että oon tyytyväinen ku ostin. Ja väristäkin tykkään, ja mallista.

      Poista
  6. Oikein erähenkinen tuo sinun uusi tiskipöydän päällinen. Iloista vappua. H-hetki lähestyy ja lähestyy. Terveisiä, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, edellinenkin oli maastokuvioinen. Mä haluan vähän maastoutua tai siis en halua sinne metsän keskelle mitään huomiota herättävää.

      Poista
  7. Saarivalmistelut ovat siellä jo hyvässä vauhdissa.
    Ihanat kengät! Iloista Valpuria!

    VastaaPoista
  8. Hei! Blogisani on haaste sinulle!.T.Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mutta ei kiitos. Jätän haasteen tällä kerralla väliin.

      Poista
  9. On se saariaika jo hurjan lähellä taas. On vaan hyytävän kylmä. Olenkin ollut talvilomalla tässä.

    VastaaPoista
  10. Mitkä ihanat kengät näinkään?
    Olet sinä kyllä aika liinataituri.

    VastaaPoista
  11. Ihanat popot! Sellaiset, jotka saa käyttäkän ja vastaantulijat hyväntuulisiksi. :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.