perjantai 6. helmikuuta 2015

Mallitilkku. Mikä se on?

Kannatti taas neuloa tuo niin monen hyljeksimä mallitilkku. Tilkut mittasin sekä ennen että jälkeen kastelun.
Ennkuin sain kirjastosta kirjan Saumatonta neulontaa, neuloin mallitilkun omasta päästä sikinsokin jotain vain, puikolla 3.0.
Nyt sain kirjan ja neuloin ohjeen mukaisella 3.25 puikolla tulevan jakun pitsikuvion.
Hah, liian löyhää tulee tuolla 3.25 eli neulon jakkuni 3.0 puikolla koska sillä neulotussa tilkussa tiheys on melkein just. Niin, puolikkaallakin silmukalla on merkitystä kokonaisuuden kannalta mutta mä en nyt rupeen ihan niin tarkaksi.


Tällainen olis tarkoitus saada aikaiseksi. Älkää odottako sitä pikaisesti koska ohje vaikuttaa monimutkaiselta. Siis ei tuo itse kuvio ole mikään kummallinen mutta tämä tehdään ylhäältä alas saumattomasti niin ohjeessa on tekstiä aikalailla.

Kirjassa on seikkaperäiset ohjeet kuinka voi itse suunnitella neuleen, kaikenlaisia vinkkejä sivukaupalla. Mutta: neulemerkkien selityksiä ei ole kootusti yhdessä paikassa vaan jokaisen ohjeen kohdalla on siinä käytetyt merkit. Olis kiva jos kaikki olis nähtävillä yhdellä silmäyksellä.
Ja sitt tässä on yks termi mikä on vähän hämärä kirjainyhdistelmä eikä sitä selitetä:
knk = kahden noston kavennus. Netistä sille löytyy selitys: nosta kaksi silmukkaa kuin neuloisit ne oikein yhteen, neulo 1 oikein, vedä nostetut silmukat neulotun yli.

Tuo ylläoleva on siis väärä selitys. EI noin vaan kuten alla:

Toisaalla netissä knk:n selitys vastaa ssk:n selitystä: nosta s kuin neuloisit sen oikein, nosta toinen samanlailla, siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne takareunasta yhteen.

Noilla tulee kaksi erinäköistä kavennusta. Mä teen tietysti niinkuin se mun mielestä näyttää siltä kuin pitää. Yksinkertaisuudessahan kyseessä on vasemmalle kääntyvä kavennus, jonka voisi tehdä ylivetokavennuksenakin, vaiko eikö? Miksi näitä on niin monta tapaa sekoittamassa neulojan pään ja sormet?

x x x
Ostin uuden kylppärimaton. Heti Usko suoritti monimutkaisen laatutarkastuksen kierimällä, maistamalla ja haistamalla. Kyllä tällä kelpaa makoilla;)

Neulomisiin!
KS

20 kommenttia:

  1. Mallitilkku olisi toki hyvä tehdä, mutta harvoin tulee sitä tehtyä.
    Puseron malli on tosi kaunis.
    Kiva kun Usko hyväksyi maton. On se vaan tarkka noissa tutkimuksissaan.

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis pusero tulossa. Laaduntarkkailija Usko on tarkka hommissaan :)

    VastaaPoista
  3. Mut eikös toisessa kavennu kaksi silmukkaa ja toisessa yksi. Mä käytän tuota knk:ta tulee sievä kavennus. Mun mielestä (mikä ei välttis oo oikea) tuota knk:ta voisi vastata toinen kavennus: nosta silmukka neulo kaksi yhteen ja vedä nostettu silmukka näiden yli. Tuumitaan, pitänee ottaa puikot käteen.
    Kaunis malli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ku mä noita kavennuksia väännän ja käännän niin meen jo sekaisin mikä on mikä ja montako kaventuu yms. Mun matikkapääkin on niin huono etten osaa päässäni" kuvitella ja katsoa" mikä on tulos.

      Poista
  4. Kaunis tulee varmasti. Kyllähän niillä puikon paksuuksilla merkitystä on, tietää nimimerkki kokematonkin neuloja:). Tuo kuvi on niin näyttävä, ettei siihen parane jättää mitään "taiteilijan puumerkkiä". Minkäs värisen teet? Sullehan varmaan sopisi oranssi aika kivasti. Terkut Ossilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mä kyll mielestäni jo kirjotin vastauksen mutt mihin on hävinny.
      Tulee siis tuon mallitilkun värinen ku se on just sitä lankaa mistä se tulee. Oranssi olis kyll kiva mutt ku mull ei oo mitään vaaleeta kesäjuttua niin nyt toivottavasti semmonen tulee.

      Poista
    2. Katos Kristiina,nä olen vähän hattarapää, niinkuin mun tytär sanoo. Kukas sitä muusta langasta koetilkkuja neulois, kun siitä mitä käyttää. Tosin mä tarttisin ihan suoran kirjoituksen, että tästä langasta teen, mutta tämän mallin mukaan. Jotenkin ovat piuhat ruostuneet... Työniloa. Ihan varmasti tulee tosi hieno jakku. Terkkuja Ossilasta!

      Poista
  5. Mulle tais käydä niin että innostuin ostamaan tuon kirjan.

    VastaaPoista
  6. Tein eilen peräti kaksi mallitilkkua. Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Mallitilkku...oi oi...se on se mun heikoin lenkki...tai sen lenkin puute. Säästäishän se monelta harmilta tietty...mutta ei mun kärsivällisyys kestä, pitää päästä heti neulomaan ;) Oi miten pirtsakka uus matto! Onko se samanlainen kuin entinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On samanlainen. Ku kylppärin lattia on harmaa niin siks kyllästyin siihen minkä sulle annoin. Hyvä ja kiva ku sain sen kiertoon. Tai olishan se Fidalle voinut mennä mutt kivampi on ystävää ilahduttaa. Ja se oli silloin hyvä väri muuhun sävytykseen. Nyt on tämmönen värikkäämpi kausi.

      Poista
  8. Minäkin lainasin kirjastosta tuon saman kirjan, ajattelin tutkia minkälainen sen on, jos vaikka ostaisi. Jotenkin oli niin sekava, vaikkakin perusteellinen, että päätin olla ostamatta omaksi. Tiedän etten jaksa kuitenkaan niitä ohjeita ja oikaisen joka mutkassa, mitäs sitä kirjaa sitten ostamaan. Teen vaan omasta päästä edelleen. Kirjan idea on hyvä, mutta minun kärsivällisyys ei riitä siihen, että luen ohjeita melkein yhtä kauan kun neuleen tekeminen kestää. Senkin tiedän että mallitilkku on hyvä tehdä, mutta mitäs turhia, työhön vaan. Sitten tulee sutta ja sekundaa, ja eikun purkamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en osta. Mulle riittää nyt tää yks valmis ohje tästä, tulee sen mukana ehkä opittua jotain uutta tai ehkä hyödyllistä.
      Sitthän tuo on hyvä jos oikeasti itse suunnittelis tai olis vaikean kokoinen, että pitäis muokata malleja. Mutt tämmönen tavisneuloja ei jaksa/tarvi säheltämään ruveta.
      Se Kerällä kirja oli just hyvä ku ohjeet on simppeleitä ja muutama silmukka sinne tai tänne ei oo niin vakava juttu.

      Poista
  9. Saman kirjan ostin hiljattain, ja nyt tekeillä on eka villatakki ylhäältä alas yhtenä kappaleena. Ei kylläkään ko. kirjan ohjeilla vaan Suvi Simolan mallin mukaan. Pariin kohtaan yritin katsoa vinkkiä tuosta kirjasta, mutta olen kyllä samaa mieltä että kovin on sekavasti kirjoitettu, tuntuu tekevän yksinkertaisesta asiasta hyvin monimutkaisen. Kävipä mielessä sekin että liekö taas kyse huonosta käännöksestä, ehkäpä engl.kielinen alkuperäisteos toimisi paremmin? Mene ja tiedä. Mutta pari mallia siitä kirjasta löytyy, joiden takia pääasiassa ostin. Saa nähdä tuleeko koskaan tehtyä.

    VastaaPoista
  10. Olen ihan kokemuksesta huomannut, että neuleohjeiden seuraaminen on kamalan vaikeaa! Minä tarvitsisin jonkun tukihenkilön apua varmaan koko ajan. Kaunis jakku tulossa. Usko on kyllä tarkka kaveri ja suloinen, tietenkin.

    VastaaPoista
  11. Harvoin tulee tehtyä, vaikka pitäisi.

    VastaaPoista
  12. Ei tul mun peipposest mitään! Silmukkaluku ei täsmää sit ollenkaan vaikka olen tsiljoona kertaa laskenu ja purkanu ekan pitsikerroksen. KNK ni eikös tuolla ekalla selityksellä häviä kaks silmukkaa? Tokalla vaan yks... Hermot meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peipposessan kahde noston kavennus tehdään: nosta, nosta, neulo takareunoistaan yhteen.
      Eli tää ois niinku ylivetokavennus vähän erilailla tehtynä, kallistussuunta on sama.
      Tai sii näin mä oon sen tehnyt niin tulee ehkä kauniimpi kuin ylivedolla. Ja siis yksi silmukka kaventuu.
      Ja kyllä: Ekalla tavalla kaventuu kaksi, ja toisella yksi.
      Tästä knk:sta just viikko sitten taas kerran puhuin mutta lopputulos oli yhtä pitkä ku levee.

      nosta 1, neulo 2 o yhteen, siirrä nostettu neulottujen yli. ELI kaksi silmukkaa kaventuu.

      Poista
    2. Pääsin sit alkuun kun en lukenu ohjetta vaan tein siltä ku tuntuu. Tavis ylivetokavennuksen siis. Enää viimeinene kaavio tekemättä. Kiva malli. Kiitos vinkista!

      Poista
    3. Hyvä hyvä! Näin mä vähän ajattelin että liikaa luulit ohjeessa jotain kommervenkkejä olevan. Ihan tavallisethan tuossa kaaviossa neulemerkit on, eli normisti vaan ku tekee niin hyvin menee.
      Jep, malli on kiva ja aikas simppeli loppujen lopuksi mutta lopputulos on kaunis ja hivenen näyttäväkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi.