lauantai 25. huhtikuuta 2015

Lankaostoksilla!

Nyt mun kaverit on ihan ymmällään otsikosta: "siis onks KS todella ostanut lankaa"?? Joo, olen ostanut muutaman vyyhdin ja kerän. Hah, pääsinpäs yllättämään.

Lainasin kirjastosta kirjan Käsineitä kesästä talveen. Muutaman päivän jouduin sitä odottamaan mutt ku sain sen käsiini niin käsineitä on päästävä neulomaan.

Siispä SNURREEN ostoksille! Kirjan kanssa rupesin lankahyllyjä katsomaan sillä silmällä. Kerkesi siinä kaupantäti Anne keittämään kahvitkin, kiitos. Tapasin blogistin Kutimointia -blogista. Olenhan mä sitä blogia lukenut vaikk en sitä tavatessamme muistanut. Ja toisenkin neulojan kanssa juteltiin langoista ja sukkien neulomisesta. *Vilkutus* molemmille.

Täs on koko saalis yhteiskuvassa, lisäksi langoista kuvia erikseen kun ovat niin nättejä. HUOM: Tukuwool on kotimaista lankaa.

Langat korkkasivat uuden ostoskassini, jonka ostin torstaina Musiikkitalolta. Tällä tuen HKOta omalta osalta ihan vähäsen.

Tänään mä syön kevään ekat parsat, namskis.
x x x

Keskiviikkona mä olin Arjan kanssa Tallinnassa. Karnaluksista ostin yhdet 4.0 hiilikuitupuikot ja liimakiinnitteistä tarranauhaa. En ostanut lankaa.
Yhden pienen rullan pellavalankaa ostin ns. Kosmos-kaupasta Eppiltä, jolta terveisiä kaikille tutuille. Kauppa on vielä pystyssä ja syksyn langatkin on jo tilattuna.
Terveisiä tutuille lähetti myös Anna, jonka tapasin Wool&Woollen kaupassa.

Solaris-kauppakeskuksessa juotiin kahvit ja yks kaks kansallispukuisia nuoria meni rullaportaita ylös ja alas.
Neulomisiin
KristiinaS

17 kommenttia:

  1. Ei ole todellakaan tyypillinen otsikko sinulle! Hienoja lankoja olet ostanut. Ei taida Snurressa mitään typeriä lankoja ollakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Snurressa on vain ihania ja kauniita lankoja. Kaikki ei välttämättä tietenkään mun puikoille sopivia mutta silti ne on kivoja. Mielelläni ostan näistä pienistä kaupoista ja kaikista mieluiten kotimaista mutta sitä on niin vähän, vaikkakin oikeastaan yllättävän paljon, mutta ei kaikenlaisiin neuleisiin sopivaa.

      Poista
  2. Ihanat langat, Mullakin on 3 vyyhtiä Tukuwoolia ja olen miettinyt raaskinko niitä kädenlämmittimiin laittaa.
    Huhtikuun lopun terveisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, miksi et raaskisi Tukujasi kädenlämmittimiin neuloa? Sehän on just hyvää lankaa niihin. Saahan sitä sitt uutta kaupasta jos tarvis on. Neulo pois vaan.

      Poista
  3. Ihania lankoja! Tuota Tukuwoolia täytyy joskus ehdottomasti päästä kokeilemaan.

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniita lankoja! Satuittepa mukavaan aikaan Solarikseen, kiva yllätys nuo kansallispukuiset.

    VastaaPoista
  5. Kauniit langat valitsit neuleisiisi! Neulomisiloa toivottaa se sukanneuloja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kiva kun kävit täällä ja mukava oli tavata. Neulojien kanssa on aina hauska jutella ja ihastella lankoja yms. vertaiskeskustelua.

      Poista
  6. Kauniita lankoja, etenkin nuo Lineat ovat herkullisia. Olipas teillä hyvä kahvihetki, kun oikein kansantanssijat esiintyi.

    VastaaPoista
  7. Voi, mitä nameja olet ostanutkaan. Tuku-villa kiinnostaa kovasti. Olen katsellut kuvia ja ihaillut värejä.

    VastaaPoista
  8. Täytyypä piipahtaa Snurreen jossain välissä, Tukuwool on jo jonkin aikaan kiinnostanut.

    VastaaPoista
  9. Ihania lankoja. Oottelen niiden muuttumista valmiiksi neuleiksi. Mitä sitten olet niistä suunnitellutkaan. Lopputulos selviää ajan kanssa:) Terkut Ossilasta!

    VastaaPoista
  10. Ihania lankoja, ja mitä värejä😃 Kiitos Eppin terkuista, tunnen.
    Ihan uusi tuttavuus tuo Tukuwool, pitänee tutustua.

    VastaaPoista
  11. Onpas kauniita lankoja ja värejä :)

    VastaaPoista
  12. Oi oi mitä lankoja! Herkulliset värit ja lanka näyttää just siltä, että sitä olis ihana hypistellä. No en olis uskonut ihan heti silmiäni, että oot ostanut lankaa ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.