torstai 23. heinäkuuta 2015

Retki majakalle


Vuosien mittaan monessa kuvassani on horisontissa näkynyt SÖDERSKÄRIN MAJAKKA. Nyt olen siellä käynyt, ihan majakan huipulla asti. Matka järjestyi kivasti niin, että sinne menevä paatti teki koukkauksen Kaunissaareen kautta ja reilu parikymmentä saarelaista  hyppäsi kyytiin.
Laivaa odoteltiin jännittyneinä, tunnelma tiivistyi laiturilla.


Jo menomatkalla aallot roiskivat kannelle ja laiva keikkui niin, että heikompa heikotti - ei kuitenkaan okspusseja tarvittu. Kaukaisina hahmoina nähtyjä saaria ja merkimerkkejä läheltä katsottuna.


Sinne jäi Kaunissaari


ja siellä siintää majakka


Kuvia majakkasaarelta, muut alueeseen kuuluvat saaret ja luodot ovat vielä maihinnousukiellossa. Saarella ei nyt ole kahvilaa tms toimintaa kun täällä ulkomerelläkin jaksetaan riidellä paikoista yms.


Yllä sauna, kaivo ja makeanvedenallas, jotka nyt on kyllä sekoittunut suolavedellä.
Alla kivikaivanto (?)ja vajan katto - siitä ei oikeasti muuta näkynytkään.


Majakassa on huone/kerros


Ja sitten kaksi kuvaa ylhäältä näköalatasanteelta! Huhhuh.Ylitin itseni ja astuin ulos! Siellä tuuli ihan hirmuisesti, tarrauduin ovenkarmiin, kaivoin toisella kädellä kameran esiin, sain sen päällekin ja äkkiä nappasin nämä kuvat summamutikassa kunhan jotain sain kuvattua. Sydän kurkussa peruutin oviaukosta sisään. Huoh, olin turvassa.


Kun tuntui, että tuuli veisi mennessään niin jollain asteella tuli tunne, että pitäisi päästää irti antaa tuulen viedä. Pelottava hetki.

Kotimatkalla tuuli oli hieman yltynyt ja aallonkorkeus oli jo yli kaksi metriä. Lohikeiton syöminen ajoitettiin tyynemmille vesille saarten suojassa. Keitto oli pettymys.


Muistoksi oikein kivasta ja onnistuneesta retkestä ostin fleecen.


Kiitos matkan puuhanaiselle Helenalle ja kaikille mukana olleille seurasta.
KS

12 kommenttia:

  1. Onpas ollut jännittävä ja kiva matka.
    Tuo fleese on mukava muisto.

    VastaaPoista
  2. Päivän matkat ovat mukavia, kun on tuollaiset nähtävyydet.
    Täytyy kyllä sanoa, että ei minusta olisi ollut keikkumaan aalloille, eikä töihin majakkaan.

    VastaaPoista
  3. Niin kivalta näyttää retki majakalle. Varmaan tosi elämys ja oman jännityksen toi tuuli. Tuo edellinen retkikin Toivolan pihaan on aivan ihana.

    VastaaPoista
  4. Kiva reissu tuulesta huolimatta. Minä olisin luultavasti vihertänyt laivassa, joten merimieheksi soveltuvaa sorttia en ole.

    VastaaPoista
  5. Aivan jo heikottaa ja pyörryttää kuvia katsellessa ja hui mitkä aallot!
    Hyvin pääsin mukaan tunnelmaan!

    VastaaPoista
  6. Aikamoiset aallot, vaikka aurinko paistaakin. Varmaan hieno retki! Terkut Ossilasta.

    VastaaPoista
  7. Majakat ja loistot ovat niin upeita. Tuulee aina vaan. Oikein hyvää nimipäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Voi ihanuus mitkä aallot <3 Upea retki, niin kauniit maisemat!
    -Bemu

    VastaaPoista
  9. ihana tarina ja hienoja kuvia. Mua alko jo pyörryttää, kun kuvittelin sitä sinun ulosastumista siellä korkeuksissa ja tuuli vielä kaiken päälle. Jännittää jo pelkkä ajatus, että itse menisin sinne torniin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.