perjantai 11. joulukuuta 2015

Ridaamassa!



Jaksoiko kukaan lukea edellisen kirjoituksen viimeistä lausetta 'Perjantaina on taas edessä uusi seikkailu! Stay tuned;  Tässä siitä nyt kerrotaan.

Eilen yllättäen Katju soitti ja kysyi haluunko huomenna (siis tänään) lähteä ulkoilemaan, tallille ja metsään? Joo, joo tottakai mä haluun. Tietysti!
Aamulla olin ajoissa treffipaikalla. Ajettiin ensin isoa moottoritietä ja sitten pientä ja mutkikasta tietä maalaismaisemassa. Monta hevosta tallilla olikin mutta se ihana Anton satuloitiin ja sitten eikun menoksi! Jee! Mä sain ekan vuoron.



Niin kiltti hevonen, nätisti kulki vaikka oli outo ihminen taluttamassa. Hyvin pääsin selkäänkin vaikka jalka vähän otti vastaan. Farkut on jäykät ja eilinen palovamma reidessä vähän kiristi. Ensin tietä pitkin vähän matkaa ja sitt päästiin metsään. Siellä oli paikoitellen isoja lätäköitä, joissa Muppe tykkäs pulikoida.



Metsässä vaihdettiin osia, Katju ratsasti ja mä kävelin, välillä oli tosi mutavelliä, meinas saapaskin jäädä matkasta.
Reissun päättteeksi Anton sai kauraa ja hörpyn vettä. Loimi päälle ja tarhaan kavereiden seuraan.


Yllätys yllätys, Katju kaivoi kassista lämmintä glögia ja pretzelit. Kyllä oli täydellistä. Ihana päivä!


Mä oon viimeks ratsastanu vuonna 1970 Englannissa! Hienosti pärjäsin, välillä ei kyllä ihan tainnu hevonen ymmärtää mua mutta ei haitannu ku Anton on itse rauhallisuus. Ajatteli varmaan 'ettei toi uus ihminen oikeen tajua miten mua käskytetään'. Mikä onkin totta, enhän mä millään muista/tiedä miten hevosta oikein ohjataan.
Katjulta sain lainata kypärän ja käsineet. Ja kuvat on Katjun ottamia, kiitos.

KIITOS kiitos Katju! 
Tää oli kyll oikein joululahjaksi tulkittava upea kokemus.

x x x
Kotimatkan varrella oli sopivasti Espoon Ikea.Jäin siinä kyydistä pois ja sain ostettua muutaman säilytyslaatikon joille on tarvis. Ikea-bussilla stadiin ja kotiin. Kätevästi kävi tämäkin matka.
KS

10 kommenttia:

  1. Siis sä olit kyllä reipas ja peloton. Ens kerralla pätkä ravia?!

    VastaaPoista
  2. Wau. Suoraan maastoon. No tulipahan ulkoiltua samalla. Varmaan ihan mukava reissu. Ehkä sun pitää aloittaa nyt uus harrastus, eli ratsastus? Terkut Ossilasta.

    VastaaPoista
  3. Oi, miten reipas ja rohkea olet. Hevoset on kyllä ihania.

    VastaaPoista
  4. Jee, mikä päivä. Kyllä huomattiin, että yllättävää tulossa. Katjun blogin kuvasta en kännyä tihrustamalla tullut täysin varmaksi asiasta.

    VastaaPoista
  5. Varmasti oli ihana päivä. Mutta vaikka olisi ollut kuinka kiltti hevonen, niin minua ei sen selkään olisi saanut, pelkään hevosia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faija opetti mulle ettei hevosia tarvii pelätä. Ja kun kerran isäntyttö olin niin uskon opetukseen edelleen vakaasti.

      Poista
  6. No olipas sulla kiva päivä. Mä Katjun blogista katsoin, että on niin tuttu takki ja sulla on tuollaiset saappaatkin, mutta kasvot ei näyttäneet niin tutuilta jostain syystä. Mutta nää sun blogissa olevat kuvat näyttää enemmän sulta :) Kuvassa joku ilme voi olla sellanen ettei näytä tutulta tms. Maisemat näyttää kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naama on outo koska mulla on semmonen tiukka pankkiryöstäjanpipo kypärän alla.
      Maisemat ON kauniit, kivaa mäntykangasmetsää. Siellä on varmasti herkkutatteja, tai kangassieniä yms. herkkuja.

      Poista
  7. No jopas on ollut ihana yllätys! Ihan näytät oikealta ratsastajalta. Tuo Muppe on ihana ja on Antonkin.

    VastaaPoista
  8. No se selittääkin sitten sen ettet näyttänyt tutulta, mutta kyllä mä tosta takista arvasin. Tuttu takki näet :)
    No jospa meette sieniaikaan uudestaan sinne :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.