maanantai 4. heinäkuuta 2016

Päivä Turussa, osa 3


Tämän komean talon, Akatemia, Åbo Academi, edessä pidettiin Hevosturnajaiset. Onneksi olin ostanut lipun ennakkoon, näytös nimittäin oli loppuunmyyty ja näyttikin kaikki paikat olevan vallatut.
Turnajaisritarit ja hevoset ynnä muu tarpeellinen ovat Rohan Talleilta. Rohan FB-sivulla on tuore Turussa kuvattu Hevosturnajaiset-videopätkä, jossa hieman kerrotaan taistelusta.

Olipas hieno ja kiva kokemus tämäkin. Kylllä kannatti. Ja paljon olen taas oppinut uutta kun olen netistä lukenut sitä ja tätä, Rohan sivuilla vierähti tovi jos toinenkini ja Aarnimetsän ynnä muiden seurojen sivuilla toinen mokoma.

Back stage


Fanfaarit soi ja musiikki raikui kun turnajaiset alkoivat.


Tässä lupaamani videot yksi tässä ja toinen linkistä. KIITOS Pirjolle hyvästä ohjeesta kuinka video laitetaan blogiin! Osasin.
Ensimmäinen on aivan alusta ja toivottavasti tunnelmaa siitä välittyy.



Toisessa videossa ritarit yrittävät 'pesismailalla' pudottaa vastustajan päähineen. Ei ollut helppoa sekään.
No just joo, en mä nyt enää saa tätä toista upotettua, se oli tässä mutta otin se pois, ei pitäis koskea enää ku joku on ok. Laitan sen sitt vaan tälleen linkillä. Katso Video 2 tuosta: KLIKS 
Ou jee, mä sain tän toisenkin upotettua! Kiitos Ville!




Hevoset


Jokaisella on oma vaakuna ja aseenkantaja.


Välillä aseenkantajat nujakoivat keskenään ja välillä joutuivat osallistumaan taisteluun.


Pään päälle laitettiin 'aivot' ja se piti tietysti pudottaa.


Helvetin tuli piti saada leimahtamaan, eli tuossa on tuli valmiina ja jos keihäällä osui hyvin niin se leimahti isoon liekkiin.


Peitset aseina, peitsi painaa noin 8 kiloa.

 

Välillä vähän yleisön kosiskeua.


Piste haastajille, muikea on ilme. Tämä ritari on nainen.


Vihreä ja musta olivat puolustava joukkue, ne hävisivät.


 Punainen ja kullanvärinen olivat haastajat ja me voitettiin. Hyvä!


Varusteet olivat komeat. Haarniskan sisältä lämpötilaksi oli mitattu yli 70 astetta! Siinä on työlämpötilaa kerrakseen. Rohan sivuilta luin, että keskiaikainen ratsastus on aivan erilaista kuin nykyinen. Satulassa istutaan syvällä ja siellä pysytään kans.


Oi voi, tämä oli niin upea näytös ettei sitä voi tässä mitenkään kertoa.  Menen toistekin.
Nyt on Turku-päivä kerrottu ja näytetty. Oikein kiva ja antoisa päivä olikin, paljon muisteltavaa talveksi.
Kiitos kun olette jaksaneet lukea ja katsoa ja kommentoida.
Taitaa tulla hiljainen blogiviikko kun ei nyt ole tiedossa mitään erityistä. Olis keskiviikkona Meilahden arboretum mutta taitaa ruusut olla jo kukkineet niin ehkä en mene.
KS

Aboa Vetuksesta nappasin nämä kaksi kuvaa kun kohde oli ihan tyrkyllä.

13 kommenttia:

  1. Hyvät videot, tiedän kenen puoleen kääntyä, jos tulee tarvetta moiseen. Hienot suojat noilla hevosillakin on.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä sä oot jaksanut taas pitkiä juttuja päivittää. Mäkin meinasin tehdä mun matkasta moniosaisen päivityksen - mutta tiivistinkin kaikki yhteen. Vähän ehkä taas bloggaus plääh päällä. No, päivitän sit kun siltä tuntuu. Nuo turnajaiset on aivan mahtavat. Olen nähnyt monta kertaa Saksassa huvipuistossa, ihan ehdoton juttu vuodesta toiseen päästä katsomaan esitys. Aktiivinen kesä sulla.

    VastaaPoista
  3. Upea reportaasi markkinoista! Siellä on kyllä ollut monenlaista touhua. Turku on todella kaunis ja viihtyisä kaupunki. Pitäisi varmaan käydä siellä useammin.

    VastaaPoista
  4. Onpas mahtava tapahtuma! Varmasti upea kokemus. Sulla on ollut todella tapahtumarikas päivä. Ja oot sen videon lataamisenkin näemmä oppinut, mä en oo vielä ehtinyt paneutua asiaan. Nyt ehtisin, mutta en jaksa. Sen verran hektistä ollut, että nyt pitää vähän relatakin, mitä nyt työt antaa myöten.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitti, hienoo ett oon onnistunut ja saanu välitettyä osattomillekin tätä upeeta esitystä. Oikeesti suosittelen jos tämmönen tulee vastaan.

      Poista
  6. Sellainen korjaus että tuo "Akatemia" on Åbo Academin eli bättre folk-yliopiston päärakennus. Eri rakennus kuin Turun Akatemia, jossa Suomen ensimmäinen "yliopisto" toimi 1640-1828, kunnes Turun palon perusteella tsaari siirsi sen Helsingforsiin (lähemmäs Pietaria). Tuo Akatemiantalo, jossa nykyisin toimii Turun Hovioikeus, vilahtelee useissa kuvissa, mm. 3. kuvan vasemmassa reunassa.
    T. Ex-Turkulainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksesta. Olinkin hieman epävarma talon nimestä ja melkein jätin sen kirjoittamatta. En löytänyt/ei sattunut silmiin sopivaa kuvaa missä olisi ollut selvästi talo+nimi. HIstoriasivuja luin ja tekstitietoa noista akatemioista yms. oli jne jne.

      Poista
  7. Mukava ja mielenkiintoinen kertomus. Tuonne pitäiskin joskus suunnata lomareissu.

    VastaaPoista
  8. Tosiaan, turkulaisena voin sanoa myös,että hienosti esitelty. Kiitos! Keskiaikatapahtuma on kyllä niin upeassa ympäristössä, että kannattaa tulla kauempaakin ja vaikka ei olisi mitään tapahtumia, kannattaa Turkuun tulla. Täällä kyllä riittää katseltavaa ja historiallista kuvattavaa Aurajoen toisestakin päästä eli Aurajoen suulta. Ja paljon muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tarvii tulla uudestaan, tämähän on vain pintaraapaisu mitä kaikkea siellä on koettavana. Samahan se on täällä kotonakin, monta paikkaa on käymättä eikä millään ehdi jokaista tapahtumaa kokea.
      KIva kun onnistuin kertomaan yhdesta päivästä Turussa.
      Ai kun kutkuttais ruveta oikein tonkimaan sukujuuria sielläpäin.

      Poista
  9. Kyllä siis sinulla on ollut todella elämyksellinen päivä Turussa! Paljon nähnyt ja kokenut kaikkea valloittavaa. Minä olen lapsena ja nuorena paljon ratsastanut hevosella. Maatalossa,kun kasvoin. Mm. haravakonetta sillä ajoin pellolla. Illan tullen se haravakone jäi pellolle ja minä ratsastin pollen kotiin. Ei ollut satulaa,en ollut kuullutkaan semmosesta!! Enkä ois ymmärtänyt,että joskus siitä ratsastuksesta jotkut oikei maksavat! Meillä se oli työjuhta. Sitäpitsi minusta se oli haiseva ja piereskelevä:) Nuo tuollaiset turnajaiset tietenkin ovat aivan muuta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.