torstai 20. lokakuuta 2016

Alushousut ynnä muuta kivaa


Systeri on vähän kaappejaan inventoinut. Sieltä löytyi mm. nämä ihanat naisten alushousut, mamelukeiksikin sanotut. Varmaan ovat jostain 1900-luvun alusta. Nähtyäni nämä tiesin heti, kuka niitä tarvii ja oikeassa olin, Marsulle menevät parempaan käyttöön kuin systerin kaapissa. Hmm, ei hän aio ihan itse näitä käyttää mutta kaavaksi, vanhoja asusteita edelleen tehdään.


Toiseksi pelastin talteen sukkanauhat. Miesten sukkanauhat! Ennen ei tennissukan varret pilkottaneet tumman puvun housunlahkeesta vaan sukat olivat ainakin pohje- ellei polvipituiset. Ne pysyivät hienosti ylhäällä sukkanauhoilla.


Huomatkaa, että on oikea ja vasen sukkanauha.


Kiinnityssysteemihän on samanlainen kuin oli naisten sukkanauhoissa, ja lapsilla.  Siis näin, tai jos oli pitkä sukka niin reuna käännettiin sukkanauhan päälle.


Mulla on sukkanauhana käytössä rintsikan olkainnauhat. Viimeksi Karnauksista löysinkin kauniit punaiset. Mä en jaksa kuminauhaa kutoa resoriin enkä tykkää kuminauhakujasta ja kumpparista siinä. Olkaimet olen todennut hyvin toimivaksi. Noh, nythän voin ottaa nuo aidot ja nostalgiset sukanpitimet käyttöön.


Otsikossa 'muuta kivaa' =  Uskolla oli hetken kivaa kun kotiin tuli suuuuuri paketti.


Iso pussi vessapurua, vihreä on kissanteltta! Siitä en olekaan ottanut kuvaa kun Usko vain hetken siinä piipahti, ehkä ei tykkää. Kassulan kissat kyllä oli teltasta innoissaan.

Kiemuraputkessa menee pallo, välillä se vilkkuu valoakin. Kissan pitäisi noista koloista palloa tavoitella ja antaa sille vautia yms. Mä oon nähny monessa blogissa ku kissat leikkii tällä. Mutta ei Usko, ei. Se katsoi ja kokeili just näiden kuvien verran mutta siihen se sitt jäi = EVVK.


KongKickeroo on kans ollu suosittu lelu, joku bengalikissa sai sen potkittua rikki heti kättelyssä ku oli niin innoissaan. Ei Usko, ei. Hetken huuma ja that's it. En osta sille enää mitään leluja. Vanhat lelut olin vieny Viikin löytöeläimille niin nyt oli ns. tilaa ostaa jotain uutta kiinnostavaa, pah.


KS

11 kommenttia:

  1. Onpa varsinaisia aarteita löytynyt. Ennen vanhaan laitettiin jopa nimikirjaimet kauniisti kirjomalla. Hahhaaa tuota Uskoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sattuu sopivasti kohdalle ns toisen roska on toisen aarre.
      Nimikointi on nykyään niiiin helppoa tussilla. Mä oon kyll omat astiapyyhkeet nimikoinu joskus muinoin.

      Poista
  2. Onpas somat reunapitsit pökissä. Jos Uskolle tuli runsaudenpula...voi innostua myöhemmin vielä leikkimään. Meillä on toi KongKickeroo ja Viiru välillä hakee sen ja leikkii innoissaan, mutta enempi silleen että mä pidän toisesta päästä kiinni. Tutun näköiset vihreät nauhat paketissa, onkohan kenties Zooplus:sta tilattu ;)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä sisarelle! Sukkanauhat näyttää niin tutuilta. Hienot syysistutukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne istutukset vielä hienot mutta Usko tykkää maata kanervissa ja ne on kohta lyttyyn maatut. Pitää ostaa sille omat kanervat mutta millä se pysyy vain niissä?

      Poista
  4. Nuo pöksyt on kyllä ihan aarre ja Marsu varmaan osaa arvostaa niitä.

    VastaaPoista
  5. Komeat pökät! Usko saattaa innostua leluista joskus myöhemmin (niin kuin lapsetkin) :D

    VastaaPoista
  6. Hienot pöksyt, mullakin on ja isommat, niiden käyttäjä on ollut vähän pyöreämpi. Pitääkin pestä niistä pölyt pois ja esitellä täällä joskus.
    Hienoja juttuja oot systerisi kaapista löytänyt.
    Voi tuota Uskoa kun heti kyllästyi hienoihin leluihinsa, jospa se vielä siitä innostuisi leikkimään pitkän talven aikana.

    VastaaPoista
  7. Voi mitä löytöjä! Tätini 90v-juhlassa v. 2006 oli hänen nuoruuden käsitöistään pieni näyttely ja siellä tuollaiset pökät, jotka hän oli tehnyt nuorena morsiamena. Käsin hän oli ne mmellut samoin paidan niiden kaveriksi. Ei ollut silloin niin helppoa alusvaatteiden hankkiminen kuin nykyään. Isäni käytti ainakin 1950-luvulla tuollaisia sukkanauhoja, ehkä vielä 1960-luvullakin.

    Uskolla on oma tahto eikä hän halua turhuuksien kanssa vehdata! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.