perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kesäpäivä Turussa osa 1/2


Torstaina oli tähänastisen kesän kaunein päivä. Kaupunkimatkailuun olisi vähempikin lämpö riittänyt mutta en valita, olin pukeutunut kevyesti ja somistautunut olkihatulla.
Ihan ekaks kävelin rautatieasemalta keskustan Info-kauppaan, josta ostin 24h matkailijalipun, jota sitten usemmalla bussimatkalla vilauttelin.

Kauppatorilla oli paljon vihannes- ja kalakauppiaita, kukkamyyjä ja joitakin vaatekauppiaita, joilla oli samanlaisia halpa-asuja kuin täälläkin. Turistikamakauppiaita ei ollut lainkaan, positiivista.


Kauppahalli on kertakaikkisen hieno. Väljä ja ilmavan oloinen, ystävällisiä kauppiaita, juttelin usean kanssa. Erikoisia raaka-aineita ja leivonnaisia sekä joitakin tavarakauppiaita. Ravintolat ovat yhdessä päässä ja ruokailutila on siisti ja sekin avara kun ei ole jokaisella ravintolalla omaa aidattua loossia. Kahvila näytti olevan 'junanvaunu'.


Niin monta nostalgista tuotetta on esillä hallin 'Vanhassa kaupassa'.


Bussilinja 1 vei suoraan Linnan portille.


Osallistuin opastetulle tunnin kierrokselle. Mielenkiintoista ja hurjan paljon tietoa. Paljon myös tuttuja nimiä ja tapahtumia joita on ollut lukemissani kirjoissa. Mitään historiakatsausta en tähän kirjoita, menis pieleen kuitenkin. Kuvia vain . . .


Ihmeellisesti on 1400-1600 luvuilta säilynyt erilaisia veistoksia ja patsaita, jotka on nyt täällä esillä. Ratsain oleva on Pyhä Yrjö, etualalla oleva 'reiällinen' on Pyhä Sebastian, jota ammuttiin nuolilla.


Pöytä 1600-luvulta. Paljon on tämä nähnyt ja monta ruokalijaa on äärellään syönyt. Pöytien jaloissa suosittiin koristeena osmonsolmua, joka tuo hyvää onnea ja toivottiin, ettei näiltä pöydiltä ruoka lopu koskaan.


Taitavia koristeiden tekijöitä on muinoin ollut, ja aikaa tehdä näitä.

 

Taidokkaita ja kauniita käsitöitä


Missä vain vanhassa linnassa kirjurinhuoneen tunnistaa hyllyistä.


Entisajan graffitia = vieraskirja seinässä


Renesanssikerrosessa on pari isoa salia, on näissä passannut pitoja pitää;)


Linnoissa portaikot tehtiin aina oikealle kaartuviksi, näin oikeakätinen vihollinen ei voinut miekkaansa käyttää. Hmm, asiaa yritettiin usein ratkaista palkkaamalla vasenkätisiä miekankäyttäjiä, joille luvattiin tuplapalkka. Palkkakulut pysyivät kuitenkin pieninä koska nämä miekkamiehet menivät ensimmäisinä taisteluun ja useimmiten kuolivat.


Kauniita esineitä on kymmeniä vitriinejä, kaikkia en nyt katsonutkaan vaan jätin seuraavaan kertaan.


Tanssiaisvaruste: kynä kotelossaan, verkkopunottu pieni kukkaro ei niinkään kolikoille vaan tuoksuyrteille, peili ja se tärkein eli 'kirjanen', johonka merkittiin tanssivaraukset. Ihana.


Linnassa menisi helposti koko päivä jos katsoisi kaiken mikä nähtävissä on. Ja toinenkin päivä jos malttaisi lukea kaikki tekstit, niistä varmaan tulis jo infoähky.
Osassa 2 on Luostarinmäen käsityöläismuseosta kuvia.
KS

3 kommenttia:

  1. Tuo vasenkätisten käyttäminen taisteluissa on tuttu juttu myös Olavinlinnan kierroksilla.

    VastaaPoista
  2. Turun nähtävyyden ilman linnakierosta, on kuin vaille jäänyt reissu!
    Huomasitko sen pienoismallin, nukkiskokoa, juhlahuoneistosta? Upea teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä jäi vajaaksi Turku kun linna jäi näkemättä, siksipä nyt vartavasten sinne menin ensin.
      Näin pienoismallin, pikaisesti. Seuraavalla kerralla täytyy tarkemmin katsoa se, kuten moni muukin mikä nyt jäi vähemmälle.

      Poista

Kiitos kommentistasi.