perjantai 22. syyskuuta 2017

Urheilumuseo ja olympialaiset 1952


Jo blogin alkumetreillä vuonna 2005 olen kirjoittanut ja kuvannut koteloita, jotka isä on tehnyt Helsingin olympialaisiin.
Toukokuussa kävin 'Urheilumuseo renkailla' -näyttelyssä Narinkkatorilla. Siellä hoksasin, että museossahan on myös ns oheistuotteita esillä. Tänään vihdoin ja viimein kävin luovuttamassa Urheilumuseolle isän tekemät avain- ja silmälasikotelot sekä Maija-systerin kunniakirjan vapaaehtoistyöstään. Intendentti otti oikein mielellään nämä kokoelmiin, joita jatkuvasti pyritään täydentämään.

Avainkotelo


Silmälasikotelo


Faijan firman käyntikortti



Lehtileike, Maija-systeri partiolaisena (ylempi tumma tyttö)


Piko-systerikin oli vapaaehtoishommissa, ehkä brodikin on jotain saanut tehdä, ainakin ollut katsomossa,  ja äiti lauloi olympiakuorossa ja mä olin sen vatsassa;) Eli koko perhe on ollut osallisena Helsingin olympialaisissa. Hyvä me!

Kesällä näyttelyssä kuvasin tämän 'kävelykeppituolin'. Istuinosa kääntyy ja kädessä onkin kävelykeppi! Mahtava esine, huikea. Tällaisen kun saisi:)


Tämä kuva kolmesta olympiasoihdusta onkin Maija-systerille merkityksellinen: hän itse oli mukana 1952 kisatouhuissa, poikansa Ben juoksi soihtua Lontoon kisoissa ja toinen miniänsä on Riosta.

 Lontoo 2012 - Helsinki 1952 - Rio de Janeiro 2016

KS

3 kommenttia:

  1. Hyvä olympiatiimi!
    Juurikin tänään joku oli kuvannut facen vanhat esineet-ryhmässä samaisen taittopenkin.
    Koskaan ennen nähnyt ja tänään jo kaksi!

    VastaaPoista
  2. Eipä tartte ihmetellä keneltä olet kädentaitosi perinyt. Hienoja koteloiita olympiateemalla ja mukavia muistoja on tallentunut noilta ajoilta teidän perheelle.


    VastaaPoista
  3. Onpa hieno historia perheelläsi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.