maanantai 16. huhtikuuta 2018

Neulottu jakku ja langat puseroon


Talvella Lentävässä Lapasessa oli myynnissä todella edullisesti teetee Cacao lenkkialpakkalankaa. Ostin kaksi vyyhtiä, a' 100 g/ 500 m. Nopsaan tuo neuloutui kun vaan otin puikon käteeni. Kun sen asettelee kunnolla niin on ihan kiva päällä vaikka on vähän roikon näköinen.
Ohje on teetee:n ilmaisohje. Lankaa meni vain 170 grammaa! 



Isosysteri Piko on niin kiireinen, että jos meinaa hänet tavata kerran vuodessa niin on oltava hyvä syy. Vuosi sitten annoin neulehuivin, tällä viikolla tavatessamme hän saa pyytämänsä ampparipesät. Toivottavasti nämä toimivat. Luontoradion asiantuntijat kyllä sanoivat, että ei näistä mitään hyötyä ole. Ampparin vaistoja ei ihminen tällaisilla keinoilla hämää.


Ah, lankakaupassa on niiiiin ihana asioida. Etenkin Snurressa kun siellä on niin kauniita lankoja niin paljon. Nyt asetuin Lanitium Ex Machina valikoiman äärelle, sitä olikin juuri tullut huomattavan paljon. Upeita värejä, namskis.
Stephen Westin huivit eivät ole mua ollenkaan innostaneet mutta nyt osui silmiin villapusero ja sepäs nyt kolahti niin että oitis ostin langat.


Väri Perla kulkee mukana koko ajan, muut värit ovat Chill, May Queen ja Ice Queen. Lisäksi ilmeisesti laitan muutaman pienen jämän jotka vielä jäivät jämälankasukista.

Ei noita keiju kerinyt tässä kirjoittaessa, heti on hommiin alettava ja puikko suihkimaan. 
KS
HOX! Paula kaipaa lankaa! Suklaanruskeaa (673) Seiskaveikkaa. Katso tarkemmin satunNainen blogista.
 

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva jakku, kepeä ja rento. Taipuu moneen kesäiseen lähtöön.

    VastaaPoista
  2. Toi roikko on tosin lämmin vaikka muoto omituinen. meilläkin puodissa samanlainen punaisena.
    Mä tein valeampparinpesiä viime kesänä. Niitä oli puuvajassa, huussissa ja vähän siellä sun täällä. Ei toiminu :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.