keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Korona tottelematon!


Just oli pääkaupunkiseudun koronatiedotustilaisuus. Nyt lapset ja nuoret saavat palata harrastuksiinsa. Ihan hyvä. Mutta: samat kriteerit jotka sallivat nuorten liikuntaharrastukset pitäisi ottaa huomioon myös senioreiden harrastuksia ajatellen. Me tarvitaan ihan yhtä lailla ohjattu liikuntaa. Pian on liuta vanhuksia, joiden lihakset on surkastuneet ja kävely huteraa yms. yms. Tanakele. Ja meillä on vielä yksinäisyys lisävaivana. Lapsilla ja nuorilla on kuitenkin koulukaverit ja perheensä, kukaan tuosta ryhmästä on todella yksin. Sen sijaan useat iäkkäät asuvat yksin eikä ole mitään päivittäistä ihmiskontaktia, kaikilla ei edes viikottain ole mahdollisuutta tavata tuttua ihmistä.

No mutta otsikkoon mennäkseni niin mä olin eilen todella tottelematon ja olin stadilla ihan oikeasti shoppailemassa ja tapasin monia ihmisiä, tuttuja tuntemattomia. Niih. Ja kyllä oli ihanaa ja kiva päivä. Aloitin sen jo edellisenä iltana kunnon suihkulla ja muulla kauneushoidolla, mm pitkästä aikaa lakkasin kynnet. Kirjoitin ostoslistaa ja suunnittelin missä järjestyksesssä kaupat käyn.

Ensin piipahdus Sokoksella, josta en kuitenkaan löytänyt ostoskassia. Siitä sitten Manskun yli Body Shoppiin, josta ostin 3 kpl kasvonaamiota joista olin lehdestä lukenut. Ovat nyt kuulemma parhaat. Ja ne pakattiin kauniiseen pahvikuoreen, oi ihanuuta.

Forumista tunnelin kautta Kampin kauppakeskukseen. Ensin Musti&Mirriin mutta ei sielläkää ollut Uskon kanaherkkua. Rullaportailla ylös 2. kerrokseen koska olin ihan Googlannut, että siellä on laukkukauppa. Ja kas, sieltä löysinkin edullisen ostoskassin.

Ja sieltä sitten mihinkäs muualle kuin Snurreen! Ostoslistalla oli pipo+sormikaslanka ja Vuonuen Penttiä sukkiin sekä muutamat HiyaHiyan sukkapuikot. Yhdessä toisen asiakkaan kanssa valitsimme värejä lankoihimme. Jezz, molemmat saatiin just kivat värit.

Sieltä Fredalle ikkunaostoksille. Picniciin pysähdyin syömään salaatin. Sitten Bulevardille ja Espalle päätepisteenä Taito Shop ja näyttely Parsittu ja paikattu. Olikin kyllä hienoja paikkauksia ja kekseliäitä korjauksia. Ja tapasin sovitusti siellä Pian, jolle sain annettua hänelle kutomani päälilapaset, näiden sisään tulee karvalapaset. Nuo on Olli-sukkalangan jämistä ja niistä KAL-sukista jotka purin. Ostin sitten yhden sinisen Olli-kerän, jotta saan vielä jämiksi jääneitä neulottua pois.

Sit mentiin Stockalle 8. kerrokseen kahville ja Runebegintortulle. Rulliksia alas mennessä kuinkas sattuikaan kohdalle superale-osasto, suurin osa -80%! Mä ostin puuvillaneuleen 6:lla eurolla ja Pian tosi kivan takin neljälläkympillä. Semmosen oisin iteki ostanut mutt ei ollu kokoa. Sitt olikin jo aika hipsiä himaan. Koko päivähän tässä meni, niinku oli tarkoituskin.

Tässä kaikki ostokset, ja näkyyhän tuossa vielä viime hetken ostos: kasa suklaata Kompassitason karkkikaupasta:)

Siis helmikuun loppuun asti on nyt tiukat rajoitukset voimassa näillä huudeilla.  Saas nähdä miten pitkälle pinna riittää.

KS

9 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä kanssasi, että enemmän vanhukset/ikäihmiset on nyt yksin ja masentuu kuin kukaan perheellinen. Olisi tapaamisia vaikka sitten 5 metrin välein ja vaikka 5 hengen ryhmiä. Edes kerran kuukaudessa.
    Hienosti olet koronakierroksen tehnyt. Pitäisköhän minunkin ensi viikolla kun pitää käydä apteekissa. Kynsilakkaa pitää etsiä kun täällä meidän kaupoissa ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuolleen pitäis voida tavata. Joku sanoi, että tästä ei puhuta ku vanhuksia ei oo niin paljoo ku nuoria mutta kyllähän meitä on vaikka kuinka. Esim. vesijumppaan ei pääse kaikki halukkaat ku ei riitä tiloja. Muissakin lajeissa oon ymmärtäny, että on sama tilanne.
      Mulla on siis maski naamalla ku tuolla liikun. Ulkona on pakko ottaa välillä pois ku henki ei kulje kunnolla, tämä keuhkoahtauma siis. Ja jos muutaman ripeämmän askeleen otan esim bussiin mennessä niin johan alkaa huippaamaan maskin kanssa. Mutta mä Yritän Oikeesti käyttää maskia ja käsiainetta on taskussa mukana koko ajan jne. Nyt tää 2 metrin väli on kyllä aika hankala arvioida ja pitää.

      Poista
  2. Niin samaa mieltä sun kanssa, vanhukset on nyt unohdettu kokonaan :(. Ihanat ostokset sulla! T: Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tietysti pitää noudattaa rajoituksia yms. mutta eihän kuitenkaan vielä ole ulkonaliikkumiskieltoa ja kaupat on auki yms. niin uskallan olla vähän tottelematon. Muutamalta vanhukselta olen just kuullut, että kokevat olevansa jo lopen kyllästyneitä olemaan neljän seinän sisällä. Edes joskus kun saisi tavata! Monella kuukausia on jo mennyt ilman juttelua naamakkain.

      Poista
  3. Helt av sama åsikt! Jag behöver också en Corona olydningsdag:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jag rekommenderar en olydningsdag till alla som börjar vara trötta att sitta snält hemma medan andra gör va dom vill. Min olydningsdag piggade mig så pass mycket att orkar igen sitta här och sticka nya garn som jag köpte. Vist jag har mycket garn här men de är gamla on inte inspirerande.

      Poista
  4. Tällä viikolla oli alavireisiä päiviä. Eilen kävin yhdistyksen toimistolla keskustassa hakemassa postin ja tänään kävin kävelemässä vähän pidempään, kun puhuin puhelimessa kurssikaverin kanssa. Yksin en olisi viitsinyt kävellä. ;) Kävin Titityyssä eilen toimistoreissulla ostamassa yhden kerän mustaa Smartia lapasiin. Aloitin lapaset ja katsoin, että on riittävästi lankaa, mutta toinen kerä olikin Maijaa. Meillä on nyt tällä viikolla ollut n. 100 tartuntaa. Ei tilastoidu meille, kun opiskelijoiden kotipaikkakunta on usein muualla.Olivat pääsääntöisesti opiskelijoita.

    VastaaPoista
  5. Ihana päästä välillä katsomaan muitakin, jaksaa taas sitä omaa hiljaista arkea. Meillä työläisillä on onni saada käydä töissä tietyin rajoituksin.

    VastaaPoista
  6. Joskus on varmasti hyvä olla vähän koronatottelematon. ei tuo nyt niin kivn pahalta rikkeeltä kuulosta. Kaikki suojaimet ja desit sun muut. Toivottavasti sait retkestä virtaa muutamaksi päiväksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.