keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Keväinen ihme


Kauppamatkalla meni risteyksen yli siitä mistä en yleensä mene, toisella puolella oli sitten perhonen vastassa. Siinä se lämmitteli katukiveyksellä. Lähti kuitenkin kulkemaan suojatien yli. Ai ai, mitenkä sen kävisi?

 

Napsasin siitä pari kuvaa ja sitten otin sen kauppalapun päälle ja kuljetin sen toiselle puolelle. Pari kertaa se putosi lapulta mutta otin sen taas kuljetukseen. Autoilijat väistivät, ehkä ihmetellen mitä tuo nainen tuossa kykkii keskellä katua.

Laskin sen sitten aurinkoiselle nurmenkaistalleelle. Mitäs siinä vieressä kiilteli? Kas kas, kaunis kivi, jonka hämmästyneenä otin talteen.


Ihmeiden aika ei ole ohi. Ihmeen toteutuminen alkoi varmasti jo paljon aikaisemmin mutta omalta kohdaltani siitä, että lähdin ylittämään katua eri kohdasta kuin yleensä. Nyt minulla on tämä on kaunis pala ametistia. Perhonen antoi  hienon kiitoksensa.

x x x

Olen nyt kyllä sitä mieltä, että se määrä keinokuitua/muovia, joka käytetään villasukkalankoihin ei varmaankaan ole se pahin muovin lähde maissa ja merissä. Eli aion tästedeskin käyttää keinokuituvahvisteisia sukkalankoja. Kokeilin tätä kotimaista Tencel-vahvisteista ja tässä on tulos:

 

Toisessa on jo iso reikä ja toisessa reikä on aluillaan. Olen käyttänyt näitä tosi vähän. Ulkokengissä varmaankin alle 20 kertaa ja kotona sisällä ehkä kuukauden verran tänä talvena. Jo valmistuessaan näissä oli ongelmana se, että neulos ei vetäydy takaisin muotoonsa kuten ns tavallinen lanka. Jouduin neulomaan näihin uudet terät heti alkuunsa kun osoittautuivat liian isoiksi, pyörivät jalassa ja kengässä. Linkissä on muutamat muut kuluneet sukat sekä nokkosvahvisteiset, jotka myöskään eivät kestäneet käyttöä.

Ihan varmasti Tencel ja nokkonen ovat hyviä kuituja neulottaessa muita vaatteita kuin sukkia.

 Mulla on ohuista sukkalangoista tehtyjä sukkia, joita olen käyttänyt todella pal.jon. Joitakin jopa useita vuosia, ei siis samoja joka päivä vaan vaihdellen. Suurin osa on neulottu Lanitium ex Machinan langoilla ja olen siihen lankaan oikein, oikein tyytyväinen. Voin suositella, huom: tämä ei ole maksettu mainos, kaikki LEM langat olen ihan itse ostanut ja maksanut täyden hinnan. Mulla on myös Breathing Space pusero LEM-langoista ja se on edelleen hienossa kunnossa vaikka on paljon käytetty lempipusero.

x x x

Tarvitseeko joku tällaisia taottuja kynttilänjalkoja? Kaksi kappaletta niitä on nyt tarjolla.

 Ja tällainen Olli Simolan maalaama muotokuvataulu notkuu nurkassani, koko 77x62, :

Jos kiinnostaa niin laita e-meiliä, osoite profiilissa.

KS

9 kommenttia:

  1. Olipa sinulla mielenkiintoinen kauppareissu, kun sait perhosen pelastettua ja löysit ametistinkin. Voi sanoa, että päivien päivä! 😍
    Minäpä en ole vielä haksahtanut tenceliin ja otankin nyt sinun kokemuksista oppia ja jätän tencelisekotteiset langat ostamatta. Minä olen käyttänyt jo vuosia 7veikasta tehtyjä tossukoita. Joka päivä jotkut tossuistani jalassa eikä yksissäkään ole vielä reikiä. Pohjissa näkyy kyllä hieman kulumaa, mutta ei haitalle asti.

    VastaaPoista
  2. Minä olen pohtinut muovittomia sukkalankoja siten, että se villa on sen verran arvokas raaka-aine, ettei sitä kannata heittää hukkaan nopean kulumisen ja reikiintymisem vuoksi. Parsiminen ei ole itsetarkoitus, mieluummin parsimatta kestävä sukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että ilman vahviketta oleva tiukkakierteinen villalanka napasti neulottuna kestää paremmin kuin tämä lanka. Vanhat konstit on monesti parempia kuin uudet kikkailut.

      Poista
  3. Perhonen oli tielläsi tarkoituksella, että löytäisit ametistin. Se on aivan varmaa.
    Mielestäni sinun kannattaisi kirjoittaa lankojen valmistajalle ja laittaa tuo kuva liitteeksi. Tencelin mainostetaan kestävän, mutta ei näköjään kestä.

    VastaaPoista
  4. Onpas ollut hauskat tapahtumat. Sinulla taisi olla onnenpäivä. Minäkin tekisin reklamaation. Voihan olla jokin vika. Minäkin olen sitä mieltä että pitäisi olla kestävää

    VastaaPoista
  5. Ihana tarina ja löytö. Jo perhosen näkeminen on kiva juttu. Joskus elämä on jännää ja tuo iloa ja ihmetystä arkeen.
    Mulla sama kokemus tencelistä. Neuloin Vuonuen Pentti-langasta miehelle sukat ja käytti yösukkina ja reiät aikaiseksi. leikkasin terät ja neuloin tavan Seitsemän veljestä-langalla uudet terät. Mulla on vamhoja ja erityisesti lapsilla jopa äitini tekemiä sukkia ja tosi harvoin parsitaan. Nyt on yhdet toin kotiin parsittavaksi. Ne sukat äitini on tehnyt oskus kauan sitten pari viimeistä elinvuottaan äiti ei enää kutonut ja äitinikin on nukkunut pois yli kolme vuotta sitten.

    VastaaPoista
  6. Nokkosperhosia lentelee täälläkin. Niitä ei tarvitse pelastaa. Omin siivin liihottelevat. Olisko se kevättä kuitenkin. Sinulla perhonen antoi ihanan onnenkiven.
    Noista langoista tulee kaikkialla kritiikkiä. En aio edes kokeilla. Petraan muilla alueilla. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin suurella vaivalla tehtyjen sukkien pikainen reikiintyminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli vielä kohmeessa eikä lentänyt, auton alle se olisi liiskaantunut.

      Poista
  7. Kivi oli selvä merkki oikeasta toiminnasta :)
    Tuo harmittaa, jos uudehkot villasukat hajoaa jalkoihin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.